Heikkeneekö viljelijän tatsi?
Suomalainen viljelijä elää kovissa muutoksen paineissa. Uuden omaksumisen ja itsensä kehittämisen haasteisiin hän on vastannut kiitettävästi. Mutta kiihtyvässä tuotantorytmissä tulee esiin myös uusia ongelmia, joihin pienimuotoisemmassa viljelyssä ei samalla tavoi törmätty. Kasvinviljelyssä kouriintuntuva kosketus multaan on edelleen korvaamaton, eikä se saa turbokaudellakaan kadota.
Realiteetti vain usein on, että varsinkin osa-aikaviljelyn yleistyessä ei almanakasta etukäteen kylvötöitä varten katsottu aikajakso aina osu kohdalleen, seikka, jota syystä kyllä suunnitelmatalouden naapurissamme olemme tottuneet naureskelemaan, mutta uhkaako ongelma myös meitä?
Suomen kesä on lyhyt ja lyhyt on erityisesti edullisin kylvökausi. Kiire ja stressi eivät kuitenkaan saisi ajaa kasvinviljelyn kevättöissä tärkeimmän, oikean kylvöajan ohi. Sen määritteleminen on mitä suurimmassa määrin viljelijän ammattitaitoa, jossa tarvitaan paitsi oppeja ja kokemusta, myös sitä paljon puhuttua mullan kosketusta.
Rakennekehitys tuo haasteita myös viljelytekniikkaan
Vaikka tilakoko suurenee ja lohkokoko kasvavat, ei maalajikirjo pellossa vähene. Kun salaojitus ja viljelyn virtaviivaistaminen yhdistää entisen pientilan pellot jopa yhdeksi lohkoksi, jota osa-aikaviljelijä tai tilapäistöihin saatu apuhenkilö ympärikiertäen äestää ja kylvää, syntyy helposti kasvin kannalta joukko ongelmia. Pahimmassa tapauksessa lohkon kaikissa osissa ollaan liikkeellä väärään aikaan. Yläosan hiesupitoiset kivennäiskulmat ovat kuivuneet liiaksi ja alaosan multavat suoperäiset reunat ovat vielä märkiä ja kylmiä. Hyvä traktori ja erinomainen äes sekä kylvökone saattavat vain lisätä epäonnistumisriskiä, sillä nykykalustolla kykenee kyllä sijoittamaan siemenen myös kylmään ja märkään, sanalla sanoen varmaan kuolemaan. Liiaksi jo kuivuneissa osissa lohkoa siemen taas jää liian pintaan ja kärsii heti kuivuudesta.
Toista oli ennen kun oli aikaa...
Kun heikkotehoinen vetovoima salli muokkauksen vasta silloin, kun maa helpoiten murustui, ei edellä kuvattua tilannetta syntynyt. Pienenkin tilan pellot jakautuivat sarjoihin ja lohkoihin paljolti myös maalajin mukaan, ja jos tilanne niin vaati muokattiin ja kylvettiin sarkojen ylä- ja alapäät eri aikaan ja eri kasvilajillekin sopivuuden mukaan. Ja "tatsiakin" ylläpidettiin: Pellollemenoon antoi nuorelle isännälle luvan vanha vaari vasta sitten, kun maa oli oli sopivasti kuivunut ja lämmennyt. Näin oli erityisesti mallasohran ja öljykasvien kylvössä, joihin lupa heltisi vasta, kun vaari paljaalla p-seellään kärsi istahtaa muokkausalustalle. Se oli vanhan ajan täsmäviljelyä.
Nyt on kevättöissä vauhtia
Nykyaikana kun lämpimässä 4-vetoturbon hytissä soi stereomusiikki ja muokkaus/kylvöyksikkö etenee tehokkaasti, kannattaa kuljettajan ajatuksia suunnata kaikin keinoin äkeen piikkeihin ja kylvökoneen vantaisiin; asettautumaan pienen siemenen asemaan. Muokkaussyvyyden ja kylvökoneen säätöön käytetty aika voi sekin koetella hermoja, mutta on pieni panostus siihen mielihyvään, mitä aukottoman orasmaan tai tasaisesti taimettuneen rypsipellon tarkastelu juhannussateessa viljelijälle tuottaa.
Elektroniikkaa äkeen piikkeihin?
Uusi teknologia on vauhdilla edennyt myös maatalouteen ja suomalaiset viljelijät ovat omaksujien etupäässä. Olisiko vanhan vaarin tatsi korvattavissa ja parannettavissa elektroniikan keinoin?
Epäilemättä olisi ja osittaissovelluksia on jo nähtykin. Maan lämpötilan ja/tai kosteuden antureita, tämän tiedon prosessoreita ja ohjausta syvyys- ym. säätöön en kuitenkaan vielä ole huomannut. Ne tulevat varmaan aikanaan, traktoreissahan elektroniikkaa jo on ehkä riskiksi asti. Työkone on kasvin kannalta kuitenkin se oleellisempi ja kehitysvoima tulisi nyt suunnata niihin.
Luonnonmukaisuutta tämäkin
Töiden tekeminen itse kasvin ja maaperän kannalta oikeaan aikaan on luonnonmukaisuutta parhaimmillaan. Suomen maaperän monimuotoisuus pinnanmuotojen, maalajikirjon sekä vesi- ja lämpötalouden suhteen asettaa kovia haasteita viljelijälle suurenneen tilakoon, lohkokoon, koneiden työleveyden ja tehon toimintaympäristössä. Kun vauhti kasvaa, ohjaustarve suurenee ja ohjausvirhe voi johtaa katastrofiin.
Paradoksaalista kyllä - tässä luonnonmukaisuus edellyttää lisää teknologiaa ja nimenomaan säätöteknologiaa. Luonto ohjaa jakamaan lohkoja jopa korkeuskäyrien mukaisiin ja muotoisiin osiin, kun lähdetään kasvin perspektiivistä. Tämä tietenkin johtaa hyvin epämuotoisiin ja usein kiilamaisiin peltokuvioihin, missä niin ristiinkylvö ja -lannoitus kuin ylimuokkaus ovat vaarana. Suuret työleveydet usein vielä korostavat tätä ongelmaa. Kiilojen kylvämättä jättäminen taas antaa vapaan tilan rikkakasveille, jolloin syntyy juolavehnäpesäkkeitä ja uusia ongelmia. Säätötarpeita siis tulee lisää.
Teknologiaa taas avuksi
Mahdollisimman automaattinen päällekkäiskylvön ja -lannoituksen estävä vannaskohtainen syötönkatkaisuautomatiikka olisi oloissamme poikaa. Se säästäisi ympäristön kuormittamiselta ja estäisi lakoviljaa, säästäisi tuotantopanoksia, lannoitteita ja siementä, olisi luonnonmukaista.
Kun nykyisin traktorin turvajärjestelmä parhaimmillaan estää moottorin käynnistämisen, ellei istuimella ole vähintään 35 kilon painoinen kuljettaja, voisi kasvin kannalta olla "turvallista", jos saman efektin aiheuttaisivat mullan liian alhainen lämpötila ja liika kosteus, tai että ne ainakin katkaisisivat stereomusiikin ja antaisivat kuulokkeista lyhyen kehotuksen vaihtaa lohkoa tai pitää kaivattu tauko. Voisihan siinä tietysti niinkin käydä, että kuulokkeista tulisi kehotus lisätä tahtia ja ajaa yö putkeen, muuten pelto kuivuu käsiin. Se on kai sitä tatsia tulevaisuudessa.
Voitto Koskenmäki
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |