KoneAgria 2009 Jyväskylässä oli paras tähänastisista. Tulokseen on vaikuttanut ainakin kaksi asiaa. Näyttelypäällikkö Pekka Mennalan vuosikymmenien saatossa hankittu osaaminen kiteytyi hyvin järjestettynä ja sujuvana näyttelynä. K-Maatalouden esiintyminen toi näyttelyyn tukevuutta, vaikka Agrimarket ei ollutkaan mukana.

Johtaja Antti Ollilan mukaan K-Maataloudella oli esillä 56 erilaista konetta, joista 15 voitiin luokitella uutuuksiksi Suomen markkinoilla.
Weckman ja Multiva esittelivät uusia perävaunumalleja. Claas Avero leikkuupuimuri oli esillä. Bögballen keskipakolevittimiin on ilmestynyt uusi, kiertokokeen tekoa helpottava järjestelmä. Laakson Metalli on aloittanut belgialaisten Steeno-lietemultaimien tuonnin. Nokka esitteli kaksi korjuupäätä energiapuun korjuuseen. Claas Uniwrap 455 RC silppuaa pyöröpaalisäilörehun 25 terällä. He-Van Subtillerillä on saatu hyviä satoja, vaikka siemenmäärä on pudotettu puoleen. Multiva Topline Super tekee kylvöalustaa suoraan sänkipeltoon avaran rakenteensa ansiosta.
K-Maatalous julkisti Jyväskylässä vuoden tavarantoimittajan. Valinta osui Oy Elho Ab:hen jo toisen kerran.
Pellonpaja puolestaan palkittiin näytteilleasettajakilpailun parhaana. Pellon Multiline-tuotannonohjausjärjestelmä miellytti tuomaristoa, samoin hajuhaittoja ehkäisevä lannan käsittelymenetelmä, joka samalla ottaa sekä fosforin että typen talteen.
Pellon Multiline mahdollistaa ensimmäisen kerran ruokinnan optimoinnin maitomittaustietojen perusteella sekä lehmä- että ryhmäkohtaisesti. Se yhdistää kotoisten ja ostorehujen käytön sekä tiedot eläinten tuotannosta ja terveydestä. Multiline toimii kaikkien lypsylaitemerkkien robottilypsy- ja asemalypsyjärjestelmissä.
Myyntijohtaja Tapio Puumalan mukaan navettasuunnittelussa avautuu Multilinen myötä uusia mahdollisuuksia lypsykarjapihaton osastoinnille. Karjan rehuhyötysuhdetta voidaan hallita ruokintaryhmien kautta. Ruokintalaiteratkaisut eivät rajoita perustettavien ryhmien määriä ja ne voidaan määritellä ja ohjelmoida tuotannonohjausjärjestelmän kautta.
Eläinryhmien sisäinen maitomäärien tasaisuus pienentää kioskeilla tarjottavan lisärehun tarvetta. Tämä on syytä huomioida ruokinnan suunnittelussa. Ruokinnan suunnittelussa on syytä käyttää rehujen päivitettyjä Artturi- ja vilja-analyysitietoja. Pellon Multiline on myös fyysistä työtä helpottava ruokintaratkaisu.
Multiline tuotannonohjausjärjestelmä on kehitetty yhteistyössä hollantilaisen ohjelmistoyrityksen Uniform Agri B.V:n kanssa.


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 11 /2009

  • Hyvän sadon viljelykokeet: ProAgrian luomujoukkue kiri voittoon

    Konekauppa: Tunnelmat varovaisen toiveikkaat

    Agritechnica: Konemessut Saksan malliin

    N-sensorit: Paikkakohtainen typpilannoitus on nyt helppoa

    Lihantuotanto: Hinta korostuu, päästöt haasteena

    Direktiivi: Energiansäästölamppu haittaa kalkkunatuotantoa

    KoneAgria: Näyttely ylitti itsensäkin

    Farmari: Energiatekniikka kehittyy

    Työnäytös: Uutuuksien esiinmarssi

    Eläinten tunnistus: NeuroCattle lukee merkin automaattisesti

    Laakasiilo: Kanadalaismalli kestää painetta

    Biokaasutin: Hakkeesta sähköä ja lämpöä

    Automaattiohjaus: MojoRTK näyttää suuntaa peltotöille

    Keksintö: Aurinko lämmittää viljan kuivausilmaa

    Maaseutuyrittäjä: Kengityssepällä on tekniikka hallussa

    Koneet ja tekniikka: Kevyempää kyytiä pienemmällä kulutuksella

    Murskausjyrsin: Metsänpohjasta peltoa

    Toistuvat:
    Uutisia
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Topi Pakarinen

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 3.12. ja Kodin Pellervo 10.12.2009.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.