Menestyvä yritys
Maatalous on muuttunut elämänmuodosta yritystoiminnaksi.
Näin on tapana sanoa, mutta tukevatko tosiasiat väitettä. Jos asioita tarkastellaan yritystalouden periaatteiden näkövinkkelistä, läheskään kaikki maatilat Suomessa eivät ole yrityksiä. Ne eivät voikaan olla, koska siinä tapauksessa ne lakkaisivat olemasta.
Yritysmaailman pelisäännöistä tingitään maatiloilla monista syistä. Tärkein on tietysti se, että tila on niin pieni, että se ei muodosta kannattavan yritystalouden pohjaa. Toisekseen tilan omistaja, suurenkaan tilan, ei ehkä halua tai ei pysty olemaan yrittäjä. Hän haluaa tehdä sitä minkä osaa, eli olla perustuottaja.
Paljon ollaan valmiit maksamaan myös talonpoikaisesta vapaudesta ja itsellisyydestä. Yritysmäisesti johdettuja ja hoidettuja useamman tilan yhteisnavettoja on Suomessa vain muutamia. Epäillään, että sopu ei säily "kolhoosissa". Voi olla aiheellinenkin epäily, mutta kyetäänhän sellaiset ongelmat ratkaisemaan muissakin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, miksi ei maatalouspuolella.
Onko vain kysymys siitä, että ei olla huomattu, mitä kello on lyönyt, ja paluuta entiseen ei ole. Vai eikö ole haluttu huomata, kun vielä jotenkin toimeen tullaan.
Professori Jukka Kola esitti Osuuspankkiryhmän eloistunnossa tutkimukseen perustuvan listan, jossa jaetaan maatalousyritysten menestystekijät seitsemään ryhmään. Lista kannattaa käydä läpi huolellisesti ja verrata asioita omaan tilaansa ja omiin ajatuksiinsa.
Ensimmäinen ehto on, että toiminnan tulee olla taloudellisesti kannattavaa. Kun maatila on yritys, sitä on jatkuvasti kehitettävä uusimman tiedon mukaisesti. Yrittäjällä tulee olla oikeanlainen elämänasenne, joka edellyttää uskoa ja luottamusta omaan työhön ja kykyihin.
Neljäs ehto on toiminnan tavoitteellisuus. Tavoitteet on ymmärrettävä asettaa realistisella tavalla. Tavoitteiden saavuttaminen luo onnistumisen ja menestymisen tunnetta ja uskoa tulevaisuuteen. Liian korkealle asetetut tavoitteet saattavat johtaa turhautumiseen.
Yritystoimintaan kuuluu vielä uuden tiedon hankkiminen ja sen hyväksikäyttö tilakohtaisiin tarpeisiin. Tilanpidon lähtökohtien luominen, erityisesti onnistunut sukupolvenvaihdos, on hyvin oleellinen menestystekijä.
Seitsemäntenä tärkeänä kohtana Kolan listalla oli yhteistoiminta muiden tilojen kanssa.
Tuotteiden markkinointi ja jalostaminen on perinteisesti ollut viljelijöiden omistamien osuuskuntien tehtävä. Siinä ne ovat onnistuneet erinomaisesti ja mikäli muutoksia toimintatapoihin halutaan, ne ovat viljelijöiden omissa käsissä.
Kaikista nykyajan pörssi- ja optiokiemuroista huolimatta osuuskunta on viljelijän työrukkanen, joka on olemassa pelkästään hänen, omistajan, tarpeita varten.
Suomen elintarviketeollisuutta ja maataloustuotantoa sitoo sellainen kohtalonyhteys, että toista ei voi olla olemassa ilman toista. Avoimet markkinat ja raaka kilpailutilanne asettavat hallinnolle, eli viljelijöiden keskuudestaan valitsemille edusmiehille entistä suuremman vastuun.
Se joka hoitaa omaa tilaansa kuin yritystä, pystyy tekemään saman myös teollisuusyrityksen hallinnossa.
Martti Seppänen
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |