Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

toukokuu.gif (2990 bytes)

Tuore luomutodistus kesämyyntiin

Valtaosa monen luomutilan tuloista muodostuu kesämyynnistä. Tyypillisiä myyntituotteita ovat mansikat, herukat, vadelmat ja muut marjat sekä avomaan tuoretuotteet ja peruna. Varhaissato tulee markkinoille hyvissä ajoin ennen juhannusta, taimimyynti jo huhti-, toukokuussa.

Luomuvalvonta ei useinkaan kerkiä tähän lähtöön mukaan, sillä varsinainen tarkastuskausi alkaa vasta kesäkuussa. Tarkastajan käynti ennen myynnin aloittamista ei olekaan välttämätöntä, koska tuotteita voi myydä luomutuotteina edellisen kauden todistuksella. Mutta asiakas ei tule ehkä vakuuttuneeksi luomutuotannosta, jos myyntipaikalla on viimevuotinen todistus ja tuotteet tältä kasvukaudelta. Selvempää olisi, jos todistus olisi jo kuluvan kauden valvonnasta.

Tarkastusten aloittamisen aikaan olisi hyvä tietää, miltä tiloilta tuotteita tulee kesämyyntiin, jolloin nämä tilat olisivat järjestettävissä ensimmäisinä tarkastettavien joukkoon. Suurimmasta osasta onkin tieto jo edellisen vuoden perusteella, mutta aina tulee mukaan uusia yrittäjiä. Näille tiloille olisi erityisen tärkeää saada tuotantotapatodistus nopeasti käyttöön, jotta ostajat voitaisiin vakuuttaa siitä, että myynnissä on todella luomutuotteita valvotusta tuotannosta eikä "ns. luomutuotteita".

Tarkastukset voidaan aloittaa yleensä vasta juuri ennen juhannusta, sillä tarkastajille pitää saada tulostettua listat tukihakemuksissa toukokuun lopussa ilmoitetuista kasveista ja pinta-aloista. Kuntien maatalousviranomaisia on evästetty TE-keskuksista, että he ystävällisesti tallentaisivat ensimmäisinä juuri luomutilojen tukihakemukset tietojärjestelmään. Näin ne ovat tulostettavissa valvonnan käyttöön mahdollisimman pian.

Taimikauppaan ja muun varhaissadon myyntiin tämäkin aikataulu tahtoo olla liian myöhäinen. TE-keskusten luomuviranomaiset olisivat varmaan hyvillään, jos saisivat tietoonsa valvonnan ajankohtatoivomuksen suoraan viljelijältä. Niin että ei kun soittamaan…

Uusien tuotantoehtojen mukaan viranomaisen on kirjoitettava tuotantotapatodistus viimeistään 60 päivän kuluessa siitä, kun tarkastuspaperit ovat hänen pöydälleen ilmestyneet. Kesämyyntiin tarvitaan silti vielä nopeampaa toimintaa. Yleensä TE-keskusten viranomaiset tietävätkin, että mansikat eivät tarvitse luomutodistusta enää elokuussa ja järjestävät todistukset viljelijälle välittömästi tarkastuksen jälkeen.

Ensiluokkaisia tuotteita myös kesätapahtumiin

Toreilla ja vähittäiskaupassa luomutuotteiden ulkoisen laadun on vastattava tavanomaista, sillä vertailuaineisto on vieressä. Sen sijaan erilaisissa tapahtumissa, jotka ovat hyvin suosittuja luomutuotteiden markkinapaikkoja, laatuvertailu on vaikeampaa. Silti nämä tilaisuudet eivät ole epäkurantin tavaran myyntipaikkoja. Sana leviää hyvin helposti, mikäli tuotteet eivät vastaa laatutasoltaan yleisessä myynnissä olevia. Luomutuotteilla on jo muutenkin riittävästi painolastia "vanhanaikaisen" tuotannon imagostaan. Sitä on turha lietsoa enempään paloon, tuotteiden on oltava kilpailukykyisiä joka paikassa.

Laatuvaatimus ei koske ainoastaan tuoretuotteita, vaan yhtä hyvin myös viljatuotteita. Allekirjoittaneen pöydälle on nimittäin parikin kertaa tuotu toritapahtumasta ostettu viljatuotepussi, jonka teksti on kertonut sisällön olevan luomuruisrouhetta. Ostajien mielestä pakkaus ja tuote ovat olleet eri tavaraa. Siihen on ollut helppo yhtyä, sillä enemmän siellä pussissa on tainnut olla rikkasiemeniä kuin rukiin jyvän puolikkaita.

Tuotteiden takana ollut viljelijä otti asian huumorin kannalta ja totesi, että tekevälle sattuu, eikä heti parantanut tuotteensa laatua. Kun viljelijälle seuraavan kerran huomautettiin samasta asiasta, hän korvasi asiakkaalle vahingon ja tarkisti po. tavaran loppuerän myyntikunnon. Asia ei kuitenkaan ollut sillä selvä, vaan vielä vuosia myöhemminkin hänen tuotteistaan puhutaan, että parempia kananrehuja ne ovat kuin ihmisten elintarvikkeita!

Vanha ja loppuun kulunut on myös vitsi, että luomutuotteesta pitää löytyä madonreikä todisteeksi siitä, että kemiallisia torjunta-aineita ei ole käytetty. Vaikka tiedetäänkin, kuinka vaikeaa virheettömän tuoretuotteen aikaansaaminen luomumenetelmällä on, niin siitä huolimatta tuote ei saisi poiketa ulkonäöltään tavanomaisesti viljellystä. Ihmiset nimittäin ostavat usein enemmän silmillään kuin konsanaan tuotantotavan perusteella.

 

*Teksti: Esa Partanen
*S-posti: esa.partanen@agronet.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |