Kirjoitin juuri B-lausunnon eräästä potilaasta, jonka piti vakuuttaa Kela siitä että hänen sairauslomansa on oikeutettu. Sairausloman päättymistä kirjatessani havahduin vuosilukuun 2010 ja päätin kirjoittaa siitä.
Ystäväni Winston Churchill lausui kerran, että liian paljon aikaamme kuluu sellaisten asioiden murehtimiseen, joita ei koskaan tapahtunut. Seuraavat rivit onkin kirjoitettu tässä valossa niille, jotka miettivät tulevaa vuotta 2010. Ja ehkäpä jäljellä olevaa aikaansa ylipäätään.

Kohta on 55:s vuodenvaihde takanani. Koko vuosi on ollut täynnä kaikkea, ja aikataulutetun elämän ovat katkaisseet vain hetket TV:n ääressä ja aivorunkotasoinen koomanomainen uni. Tiedän, että on jälleen mietittävä asioita ja se hetki koittaa ensi vuoden alussa.
Ihmisen on hyvä olla välillä itsekseen, ilman ympäristön vaatimuksia. Näinä hetkinä on hyväksi vain olla ja pohtia asioita. On sisäisen inventaarion aika, ja vuoden alku soveltuu siihen mainiosti.
Kysymyksillä pääsee hyvin alkuun. Itse pidän lehtitoimittajan kysymyspakista, jota käyttelen muulloinkin, kun yritän miettiä ratkaisuja asioihin. Minun avainkysymykseni ovat mitä, missä, milloin, miksi, miten, kuka ja kaikkein tärkeimpänä: Mikä oli kaiken hinta? Enkä tarkoita aina rahaa.
Toinen tärkeä ystäväni Juho Kusti Paasikivi on todennut, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kolme ensimmäistä kysymystä ovat tärkeitä, koska ne pakottavat tosiasioiden äärelle. Mitä tärkeää ja konkreettista, ikävää tai mukavaa, missä ja milloin, tapahtui vuoden 2009 aikana?
Jo pelkkä mielikuvissa asioihin palaaminen – aikaan ja paikkaan kytkettyinä – auttavat nostamaan pintaan ne alkuperäiset tunteet, jotka eivät koskaan valehtele. Hyvien muistojen tällainen käsittely vahvistaa sitä, mikä toimii ja mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi.
Ketkä olivat ne ihmiset ja tapahtuneet, jotka saivat sinun voimaan hyvin? Miten tätä voisi lisätä tulevana vuonna? Tällaisten asioiden kohdalla ei tarvitse miettiä, miksi näin on ja mitä sellainen maksaa. Niille ei ole sijaa.

Mutta vuoden 2009 saldo ei voinut olla pelkästään myönteinen, ja sekin kuuluu elämään. Minulla on sellainen käsitys, että ihminen selviää elämästään luonnon periaatteita noudattaen. Jos luonto synnyttää myrkkyjä, se tuottaa myös vastamyrkyt. Maa antaa satonsa, mutta sen on saatava välillä levätä pystyäkseen jälleen samaan. On kyse tasapainosta.
Luonto ja biologia ovat täynnä esimerkkejä siitä, missä myötä- ja vastavoimat toimivat yhtaikaa suloisessa sopusoinnussa, jotta voisi syntyä tasapaino. Lue kemian oppikirjaa ja voit todeta saman reaktioiden kohdalla.
Noiden ikävien asioiden käsittely on osa tuota universaalia tasapainon hakemisen lakia. Kuluneen vuoden aikana tapahtui ikäviä asioita ja ehkä jouduit tekemään asioita tai toimimaan tavalla, joka ei sinulle jostain syystä sopinut. Ne saattoivat sotia arvojasi vastaan tai asioiden tekemisen tapa oli sellainen, että ne eivät hyödyttäneet ketään. Usein kaikki liittyi muihin ihmisiin.
Näille asioille voi osoittaa hinnankin. Se voi olla puhdasta rahaa tai se voitaisiin määritellä vaikkapa alakulon astetta mittaavan kyselypisteytyksen avulla. Miksi jatkaisit näin? Voisitko jättää jotain tekemättä tai tehdä vallan toisin? Yksikin tällainen korjaus tekisi vuodesta 2010 paremman.

Entäpä ne ihmiset, joiden kohdalla koit olevasi vain antavana puolena? Ketkä kääntyivät puoleesi vain jotakin itselleen halutessaan? Heidät tunnistaa helposti siitä, että eroamisenne jälkeen teitä liian usein harmitti, tuli tyhjä olo – tunne siitä, että halusi sanoa jotain ikävää, muttei kehdannut.
He kuuluvat usein niihin muodon vuoksi yhteyttä pidettävien joukkoon. Voisitko harkita passiivista linjaa heidän kohdallaan? Voisiko kontaktien minimointi puoleltasi vähitellen johtaa hiljaiseen yhteisymmärrykseen?
Kyse on hyvän kasvattamisesta ja turhien murheiden minimoimisesta. Ihmiselämällä on taipumus yksinkertaistua ja vuosittainen inventaariosi voisi auttaa siinä. Vanhuudessa keskitytään vain olennaiseen. Ruoan on oltava helposti sulavaa ja kolotusten minimaalisia. Hyvistä hetkistä voi halutessaan nauttia hyvien ihmisten kanssa, sillä tuolloin et kaipaa enää ylimääräistä harmia.
Voit aloittaa tuohon valmistautumisen jo nyt.


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 12 /2009

  • Tutkimus: Kolmasosa Suomen pelloista rapautumassa

    Yritys: Kuluttaja ratkaisee, riittääkö kaikille töitä

    Viljamarkkinat: Vehnä- ja rapsifutuureissa pientä nousua syksystä

    Geenimuuntelu: Ovi raollaan gm-lajikkeiden viljelyyn

    Hyvän sadon viljelykokeet: Uusi joukkue mukaan kilpailuun

    Valkuaiskasvit: Omavaraisuus on harhaa

    Suuret peltolohkot: Uusjärjestelyillä jopa 800 yli sadan hehtaarin peltolohkoa

    Biokaasu: Saksa kaasuttaa peltojen biomassat sähköksi

    Sikatalous: Rehufosfaatin käyttöä voidaan vähentää

    Maidontuotanto: Suomen suurin lypsyasema

    Navettainvestointi: Enemmän maitoa, vähemmän työtä

    Lukijamatka: Keväiseen Irlantiin

    Maitoseminaari: Myös henkilöjohtamista osattava

    World Dairy Expo: Pääosassa karja

    Jatkojalostus: Juustoja omien lehmien maidosta

    Villisiat: Kanta vahvassa kasvussa

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Naudan ihoa uhkaavat loiset, sienet ja bakteerit

    Toistuvat:
    Uutisia
    Vähätalo
    Antinpoika
    Verkossa
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveisiä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Tuomo Kautonen, Tapani Lepistö, Jari Peltonen ja Kaija Rinkinen.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 7.1.2010 ja Kodin Pellervo 10.12.2009.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.