Ajoissa lääkäriin

Minä tunnen sen ilmeen, sillä se on aina samanlainen. Nimittäin Papulla, minun koirallani. Se ottaa sen, kun sen on hypättävä auton tavaratilaan. Se haluaa mukaan. Se alkaa täristä ja se näyttää täydellisen avuttomalta kipeiden lonkkiensa takia. Sitten minä kaappaan sen syliini ja nostan autoon. Pääsinpäs vielä mukaan, sen naama loistaa.

Olen minä nähnyt niitä ilmeitä muuallakin. 

Muistan miehen, jonka eturauhasen olen juuri tunnustellut ja se on tennispallon kokoinen. Eturauhassyöpäkokeen arvo on 50-kertainen ylärajaan verrattuna. Minä en sano hänelle mitä ajattelen, mutta potilas näkee, että nyt on tosi kysymyksessä ja me olemme hetken hiljaa. Hänelläkin on se Papun ilme.

Muistan toisenkin potilaan, joka on tullut lääkäriasemalle tunti sitten alkaneen sydäninfarktin takia. Kivut ovat voimakkaat ja pelkäämme, että sydän pysähtyy. Ruiskutamme tipan kautta lääkkeitä, jotta rytmi pysyy rauhallisena ja kivut helpottaisivat. Ilme on tuttu.

Jokainen näistä miehistä on selvinnyt, myös eturauhassyöpäpotilas, vastoin odotuksiani. 

Minullakin on ollut se ilme. Kaikki alkoi useita viikkoja sitten, kun pohkeeni tuli kipeäksi Venyttelin, hieroin, jumppasin ja myllytin sitä, mutta se tuli vain kipeämmäksi. Se häiritsi minua niin paljon, etten kiinnittänyt juurikaan huomiota siihen, että äkisti henkeäni alkoi ahdistaa jopa lyhyessä ja hyvin loivassa ylämäessä. Tulkitsin sen astman poikaseksi.

En herännyt siinäkään vaiheessa, kun auton renkaiden vaihtamiseen meni hengenahdistuksen takia kaksinkertainen aika ja toipumiseen toinen mokoma. Mietin, että pitäisikö ottaa hemoglobiini. 

Lopulta, kuukauden kuluttua kyllästyin penikkatautiini ja kävin ortopedikollegalla kysymässä, miten kintun saisi kuntoon. Tämä tutki minut ja sanoi, että polvi ja lihakset ovat kunnossa, mutta olisiko ehkä pohkeen ultraäänitutkimus paikallaan. Ihan vain varmuuden vuoksi veritulpan pois sulkemiseksi.

Minä ajattelin, että mitä. Veritulppa? Se sana oli piipahdellut mielessäni, mutta siinähän on aivan eri oireet kuin minulla. Vaikka toisaalta, olihan se vähän turvoksissa. 

Odotin yhden päivän vielä ja satuin samaan aikaan kahvihuoneeseen röntgenlääkärin kanssa. Hän sanoi, että tule vaikka heti, mutta minullahan oli tietysti kiire. Seuraavana päivänä menin hänen luokseen ja hän diagnoosi on selvä viidessä sekunnissa. Minulla on syvä laskimo täynnä veritulppaa nilkasta reiden alaosaan asti.

Oho?! Menin hämmennyksiin. Kunnon tauti! Minä olin leikkinyt hevosenleikkiä vakavalla asialla. Tajusin, että minulla oli hulahtanut ainakin yksi tulpan riekale keuhkoon typerän itsehoidon seurauksena. 

Koputin kollegan oveen ja ryhdyin potilaaksi, joka olisi pitänyt tehdä jo monta viikkoa sitten. Hän määräsi minut sairauslomalle ja rotanmyrkkykuurille. Aloitin heti pistoshoidon, kunnes hyytymisarvot olisivat oikealla tasolla.

Yritin puhua muutamasta päivästä, mutta hän kinasi minut lopulta viikon sairauslomalle. Seuraavana päivänä otatin ensimmäisen hyytymiskokeen ja röntgenhoitaja sanoi käytävällä, että sitä ollaan jo aivan eri värisiä. Ymmärsin, että minulla oli ollut se sama "pääsenkö vielä kyytiin - ilme". 

On mahdollista, että tätä juttua ei olisi tarvinnut kirjoittaa. Minulla ei olisi ollut mitään kirjoitettavaa, jos eturauhassyöpäpotilas olisi jo oireiden alussa, monta vuotta aikaisemmin käynyt tarkastuttamassa itsensä. Minulla ei olisi mitään kirjoitettavaa, jos infarktipotilaan kolesterolit ja verenpaineet olisivat olleet hoidossa jo kymmenen vuotta sitten. Minulla olisi myöskään mitään kirjoitettavaa, jos olisin itse mennyt lääkäriin heti, kun vaivani alkoi pahentua. 

Ihmisen hälytysjärjestelmä on huonosti rakennettu. Me huomaamme heti, jos jakaus on huonossa paikassa, nenässä on finni tai hammasta särkee. Kohonnut eturauhasarvo tai korkea kolesteroli ja verenpaine eivät näy eivätkä tunnu. Ne tuntuvat vasta, kun voi olla liian myöhäistä. Sama lainalaisuus liittyy myös naisten vakaviin sairauksiin ja suolistosyöpiin, joita niitäkin voidaan kokein ennakoida.

Menkää ajoissa lääkäriin ja huolehtikaa niiden asioiden seurannasta, jotka eivät vielä tunnu ja näy missään.