











|
|


Teemana kasvinviljely
Kosketus todellisuuteen
Viljelijän ammatin tarkoitus ei ole tehdä koneillaan tietyt työt, vaan
vaikuttaa niillä maan ja kasvien biologiaan hyvän sadon saamiseksi. Tästä muistuttaa
muun muassa Maatilan Pellervon pääkirjoitus.
Polvet savessa
- Voiko kosketuksen korvata?
Boreal Kasvinjalostus Oy:n toimitusjohtaja Voitto Koskenmäki kertoo, miten läheinen ote
vanhoilla isännillä on ollut peltoon. Oikeaa kylvöhetkeäkin testattiin jopa paljaalla
takapuolella. Mittaria lienee vaikea kalibroida.
Koskenmäki odottaakin, että uusi tekniikka tulee ja estää kylvämisen maaperään,
joka ei ole siihen valmis esimerkiksi lämpönsä vuoksi - tai ainakin kertoo asiasta
kylväjän stereoihin.
Lisää Koskenmäen näkemyksiä
- Nude-nautintoja Irlannissa
Luomuliiton puheenjohtaja Esa Partanen kertoo käyneensä kielikurssilla,
mutta tarkkaili samalla saarivaltion luomuruokia.
Matkakokemuksia
Näissä Dunnes Storen myymälöissä
Partanen kävi
- Tervemenoa
luomuostoksille toivottaa Marja-Riitta Kottila Finfood Luomusta.
Jaksaako hän itse valita aina luomua ostokärryihin? Mikä on luomuketjun ongelma? Voiko
asiakas vaikuttaa kaupan valikoimiin?
Lukaise vastaukset
|
- Tietokoneella vuokrapalveluja
Maatalouden mallilaskelmia voi tutkia Internetissä ja laskeskella niillä oman
tilan asioita Maatatalouskeskusten Liiton uudessa Tuottopehtori-palvelussa.
Tuottopehtori uusi vuokrapalvelu verkossa
- Muuta ajankohtaista
luettavaa on Pellervo.fi:n uutissivuilla ja muissa palveluissa. Muun muassa
koulutuksesta saa tuoreet tiedot Pellervo-Instituutin kotisivuilta.
Uutiset ja Viikko-Pellervot
Saatko lehden
luettavaksesi?
Joko sait Ison Kalenterin?
Pellervon oheistuotteita
| Sivun alkuun | Uutiset
| Pellervo | www.pellervo.fi
|

|