Verinäytteen otto ja käsittely vaikuttavat tuloksen luotettavuuteen
Teksti: Kaisa Hartikainen
Naudan painosta on verta noin kuusi prosenttia. Kokonaisverimäärästä noin kymmenesosa kestää menettää ilman erityistä haittaa.
Esimerkiksi viisisataakiloisessa lehmässä on noin kolmekymmentä litraa verta ja siitä voi vuotaa kolme litraa ilman haittaa. No, verinäytteeksi riittää vähäisempikin määrä, muutama millilitra.
Lehmän näytteen saa
kolmesta paikasta
Lehmän verinäyte otetaan kaulalaskimosta, häntäsuonesta tai maitosuonesta. Kaikilla näillä tavoilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Maitosuonesta verinäytteen saa helposti, mutta sen käytössä on muihin suoniin verrattuna suurempi riski veripurkaumiin ja laskimotulehdukseen. Vikkeläkinttuinen lehmä voi myös onnistua potkaisemaan hitaampaa näytteenottajaa.
Häntäsuonesta näytteen saa myös kätevästi, koska vain harva lehmä osaa potkia taaksepäin. Häntäsuoni on kuitenkin paljon pienempi kuin maitosuoni, joten tekniikka vaatii enemmän harjoittelua. Kaikkiin tarkoituksiin verta ei ehkä saa tarpeeksi. Kaulalaskimosta verta saa runsaasti, mutta lehmälle tarvitaan hyvä pitelijä.
Näytettä ottaessa
pitää olla tarkkana
Näytteen käyttötarkoitus ratkaisee, millaiseen putkeen verinäyte otetaan. Joskus näytteitä täytyy ottaa samasta lehmästä useaan eri putkeen, jotta kaikki halutut testit saadaan tehdyksi.
Useimpia laboratoriossa tutkittavia näytteitä varten veri pitää ottaa EDTA-putkeen, johon laitettu lisäaine estää veren hyytymisen. Putken tunnistaa helposti sen violetista korkista. Putkea käännellään korkin sulkemisen jälkeen muutaman kerran, jolla varmistetaan lisäaineen nopea sekoittuminen vereen. Toisiin tarkoituksiin näyte täytyy ottaa Litium-hepariiniputkeen, jonka tunnistaa sen vihreästä korkista.
Silloin kun tutkitaan veren seerumia, näyte otetaan joko lasiseen putkeen tai erityisesti seeruminäytteelle tarkoitettuun muoviputkeen. Vasta-ainemäärityksiä varten näyte otetaan kymmenen millilitran lasisiin putkiin, jossa ei ole lisäaineita.
Suonen koko täytyy huomioida jo neulaa valittaessa. Neulakoko ilmaistaan englantilaisittan Gaugeina (G). Mitä suurempi G-arvo, sitä pienempi neula. Putken koko voidaan ilmaista myös putken halkaisijan koolla ja neulan pituudella meille tutuimmilla yksiköillä. Esimerkiksi 18 G:n neulan halkaisija on 1,2 millimetriä ja 20 G:n neulan halkaisija on 0,9 milliä. Häntäsuonesta veri otetaan melko ohuella, 18–20 G:n neulalla. Kaulalaskimosta ja maitosuonesta verta voidaan ottaa isommalla neulalla,.
Otettaessa verinäytettä hännästä käytetään yleensä vakuumiputkea. Kun neulan toinen pää kiinnitetään putkeen, putken alipaine imee putken sisään verta juuri oikean määrän. Tavallista putkea käytettäessä veri voisi tippua häntäsuonesta niin hitaasti, että se hyytyisi putkeen kesken verinäytteen oton. Tavallista putkea täytettäessä täytyy myös olla tarkkana siitä, että verta tulee putkeen juuri oikea määrä.
Näytteitä ei saa turhan päiten ravistella, eikä muutenkaan kaltoin kohdella, jotta ei aiheutettaisi punasolujen hajoamista.
