Maatalouspolitiikan
suunta
murroksessa
Lähiajan maatalouspoliittiset muutostarpeet EU:ssa vaativat Suomelta päätöksiä, joiden vaikutus ulottuu pitkälle tulevaisuuteen. Päätöksillä vaikutetaan suomalaisten elämän perusasioihin erityisesti kotimaisen elintarviketuotannon suhteen. EU:n jäsenyyden ensimmäisen kymmenvuotisjakson ajan maatalouspolitiikkamme keskittyi EU-jäsenyyttä edeltävän ajan maataloustuotannon ylläpitämiseen. Koko siihenastinen maataloustuotannon kirjo on pyritty säilyttämään hinnalla millä hyvänsä. EU:n komissiosta on viestitetty, että Suomen tulisi keskittää voimavaransa erikoistamalla maatalouttaan tärkeimpiin luonnonolojen ja maaperän sallimiin tuotannonhaaroihin ja -tapoihin.
Suomen viljelyolot eivät voi kilpailla millään tavanomaisen maataloustuotannon sektorilla suurilla sadoilla ja alhaisilla tuotantokustannuksilla. Päinvastoin. Meillä on Euroopan pienimmät sadot ja korkeimmat tuotantokustannukset niin kasvin- kuin kotieläintuotannossakin.
Luonnonmukaisen tuotannon edellytykset ovat suhteellisesti paljon paremmat kuin monissa kilpailijamaissa; tavanomaisen ja luomusadon ero on määrällisesti ja laadullisesti hyvin pieni. Suurin laatuero johtuu maaperän luontaisesta hivenravinnevajauksesta seleenin osalta. Mutta tämäkin puutos todistaa myönteisimmillään suomalaisen maaperän puhtaudesta!
Suomalainen maanviljelijä on kautta aikojen osannut ratkaista vaikeista kasvuoloista johtuvia ongelmia menestyksekkäästi. Nämä ominaisuudet ja osaamisen pääoma on karttunut erityisesti luomutuotannossa. Niitä ei saa tuhlata yhden vaihtoehdon maatalouspolitiikkaan, vaan tavanomaisen tuotannon vierelle on otettava aidosti ja konkreettisesti luonnonmukainen tuotanto.
Myös maatalouspoliittisissa ratkaisuissa on tarpeen hyödyntää EU:n perusperiaatteisiin kuuluvaa tavaroiden ja työvoiman vapaata liikkuvuutta jäsenmaiden välillä. Omaan maatalouspolitiikkaamme sovellettuna tämä tarkoittaa, että luomun tuotantotavoite voi hyvin olla vientipainotteinen ainakin sisämarkkinoita ajatellen. Työvoiman liikkuvuudelta on poistettava nekin vähäiset esteet, jotka vielä jarruttavat edullisemman työvoiman käyttöä ihmistyövaltaisilla luomutuotannon aloilla.
Merkittävimpänä jo nyt näköpiirissä olevana tienristeyksenä tulee olemaan muuntogeenisten kasvien ja luomutuotannon rinnakkaiselo. Säädöstasolla ollaan jo liikkeellä, eikä yhtään liian aikaisin. Tämän talven aikana luodaan perusteet rinnakkaiselolle ministeriötasolla. Ensimmäisinä tullevat tarjolle geneettisesti muunnellut rypsi- ja perunalajikkeet muutaman vuoden sisällä.
Siitä lähtien, kun ensimmäinen pölytyksen kautta satoa tuottava geneettisesti muunneltu laji on viljelyssä Suomen pelloilla, alkaa luomutuotannon alasajo. Tuuli- ja hyönteispölyttymistä ei voida luotettavasti rajoittaa kohtuullisilla eristysetäisyyksillä ja sadon erillään pito ei onnistu nykyisellä kustannustasolla olipa kyseessä itse- tai ristipölytteinen laji.
Ainut keino säilyttää luomutuotannon tulevaisuus on yksimielinen päätös siirtää gmo-tuotannon Suomeen tuloa mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Tällaiseen yksimielisyyteen on pitkä matka. Esimerkiksi ehdotukset Suomen julistautumisesta gmo-vapaaksi tuotantoalueeksi leimataan eristäytymiseksi nykyaikaisen kehityksen ulkopuolelle. Kuitenkin maailmassa tulee elämään vielä vuosikymmeniä - ellei peräti vuosisatoja - ihmisiä, jotka haluavat syödä gmo-vapaata ravintoa. Gmo-vapaus on ihan oikea markkinavaltti niille maille, jotka päättävät pysyä siitä erillään. Meillä vain ei taideta uskaltaa olla riittävän kaukonäköisiä.
Tämänkin lehden linjana näyttää olevan lähes varaukseton geenimanipuloinnin puolustaminen, vaikka tiedossa on erittäin hyvin, ettei suomalaiselle maanviljelijälle muuntogeenisistä lajeista tule vielä vuosikymmeniin olemaan panoksiin nähden sanottavaa hyötyä.
Esa Partanen
Teksti:
| Sivun alkuun | Artikkelit 1/05 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |