Maatila Pellervo


Uusin lehti
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Murphy Family Farms:
perheyrittämisen huikea menestystarina

Murphy Family Farms on USA:n ja luultavasti koko maailman suurin sikalayritys. Sen omistuksessa on 335 000 emakkoa, yli kaksi kertaa enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. Suuresta koostaan huolimatta Murphy Family Farms on perheyritys. Wendell Murphy omistaa kaksi kolmasosaa yhtiön osakkeista. Hänen veljensä Pete ja siskonsa Joyce omistavat kumpikin yhden kuudesosan.

Yrityksen historia on sitkeän yrittämisen amerikkalainen menestystarina. Yritys sai alkunsa vuonna 1962, jolloin Pohjois-Carolinan yliopistossa opettajana toiminut Wendell Murphy perusti rehutehtaan yhdessä isänsä Norman Holmes Murphyn kanssa isän takaaman 10 000 dollarin lainan avulla. Aluksi rehuja myytiin lihasikaloille.

Pian Pete Murphy ryhtyi kasvattamaan veljensä ja isänsä yrityksen omistamia lihasikoja yhtiön rehuilla tehtaan lähellä olevassa ulkokasvattamossa.

Sikojen kasvattaminen havaittiin pian kannattavammaksi kuin pelkkä rehujen myynti ja lihasikojen ulkokasvatusta tehtaan lähellä lisättiin niin paljon kuin maa-alan puolesta oli mahdollista.

Sopimustuotanto muiden lihasian kasvattajien kanssa aloitettiin vuonna 1964. Lihasikojen kasvattajille maksettiin kasvatuspalkkaa dollari sialta. Siat olivat Murphyn omistuksessa ja ruokittiin heidän rehuillaan.

Ensimmäinen oma sikalarakennus rakennettiin vuonna 1977. Ensimmäinen emakkosikala (650 emakkoa) rakennettiin vuonna 1979. Yhtiö kasvoi nopeasti ja nousi emakkoluvultaan USA:n suurimmaksi vuonna 1987. Emakkoja oli tuolloin runsaat 100 000 kappaletta. Tuotantoa laajennettiin 90-luvulla Missourin, Iowan ja Minnesotan osavaltioon.

Yhtiön pääkonttori sijaitsee Rosehillissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa noin 100 kilometriä Raleighn kaupungista itään päin rehutehtaan lähellä. Pohjois-Carolinassa sijaitsee edelleen suurin osa yhtiön sikaloista.

Rosemary Feed Mill-rehutehdas ostettiin Watson Poultry Companylta vuonna 1984. Siellä valmistetaan lihasikojen rehuja 20 työntekijän voimin. Vuonna 1994 rakennettiin uusi suuri rehutehdas, Chief. Tehdas pyörii 22 työntekijän voimin kuutena päivänä viikossa, 24 tuntia päivässä. Se tuottaa sekä emakoiden, porsaiden että lihasikojen rehuja. Nämä kaksi rehutehdasta tuottavat kaiken Murphy Family Farmsien sikojen rehun Pohjois-Carolinassa.

Laajennukset omalla rahalla
Murphy Family Farms työllistää yli 1 500 ihmistä. Yhtiö on tuottanut voittoa joka vuosi perustamisestaan lähtien. Rahat on sijoitettu yhtiön kehittämiseen.

Kaikki laajennukset ovat tapahtuneet omalla rahoituksella. Ulkopuolista rahaa ole tarvittu alkupääoman hankinnan jälkeen. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana on vuodesta 1995 alkaen toiminut Jerry Godwin.

Maatilojen sijaintipaikat on valittu huolellisesti kauas muista tiloista. Lietelanta kerätään suuriin altaisiin ja sadetetaan ympäröiville pelloille. Tilojen ympärillä on maata vähintään riittävästi lannan levittämiseen. Peltojen ympärillä on metsää.

