Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

toukokuu.gif (2990 bytes)

Arvoa ja turvaa osuustoiminnasta

Viime vuonna oli Pellervo-Seuran satavuotisjuhla ja muutenkin vilkas toiminnan vuosi. Laakereille ei kuitenkaan jääty lepäämään, vaan ponnistelu osuuskuntien ja niiden jäsenten hyväksi jatkuu.

Viime viikolla oli jälleen Pellervon Päivä, joka kokosi Helsinkiin satoja osuustoimintaihmisiä kautta Suomen.

"Jäsenet ohjaavat osuuskuntaa" oli tämän vuoden teema. Päivän avasi Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja, ministeri Heikki Haavisto. Hän totesi, että jäsen ei välttämättä odota mahdollisimman suurta tuottoa osuuskuntaan sijoittamalleen pääomalle, vaan odottaa, että osuuskunta palvelee häntä mahdollisimman hyvin. Tämän tulee kuitenkin tapahtua vaarantamatta osuuskunnan toiminnan jatkuvuutta.

Haavisto korosti myös sitä, että osuuskunnilla on tärkeä tehtävä tämän päivän maailmassa, kun markkinavoimat ovat niin vahvat, että hallituksetkin antautuvat niiden edessä.

"Tarvitaan ihmisten turvana vastuunsa tuntevia osuustoiminnallisia yrityksiä", korosti Haavisto.

Toisena teemana Pellervon Päivän seminaarissa oli kansainvälistyminen. Kysyttiin, miksi osuuskunnat kansainvälistyvät ja mitä hyötyä siitä on jäsenille.

Kansainvälistymiseen löytyi päteviä perusteita, mutta ehkä nasevimmin asian kiteytti Valion toimitusjohtaja Olavi Kuusela:

"Vain menestyjä kykenee tyydyttämään jäsenten odotukset. Olemalla myös muilla markkinoilla varmistetaan menestys kotimaassa."

Suurella mielenkiinnolla odotetun päätöspuheenvuoron piti Pellervo-Seuran johtokunnan puheenjohtaja vuorineuvos Matti Kavetvuo.

Puheessaan Kavetvuo peräsi uutta yhteistoiminnan henkeä, joka ei ole liturgista "oikeauskoisten" monopolin rakentamista, jossa "vääräuskoiset" hajaantujat ovat kaiken pahan alku. Uusi yhteistoiminta lähtee omien asioiden kuntoonpanosta eikä toisten arvostelusta.

"Tämä ei tarkoita sitä, etteikö jäsenyhtenäisyyden eteen tule tehdä uupumatonta työtä", korosti Kavetvuo.

"Toivotan kaikille menestystä, voimia ja iloa ponnistella osuustoiminnan hyväksi. Se on yhteistoimintaa, joka kannattaa ja kertyy yhteiseksi hyväksemme", hän päätti puheensa ja Pellervon Päivän 2000.

Pellervo-Seuran tämän vuoden merkittävin ponnistus on järjestökampanja. Seuran toimihenkilöt jalkautuvat kentälle ja käyvät kaikissa jäsenosuuskunnissa keskustelemassa osuustoiminnasta, Pellervo-Seuran palveluista ja jäsenten odotuksista Seuraa kohtaan.

Tällä kampanjalla, jonka teemana on "Arvoa osuustoiminnasta", halutaan korostaa sitä, että niin Pellervo-Seura kuin osuustoiminta sinänsäkin ovat välineitä, joilla on arvoa osuuskunnille ja niiden jäsenille oikein hyödynnettyinä ja silloin, kun niiden tarjoama lisäarvo on täysimittaisesti otettu käyttöön.

Tälle ajalle ominainen informaatioähky ja pörssihuuma ovat omiaan sekoittamaan ihmisten ajatuksia niin, että tulee tunne oman elämän lipsumisesta hallitsemattomiin. Osuustoiminta on perinteinen arvo, jonka edut kaikkien on helppo mieltää. Osuuskunta on kaikille avoin ja antaa jäsenelleen turvaa sekä taloudellisesti että henkisesti.

Kun jäsen kantaa huolta osuuskunnasta, hän voi olla varma, että osuuskuntakin kantaa huolta hänestä.

*Teksti: Martti Seppänen
*S-posti: martti.seppanen@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |