Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi

 

Kilauta kaverille

Viljelykierron tarkasteluun on taas lisää materiaalia menneen kesän osalta. Juolavehnän mekaaniseen torjuntaan oli hyvät edellytykset. Kestorikkasviongelmien ratkaisut odottavat kuitenkin edelleen läpimurtoa.

Nykyisten sopimusehtojen mukaan avokesannoinnilla ei voida "juolurin" herraksi päästä. Avokesannon vihreäksi jättämisvaatimus vie pohjan mekaaniselta torjunnalta. Asiaan pitää saada korjaus.

Viljelykiertoja on entrattu viime vuosina yhä enemmän markkinakelpoisten viljelyskasvien tuotantoalan kasvattamiseen. Viljavaltaiseksi lyhennetty viljelykierto, jossa käytetään runsaasti liukoista typpeä sisältävää lisälannoitusta vie apilan typensidonnalta mahdollisuuksia ja suosii juolavehnää sekä ohdaketta ja valvattia. Toisaalta karjanlanta täydentää fosforin, kalin ja hivenravinteiden tarvetta. Pelkästään apilan typensidontaan perustuvassa viljelykierrossa on pidettävä monivuotisia apilanurmia, joka myös suosii juolavehnää, mutta ei ehkä niinkään ohdaketta ja valvattia. Mietittävää siis riittää.

EU-pykälien mukaan eläneellä on viljelymuistiinpanot jo ainakin kahdeksalta vuodelta, monilla jo paljon pitemmältä ajalta. Nyt pimeinä talvipäivinä olisi menneen vuoden viljelymuistiinpanojen tarkastelu hyvä syy jäädä pitämään sadetta tai pakkasta sisätiloihin. Ei ole viimeisen päälle tärkeää, ovatko ne vertailukelpoisia alkuvuosista viimeiseen. Tärkeää on, että joistakin perustiedosta voi tehdä perusteellisempaa selvitystä. Niistä pitäisi tehdä myös johtopäätöksiä. Sepä ei saatakaan olla helppoa. Tässä vaiheessa voi käyttää tunnetun miljonääripelin mahdollisuutta: soita kaverille! Luotetun ystävän, neuvojan tai nettiverkon avulla johtopäätösten tekoon tulee uutta ulottuvuutta.

Moni viljelijä on sanonut, että turha tehdä kovin tarkkoja laskelmia, niistä tulee vain pahalle mielelle. Onhan se niinkin, mutta parempi katsoa totuutta silmiin. Varmaan löytyy myös onnistumisia. Vertailu toiseen vastaavaan yritykseen tuo aina näkösälle sekä hyviä että vielä parempia ratkaisuja. Kyllä edellisvuotta huonommastakin tuloksesta omassa yrityksessä aina jotain hyvää löytyy.

Siemenasioihin huomiota

Ensi vuodelle tulee tarkennuksia luomusiemenen käyttöön. Myös luomusiementä kunnostavien pakkaamojen tulee olla luomuvalvonnassa. Toivottavasti tämä vaatimus ei vähennä jo ennestään säästöliekillä olevaa luomusiementuotantoa.

Vaatimus luomualkuperäisen lisäysmateriaalin käytöstä saattaa joissakin tapauksissa velvoittaa tuontitavaran ostoon. Etenkin perunan kohdalla soisi oman, kotimaisen siementuotannon lähtevän kunnolla alkuun. Muuten olemme hollantilaisen ja saksalaisen tarjonnan varassa ja riskit saada uusia, eksoottisia perunan tauteja Suomeen kasvavat.

Uusimman lajikkeen saamiseksi luomutilalle on olemassa mahdollisuus, että ostaa sertifioitua lajiketta ja perustaa sillä lisäysviljelmän. Tavanomaisen siemenen käytölle haetaan TE-keskuksesta lupaa lisäystarkoitukseen ja kesällä tarkastajalle osoitetaan viljelys ja sadon käyttö omaan siementuotantoon. Seuraavana vuonna onkin sitten jo omaa luomusiementä uutuuslajikkeesta käytössä. Tietenkin silloin tulee ottaneeksi itselleen sen riskin, että uutuus ei sovikaan luomutuotantoon.

Ja sitten tavanomaista parempaa luomukinkkua tilaamaan kaupasta! Kun ostat luomukinkun kaupasta, tuet koko luomuketjua; itseäsi tuotteen menekin kannalta, teurastamoa kysynnän tyydyttämisessä ja kauppaa palvelun tarjoajana. Kerro muillekin, että luomutuote on aina tavanomaisesti tuotettua parempi valinta ja hintansa väärti!

Teksti: Esa Partanen
S-posti: esa.partanen@maaseutukeskus.fi

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |