"Ruokaa pitää antaa eläimelle juuri sopivasti, ei liian paljon eikä liian vähän". Tämä erään professorin opiskeluaikana antama hupaisa ohje on tullut mieleeni monta kertaa navetoissa käydessäni. Liian laihoja ja liian lihavia lehmiä on navetoissamme edelleen paljon. Sekä yli- että aliruokinta pienentävät yrittäjän tilipussia. Kuntoluokitus on hyvä keino vähentää menoja ja lisätä tuloja.

Kuntoluokitus on yksinkertainen keino määrittää kohtuullisen tarkasti, pitäisikö ruokaa antaa enemmän vai vähemmän. Lehmien kuntoluokituksen oppii alle tunnissa. Sen voi opetella tämän oppaan avulla omassa navetassa. Uskonvahvistusta voi halutessaan pyytää vaikkapa omalta eläinlääkäriltä. Muutaman harjoituskerran jälkeen kuntoluokituksen tekeminen on lähes yhtä nopeaa kuin ihmisen käynti vaa'alla.

Hiukan hämmennystä käytännössä aiheuttaa se, että kuntoluokitusmenetelmiä on useita. Suomessa on opetettu kahta erilaista mallia, joissa on paljon samaa, mutta hiukan erojakin. Maria Tirkkonen ja Tuulikki Veuro esittelevät tässä lehdessä kuntoluokituksen, jota käytetään eläinlääkäreiden opetuksessa ja jota mm. Suomen Rehu sekä Lypsykarjatilojen terveydenhuoltoprojektit käyttävät. Se perustuu Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetusmateriaaliin. Luokitusohjeet on kääntänyt eläinlääkäri Juhani Taponen Edmonson et al. 1989 mukaisesta luokittelusta. Tavoitteita on muotoillut eläinlääkäri Heidi Härtel.

Hollantilaisten A. Brand , J.P.T.M Noordhuizen ja Y.H.Schukkenin kirjoittamassa terveydenhuoltokirjassa "Herd Health and Production Management in Dairy Practice" kyseisen luokittelun kerrotaan perustuvan seuraaviin lähteisiin: Wildman et al, 1982, Edmonson et al 1989 ja Ferguson et al., 1994. Wildmanin mallissa kuntoluokituskohtia tunnustellaan, Edmonsonin ja Fergusonin mallissa niitä arvioidaan silmämääräisesti.

Emolehmätuotannossa on käytetty enemmän Skotlannin maatalouskorkeakoulun (Scottish Agricultural College, SAC) kehittämää menetelmää. Sen esittelee tässä lehdessä Maj-Hild Holmström , joka on opettanut sekä lypsy- että emolehmien kuntoluokitusta tällä menetelmällä. Jopa laiduntavan emolehmän kuntoluokitus pystytään tekemään riittävän tarkasti tällä yksinkertaisella menetelmällä.

Luokitustavat eroavat muun muassa siinä, että toisen luokitustavan asteikko on nollasta viiteen ja toisen yhdestä viiteen. Tämä aiheuttaa sen sekaannuksen, että suositukset "sopivan" kuntoluokan numeroarvosta vaihtelevat, vaikka itse asiassa tarkoitetaan samaa. Lisäksi Edmunsonin menetelmässä on enemmän tarkasteltavia kohtia kuin SAC:n menetelmässä.

Lopputuloksen kannalta ei ole suurta väliä, kumpaa menetelmää käyttää, kunhan muistaa tulkita tulokset käyttämänsä menetelmän mukaan.

Tehdään kuntoluokituksesta kuukausittainen tapa.