Kynnön vähentyminen on lisännyt selvästi rikkakasvien määrää pelloilla. Muokkauksesta tinkimällä saa säästöä monelta suunnalta, mutta kasvintuhoojamaailmaan joudutaan usein panostamaan entistä enemmän.

”Etenkin saunakukka hyötyy kyntämättä jättämisestä. Se itää ja taimettuu syksyllä ja on talven jälkeen hyvässä kasvuvauhdissa”, Lasse Matikainen Berneriltä sanoo.


Laajentunut rikkakasviongelma vaivaa sänkipeltojen lisäksi myös kevytmuokattuja peltoja. Muokkaussyvyydellä voi vaikuttaa juuririkkakasveihin kuten voikukkaan, mutta siemenrikkoihin sillä ei Matikaisen mukaan juuri ole merkitystä. ”Kultivointi ja muu kevytmuokkaus olisi parasta tehdä mahdollisuuksien mukaan kahteen kertaan. Ensimmäinen heti puinnin jälkeen, toisen kerran sitten kun rikkakasvit ovat taimettuneet.”


Heinämäiset rikat uusin haaste


Heinämäiset rikkakasvit ovat lisääntyneet suorakylvöpelloilla. Myös hevonhierakka on aiempaa yleisempi näky viljapelloilla. Talven yli sekä sängelle jäävillä että kultivoiduilla pelloilla on todennäköisesti ensi keväänäkin paljon syksyllä itäneitä talvehtivia rikkakasveja.


”Glyfosaattikäsittely keväällä on yleistynyt valtavasti. Se on tehokas tapa puhdistaa pelto jo ennen kylvöä. Toinen niin sanottu perinteinen rikkakasviruiskutus tehdään oraiden pensomisvaiheessa. Lämpimänä syksynä hyvän alun saaneet isot rikkakasvit kuten saunakukka kilpailevat viljan kanssa tehokkaasti”, Matikainen kertoo.




Uusin lehti

SISÄLTÖ 12/2006

  • Kasvinviljely
  • Kyntämättömyys varmistaa rikkakasvien menestymisen
  • Rikka-aineiden tähtäimessä matara
  • Fungisideilla uusia kohteita ja käyttömääriä
  • Aikainen ostaja ruiskuttaa edullisemmin
  • Kasvinsuojeluaineiden tie tilalle lyhenee
  • Kotieläintalous
  • Pihaton mitoitus väljenee
  • FarmiMalli sai yllättävän vastaanoton
  • Robottinavetoiden puhtaus tehdään parressa
  • Pellonpajalta nyt myös navettarakennuksia
  • Tutkimushankkeisiin kansallista painoarvoa
  • Eläinlääkäreille verkkopalveluita
  • Suomi tarvitsee lisää eläinlääkäreitä
  • Uusi VMS esittelyssä
  • Pidämme lehmistä, mutta emme lypsämisestä
  • Syksyn hyvälaatuinen säilörehu lehmien ruokinnassa
  • Verho- vai kiviseinää navetoihin?
  • Avara parsipihatto Sieviin
  • 100+
  • Maatalousyrittäminen muutoksen kourissa pohjoisessakin
  • Tuotekehittelyä viimeisen päälle
  • Terve Eläin
  • 16-sivuinen liite:
  • Pidetään vasikat hengissä
  • Metsä ja energia
  • Kestävä perhemetsätalous
  • Turpeen tuotannossa viime kesänä komea ennätys
  • Lapin nuorten metsien risusavottaan EU-tukea
  • Ennakkoluulotonta ensiharvennusta Kanta-Hämeessä
  • Luomu-Pellervo
  • Sivut 62-63
  • Toistuvat
  • Pääkirjoitus
  • Vähätalo
  • Huomioita
  • Verkossa Nummi
  • Antinpoika
  • Väinö Vältti
  • Vaaran paikka
  • 100+ Terveys
  • Nollarajalla
  •  
  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 4.1.2007 ja Kodin Pellervo 18.1.2007.