Ympäristökysymysten hoitoon on kiinnitetty paljon huomiota, koska ympäristön saastumisen tuomaa vastustusta pidetään yhtiön suurimpana riskinä.

Yhtiön laatupolitiikan mukaan Murphy pyrkii tuottamaan kuluttajien haluamaa turvallista, vähärasvaista, korkealaatuista sianlihaa ympäristöä vaarantamatta, mutta silti taloudellisesti kannattavasti. Suuri koko ei ole itsetarkoitus.

Murphylla ei ole omaa teurastamoa, vaan siat myydään teuraaksi, suurin osa Tar Heelissa Pohjois-Carolinassa sijaitsevaan Smithfieldin teurastamoon. Siellä teurastetaan noin 8 000 sikaa päivässä.

Bonuspalkkaus takaa voitollisen tuloksen
Johtaminen perustuu tiimityöskentelyyn ja tulospalkkaukseen. Peruspalkka on alhainen.

Yhtiön tuottama voitto jaetaan etukäteen sovitun voitonjakosuunnitelman mukaisesti bonuksina kaikille vähintään vuoden työsuhteessa olleille työntekijöille.

Tiloilla työskentelevät saavat kuukausibonuksen tuotantotulosten mukaan. Vuosibonus maksetaan heillekin yhtiön tuloksen mukaisesti. Keskiarvoa paremmilla tiloilla bonuspalkka on suurempi kuin peruspalkka.

Työntekijöiden lomien pituus määräytyy työvuosien mukaan alkaen 8 päivästä ensimmäisenä vuonna. Täysi 24 päivän kesälomaoikeus saavutetaan vasta 12 vuoden jälkeen. Työvoiman vaihtuvuus on huomattavan suuri, erään toimihenkilön kertoman mukaan 70 prosenttia vuodessa.

Kahdeksansataa multisite-sikalaa
Sikojen geenejä on ostettu useilta yrityksiltä, eniten PIC:lta (Pig Improvement Company).

Murphyn karanteenisikala sijaitsee Anson Countyssa Pohjois-Carolinassa. Ydinsikaloita on viisi ja monistajasikaloita kuusi. Porsastuotantosikaloita on 110. Loput tiloista (yhteensä noin 800) ovat välikasvattamoita ja lihasikaloita.

Tuotanto tapahtuu multisite-menetelmällä kolmessa eri vaiheessa. Porsaat vierotetaan 17 vuorokauden ikäisinä ja viedään sen jälkeen välikasvattamoon, josta ne siirretään loppukasvattamoihin 22-25 kilon painoisina.

Murphyn tuotantotulokset ovat keskimäärin selvästi USA:n keskiarvoa paremmat. Tuotostarkkailuun käytetään Pig Champ -ohjelmaa. Viime vuonna tuotettiin 21 porsasta/emakko.

Tilakäynnillä 4 500 emakon sikalassa
Tilakäyntini kohdistui Rosevillessa sijaitsevaan 4 500 emakon porsastuotantosikalaan. Tilalla oli 16 työntekijää, joista yksi vastuullinen johtaja.

Tilalla on oma budjetti, jonka tulot kertyvät myydyistä porsaista (20 dollaria/porsas). Tilan työntekijöiden bonuspalkkaus määräytyy tulosten mukaan. Porsinutta emakkoa kohti laskettu vuosituotos oli viime vuonna 22-23 porsasta.

Tilalle mennään sisään ja tullaan ulos vain suihkun kautta. Kaikki omat vaatteet jätetään suihkukopin ulkopuolelle. Suihkusta poistutaan toiseen suuntaan, jossa päälle puetaan sikalan tarjoamat vaatteet alusvaatteet mukaan lukien.

Joutilaat emakot pidetään yksilöhäkeissä. Kiiman havaitsemiseksi käytetään hajukarjua, mutta tiineytykset tehdään keinosiemennyksellä.