Näyte postiin
nopeasti
Näytteitä voidaan lähettää kunkin laboratorion antamien ohjeiden mukaan normaalissa postissa, pikapakettina tai esimerkiksi matkahuollon kautta. Näytettä on aina seurattava selkeä lähete, jotta laboratoriossa tiedetään, mitä testejä näytteestä halutaan tehtävän. Laboratorion pitää tietää myös, millaisesta eläimestä veri on otettu ja mihin vastaus lähetetään.
Kokoverinäyte on lähetettävä laboratorioon mahdollisimman nopeasti, ettei se menisi pilalle jo ennen tutkimista. Mikäli näytteestä erotetaan seerumi, se voi säilyä jääkaapissa yli viikon ja sen voi myös pakastaa. Mutta mitäpä sitä turhia viivyttelemään, vaikka näyte säilyisikin. Pakastus voi kuitenkin olla hyvä ajatus, jos näyte jostain syystä otetaan tulevaisuuden varalle, esimerkiksi, jotta jälkikäteen saadaan halutut asiat selville, jos siihen tulee tarvetta.
Yleensä näytteet voidaan lähettää ilman jäähdytystä. Tärkeintä on pakata näytteet tukevasti, jotta putket eivät rikkoudu kuljetuksessa.
Karjaongelmien selvityksissä kannattaa olla ennen näytteenottoa yhteydessä vastaanottavaan laboratorioon. Tällöin voidaan varmistaa tarvittava näytemäärä, näytteiden laatu ja näytteet vastaanottavassa laboratoriossakin osataan varata tarpeeksi ihmisiä ja aikaa näytteiden tutkimiseen.
KOKO SISÄLTÖ 10 /2009
- Tutkimus: Lanta tehokkaasti hyödyksi
Pellervo 110: Kyllä kelpaa, kun työnsä taitaa
Hyvän sadon viljelykokeet: Ohrat on nyt puitu
Lannoitus: Peltomaista loppuu rikki
Typpi-rikki-suhdeluku ratkaisee lannoitteen käyttökelpoisuuden
Rikinpuute yllätti viljelijät
Vehnän valkuainen kipusi ennätykseen
Rikin saanti turvattava koko kasvukaudeksi
Kasvinviljely: Lajikkeella laatua leipävehnään
Hukkakaura: Torjuntaan uusia keinoja
Kasvukausi: Viljasta varttui kohtuusato
Maatalouslomitus: Sikainfluenssa uhkaa ruuhkauttaa sijaisavun
Ravinnevalumat: Tuusulanjärvelle maan suurin kosteikko
GMO-lajikkeet: Saksalaisviljelijä odottaa viljelylupaa
Kasvinviljely: Kipsi pidättää fosforia pellon puolelle
Lukijamatka: Matka maailman toiselle puolelle
Maidontuotanto: Kylmäpihatto pitää karjan tuottokunnossa
Kalkitus: Täsmätyötä ilman pölyä
Ruokinta: Rehu sutjakasti eläinten saataville
Koneet ja tekniikka: Pyöröpaalien 3D-käärintä valmis
Tractor pulling: Herlevit vetivät hopeaa
Teksas: Tiikeriraidat tuottavat taaloja
Metsä: Nuoret metsät kuntoon energiapuun korjuulla
Laadukasta energiapuuta kannattavasti
Metsäpolitiikassa myrskyää
Työterveys: Juoksusta potkua jaksamiseen
Mesimarja: Pientareelta pellolle
Terve Eläin: 16-sivuinen liite
Verinäytteet hyötykäyttöön
Toistuvat:
Huomioita
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Terveisiä
Nollarajalla
- Kannen kuvat
Kannen kuvat Tuomo Kautonen, Paavo Tuovinen, Jari Peltonen ja Topi Pakarinen
Seuraava Maatilan Pellervo, Pellervon Iso Kalenteri 2010 ja Lohkokirjanpito-liite ilmestyvät 19.11. ja Kodin Pellervo 15.10.2009.
Pellervon Iso Kalenteri sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.