Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

maaliskuu.gif (2924 bytes)

Aidolla suorakylvöllä huikeita säästöjä

Vertasimme erilaisia kylvö- ja muokkausmenetelmiä käyttävien kasvinviljelytilojen kustannuksia keskenään. Pienimmin kustannuksin selviävät ostopalveluihin turvautuva tila ja aitoa suorakylvöä harjoittava tila. Markkoina ero muihin kylvömenetelmiin on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) pitkälti yli tuhat markkaa hehtaaria kohti.

Jos ero muutetaan viljakiloiksi, voivat aitosuorakylvöä tekevä tai muokkaukset ostava isäntä tyytyä hyvällä omalla tunnolla liki puolitoista tonnia pienempiin hehtaarisatoihin ja taloudellinen tulos kestää silti vertailun.

Vertailutilan kokona on käytetty yksinkertaisuuden vuoksi sataa hehtaaria. Konekantoja suunniteltaessa on pyritty saamaan aikaan kokonaisuuksia, joilla hommat todellisuudessakin tämän kokoluokan tiloilla hoidetaan. Esimerkiksi etukuormaintraktori on suursäkkien käsittelyn takia katsottu välttämättömäksi kylvönsä itse hoitaville tiloille.

Kustannuslaskelmissa on huomioitu kaikki kapitalistin murheet eli korko, poisto, kunnossapito, säilytys, ajajan palkat, käyttökulut ja vakuutus. Koneiden hintoina on käytetty keskimääräisiä hankintahintoja tai vastaavan käytetyn arvoa. Laskelmat on tehnyt konekonsulentti Erkki Mäkelä Farma Maaseutukeskuksesta Turusta.

Rahtityön arvot ovat peräisin Työtehoseuran selvityksestä vuodelta 1999. Työmenekkien laskennassa on turvauduttu sekä Erkki Mäkelän asiantuntemukseen että vahvaan näppituntumaan kirjoittajan omalta tilalta.

Erilaisilla tiloilla konekustannusten arvot saattavat poiketa huomattavastikin tässä esitetyistä. Menetelmien väliset suhteelliset erot ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin prikulleen oikeat (tai väärät) numeroarvot ja nimenomaan suhteellisia eroja tässä esitetyissä laskelmissa etsitään.

Laskennan perustana käytettiin seuraavia tilamalleja:

1. Perinteinen tila, jonka kylvökone on niin sanottu tavallinen kylvökone. Ympäristötuen vapaavalintaisista ehdoista tila on valinnut jotain muuta kuin kasvipeitteisyyden. Pääasiallinen perusmuokkaus on syyskyntö. Kylvömuokkaus tehdään kylvökoneen vaatimusten mukaan.

2. Tavallisen suorakylvökoneen omistava tila. Ympäristötuen lisätoimenpiteistä tila valitsee kasvipeitteisyyden. Perusmuokkauksena käytetään sekä kyntöä että kultivointia. Syysviljoja kylvetään myös suoraan sänkeen. Tasausäestä ei ole, vaan kylvömuokkaus tehdään äkeellä matalaan muokaten.

3. Aitosuorakylvöä harjoittavalla tilalla ei ole muokkauskoneita. Tälläkin tilalla joudutaan joskus muokkaamaan maata, mutta muokkaushommat teetetään rahtityönä. Kasvinsuojeluruiskua käytetään enemmän kuin muilla tiloilla - juolavehnän kurissa pitäminen vaatii ylimääräisen ruiskutuskerran koko alalle.

4. Tila teettää kaikki kylvöön, muokkaukseen ja kasvinsuojeluun liittyvät suoritukset urakoitsijoilla. Tilalla on yksi traktori nurkkahommia varten. Kylvö- ja muokkaustyöt tehdään perinteistä kaavaa noudattaen.

*Teksti: Olli Alikärri
*S-posti:

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |