Eläimen kunnolla eli lihavuudella tarkoitetaan sen rasvamäärän suhdetta muiden kudosten määrään. Yleensä eläimen elopaino ja kunto kehittyvät samansuuntaisesti, mutta eivät aina. Viisisataakiloinen lehmä voi olla sopivan kuntoinen, liian laiha tai liian lihava.

Skotlannissa kehitetty Scottish Agricultural Collegen (SAC) menetelmä julkaistiin ensimmäisen kerran 1970-luvulla. Se on sovellutus Australiassa käytetystä lampaiden kuntoluokituksesta. SAC:n menetelmässä eläimet jaetaan kuuteen kuntoluokkaan asteikolla 0 - 5.

Luokitettaessa päähuomio kiinnitetään viimeisen kylkiluun ja lantion väliseen alueeseen ja hännän tyven ympäristöön. Käsi asetetaan lannenikamien poikkihaarakkeiden päälle. Peukalolla tunnustellaan neljännen ja viidennen poikkihaarakkeen kärjen terävyyttä. Samalla tarkastellaan eläimen luiden ulkonevuutta.

Luokituksessa annetaan myös arvoja +, - ja ?. Käytännössä plussilla ja miinuksilla ei ole paljoa merkitystä. Yleisohje on, että kuntoluokka kolmeen saakka poikkihaarakkeet ovat ensisijainen arvostelun peruste. Kun niitä ei voi enää erottaa, kiinnitetään päähuomio hännän tyveen. Joillakin eläimillä havaintoalueet voivat olla ristiriitaisia. Esimerkiksi poikkihaarakkeet tuntuvat vielä selvästi, mutta toisaalta hännän tyveen on kertynyt jo rasvaa.

Skotlantilaisten mukaan lehmä käyttää omista rasvavarastoistaan energiaa noin kahtasataa ohrakiloa vastaavan määrän, kun se laihtuu yhden kuntoluokan verran. Ruotsalaisen puhuvat viidenkymmenen kilon elopainon muutoksesta. On todettu, että hyötysuhde on alle 50 prosenttia, jos eläin ensin muuntaa rehun rasvakudokseksi ja sen jälkeen maidoksi. Hyötysuhde on yli 60 prosenttia, kun rehu muutetaan suoraan maidoksi.

Lehmän kunto sen poikiessa vaikuttaa muun muassa poikimavaikeuksiin, maidontuotantoon ja hedelmällisyyteen. Normaalisti lehmä laihtuu herumiskaudella ja lihoo ummessa ollessaan. Poikimisen jälkeen ruokahalu ja syöntikyky lisääntyvät hitaammin kuin nopean herumisen aiheuttama suuri ravinnontarve edellyttäisi. Lehmä täyttää vajauksen käyttämällä elimistön rasvavarastoja.

Noin kolme viikkoa ennen poikimista ja noin kuukausi sen jälkeen lehmän aineenvaihdunta toimii eri tavalla kuin muulloin. Elimistö käyttää rasvavarastoja, eikä täydennä niitä. Sopiva kunto täytyy saavuttaa jo silloin, kun lehmä pannaan umpeen.

Energian yliruokinta ummessaoloajan loppupuolella, kun normaali rasvahajonta alkaa, voi aiheuttaa häiriöitä. Energiaa tulee kahta kautta, osittain rasvavarastoista ja osittain rehusta. Maksa rasvoittuu. Ulkomailla puhutaan lihavan lehmän oireyhtymästä (fat cow syndrome). Sen alle kätkeytyvät erilaiset sairaudet, kuten poikimahalvaus, ketoosi, juoksutusmahan kierre, utaretulehdus ja hedelmällisyysongelmat.

Englantilainen neuvontajärjestö ADAS suositteli 1970-luvulla kuntoluokkia 3 - 3,5 ja 1980-luvulla luokkia 2 - 2,5 lehmän poikiessa. Tällä hetkellä Ruotsissa suositellaan 2,5 - 3 ja itse olen ruotsalaisten kannalla. Jos lehmä on päässyt liian lihavaksi (4 - 5), ei ole tehtävissä paljon muuta kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa, että kaikki menee hyvin.

Lehmän kuntoa on seurattava silloin, kun maitomäärä vähenee, jotta se ei tällöin saa liikaa rehua. Emolehmäpuolella on enemmän aikaa tehdä jotain, mutta silloinkin laihtumisen pitäisi tapahtua heti vieroituksen jälkeen. Liian huono kunto poikiessa voi alentaa maidontuotantoa ja myöhästyttää kiimakierron käynnistymistä.

Sekä ali- että ylikunto nostavat astumisten/siemennysten määrää lehmää kohti, pidentävät poikimaväliä ja lisäävät tyhjien lehmien osuutta. Jos karjassa on näitä ongelmia, voi kuntoluokituksesta olla hyötyä. Suotuisinta olisi, jos lypsylehmät pysyisivät kuntoluokka kahden ja kolmen välissä ympäri vuoden.

Emolehmän kuntoluokitus tehdään katsomalla viimeisten kylkiluiden ja lannenikamien okahaarakkeiden välistä aluetta ja hännäntyven ympäristöä.

Kuntoluokka 0:
Okahaarakkeet, lonkkaluut, hännän tyvi ja kylkiluut työntyvät esiin terävinä. Rasvakudosta ei ole havaittavissa ja selkäranka tuntuu erittäin terävänä. Eläin on täysin kuihtunut ja riutunut.

Kuntoluokka 1:
Hännän tyvi ja kylkiluut ovat yhä ulkonevat, mutta eivät enää niin silmiinpistävästi. Okahaarakkeet tuntuvat yhä terävänä ja ovat helposti nähtävissä. Hännän tyvessä ei ole rasvaa.

Kuntoluokka 2:
Okahaarakkeet voidaan edelleen tunnistaa, mutta ne ovat jo enemmän pyöreitä kuin teräviä. Hännän tyvessä ja kylkiluissa on jonkin verran rasvakudosta. Yksittäiset kylkiluut eivät enää ole näkyvissä.

Kuntoluokka 3:
Okahaarakkeet voidaan tunnistaa vain voimakkaasti painamalla. Hään tyvessä on jo hieman rasvaa.

Kuntoluokka 4:
Okahaarakkeita ei voi tunnistaa edes voimakkaasti painamalla. Hännän tyvessä rasvakerros näkyy kertyminä ja tuntuu pehmeältä. Rasvaa alkaa kertyä myös kylkiluiden ja reisin ympärille.

Kuntoluokka 5:
Okahaarakkeet ja hännän tyvi ovat täysin rasvan ympäröimät. Luuston rakennetta ei voi enää havaira. Selvät rasvakertymät kylkiluiden ja reisien ympärillä.

Tavoite emolehmillä:
Vieroitettaessa 3, poikima-aikaan 2,5 ja astutuksessa 2.