Maatilan Pellervo 2/2006

Kannustimia suojelulle
Pohjois-Karjalassa kokeillaan kannustimia metsien vapaaehtoiselle suojelemiselle. Kasaamisbonuksella hieman lisätään korvausta metsänomistajalle
ja Metsätähti-mallilla löydetään kohteen arvostuksen taso. Kiteeläinen Tuure Varis (oikealla) haluaa suojella harvinaisen tervaleppäkorven.
Metsäteemassa käsitellään myös vuoden alussa muuttunutta metsäverotusta. Kaikkia metsästä saatavia nettotuloja verotetaan pääomatuloina. Uusi verokäytäntö on eduksi aktiiviselle metsänhoidolle.
Kannustimia >> Veromuutos >>
Puu on raaka-aine
Polttamiseen verrattuna raaka-aineeksi kelpaavan puun jalostaminen kierrätettäviksi tuotteiksi työllistää ja kasvattaa kansantuotetta moninkertaisti, lehden pääkirjoituksessa arvioidaan.
Lisää>>
Sambaa ja suorakylvöä
Maatilan Pellervo oli mukana viljelijäryhmän kanssa Brasilian eteläosassa. Siellä suorakylvön osuus on kasvanut yli puoleen eli 30 miljoonaan hehtaariin nopeasti.
Brasilialaiset esittelivät viljelytapojaan, kasvinsuojelua ja meille uusia ulottuvuuksia kuten maatilan GMO-siemenkauppaa. Tai mittavia tiluksia: isä kasvatti tilan 6000 hehtaariin, mutta Rodrigo aikoo tuplata senkin. Kuvassa muuten on gmo-soijaa.
Lisää >>
Lannoitustarve >>
100+: Bionkaasun pioneeri
Sikalalietteestä tulee biokaasua ongelmitta, mutta kannattavaksiVehmaalla toimiva Biovakka tähtää vasta ehkä kolmen vuoden päästä.
Lisää >>
Kieroa kilpailua
Väärennökset rehottavat myös kasvinsuojelussa. Moni viljelijä on pilannut niillä satonsa tai terveytensä. Väärennöksiä tulee Kiinasta tai itäisestä Euroopasta, kertoi DuPontin edustaja Tallinnassa.
Lisää >>
Unkariin 11.-18.4.2006
Maatilan Pellervon järjestää maatalous- ja kulttuurimatkan Unkariin. Pääsiäisen tienoille ajoittuvan matka alkuosa nautitaan Balatonin alueella ja jälkiosa Budapestissa.
Matkaohjelma >>
Viimeiset yskijäporsaat
Porsasyskää on tämän vuoden jälkeen enää muutamassa sikalassa, arvioi ETU-palvelujen eläinlääkäri Mikko Kananen Terve Eläin -liitteessä.
Uusiakin uhkia on, kuten jo Ruotsiin päässyt PMWS.
Lisää lehdessä >>
Lehmä arvioijana
Pihatot ja parsinavetat tehdään lehmille. Pankaamme siis lehmät itse arvioimaan niiden toimivuutta! Niiden käyttäytymisestä sen näkee.
Lisää lehdessä >>

SISÄLTÖ 2/2006
- Kasvinviljely
- Kasvitautien torjunta tuo tulosta
- Vertailevaa käyttötutkimusta neuvonnan tarpeisiin
- Paljonko on paljon kasvitautia?
- Etelä-Brasilia siirtyi nopeasti lähes yksinomaan suorakylvöön
- Basegion tila kasvattaa ja myy GMO-siementä
- Suorakylvö vähentää lannoitustarvetta
- 50 hehtaarista 6000 hehtaariin
- Väärennettyjä kasvinsuojeluaineita liikkuu Euroopassa
- 100+
- Biovakalla vuosi takana
- Rehutehdas pyörien päällä
- Maatilojen tietojärjestelmät ymmärtävät heikosti toisiaan 39
- 100+ Terveys
- Kotimainen kirveskeksintö hakkaa perinteiset kirveet 42
- Metsä ja puu
- Vapon Ilomantsin pellettitehdas ja voimalaitos vihittiin käyttöön
- Puumarkkinoiden piinaviikot käsillä
- Metsänhoitoon lisää vaihtoehtoja
- Metsän harvennuksista ei kannata tinkiä
- Nuoria metsiä hoidettu ahkerasti
- Metsätalouden veroilmoitus uuteen aikaan
- Vapaaehtoiselle suojelulle kannustimia: Metsätähti ja kasaamisbonus
- Jatkuva kasvatus kallista vilpistelyä
- Talousmetsien luontoarvoja turvataan vapaaehtoisesti
- Terve Eläin
- 16-sivuinen liite:
Sikojen tarttuvat taudit - Kotieläintalous
- Lehmän käytös paras arviointi
- KHO:n päätös:Lehmien määrä ratkaisee navetan hajut
- Biokaasusta tukea tilan maidontuotannolle
- Luomu-Pellervo
- Sivut 75-78
- Talous ja hallinto
- Suomen maatalous vuonna 2013
- Maatalouden turvallisuushanke valmistui
- Koneet ja rakentaminen
- Agromek 2006
- Toistuvat
- Pääkirjoitus
- Vähätalo
- Antinpoika
- Vaaran paikka
- Väinö Vältti
- Huomioita
- Verkossa Nummi
- Nollarajalla
Kannen kuvat: Paavo Tuovinen
Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.3.2006
ja Kodin Pellervo 16.2.2006.