Emakoiden tiineystestaus tapahtuu realiaikaisella ultraäänilaitteella 24 vuorokautta siemennyksen jälkeen. Porsimiset tapahtuvat viikon välein 210 emakon ryhmissä. Porsimiset käynnistetään 114 tiineysvuorokauden jälkeen.

Orlandossa pidetyssä eläinlääkärikokouksessa luennoinut sika-asiantuntija Tim Loula piti tätä käytäntöä virheellisenä, koska sen johdosta porsaiden syntymäpaino jää liian pieneksi. Hän suositteli käynnistystä korkeintaan 116 vuorokauden jälkeen.

Tiineytykset olivat onnistuneet hyvin. Porsimisprosentti oli 95 ja elävänä syntyneitä porsaita oli keskimäärin 11,5 kpl/pahnue. Vuodessa saadaan keskimäärin 2,42 pahnuetta emakkoa kohti.

Porsaat kastroidaan ja niiden hännät leikataan kolmen päivän iässä. Rautapistos annetaan 5 päivän iässä. Raudan antoa harkittiin aikaistettavaksi, koska muutamilla porsailla oli havaittu raudan puutokseen viittaavia oireita. Tim Loulan mukaan rautapistos pitäisi antaa kolmantena päivänä, muuten osa porsaista tulee aneemisiksi.

Porsaiden hampaiden leikkuusta oli luovuttu muutamia vuosia sitten. Antibioottipistoksia porsaille ei Murphy Farmseilla käytetä rutiinisti, kuten monilla muilla USA:n sikatiloilla.

Kuolleina syntyneiden määrä tilalla oli vain neljä prosenttia, mutta elävänä syntyneiden kuolleisuus ennen vierotusta oli 13 prosenttia. Kuolleisuutta olisi luultavasti voitu pienentää kiinnittämällä enemmän huomiota pikkuporsaiden olosuhteisiin.

Porsituskasinoissa oli USA:ssa tyypilliset teräsvaijerista valmistetut kokoritilälattiat. Porsaiden makuutilassa oli pieni matto ja 125 watin lämpölamppu. Porsituskarsinoissa oli putkiaidat. Porsaat palelivat ilmiselvästi.

Vierotusikä oli 17 vuorokautta, jolloin porsaiden paino oli keskimäärin 5,7 kiloa. Porsaiden kasvu oli täten erinomainen (noin 250 g/päivä). Bonuspalkan laskennassa käytetty porsaiden "myyntihinta" oli 20 dollaria (noin 104 mk)/porsas.

Sianlihan tuottajahinta oli pudonnut peräti 10 centtiin elopainopaunalta, joka vastaa noin 1,50 markan kilohintaa teuraspainolta. Nyt hinta oli jo 25 c/lb (3,80 mk/kg).

"Normaalina" tuottajahintana USA:ssa pidetään 40 c/lb elopainohintaa, joka vastaa noin kuuden markan kilohintaa teuraspainossa.

Murphy Family Farmsien tilat eivät yleensä ota vieraita vastaan tiloille tautiriskin vuoksi. Minun tilakäyntini onnistui henkilökohtaisten eläinlääkäriyhteyksien avulla.

Tilan hoitava eläinlääkäri ei itse voinut tulla sisään sikalaan, koska hän oli samana aamuna jo käynyt toisessa sikalassa. Murphyn palveluksessa on yhteensä neljä eläinlääkäriä, joista kaksi Pohjois-Carolinassa ja kaksi muissa osavaltioissa.

Sikalan hoitaja oli mielissään vierailustamme. Hän oli hyvin kiinnostunut tekemistämme huomioista ja kirjasi ne muistiin jatkoharkintaa varten. Kiinnostuksen sikalassa vierailevien kommentteja kohtaan ymmärtää, kun ajattelee porsaskuolleisuuden pienentämisen merkityksen työntekijöille maksettavaan bonukseen.

*Teksti: Veikko Tuovinen

| Sivun alkuun | Uusin lehti | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |