Sikaloiden tuotantoympäristötutkimus, HYTU-projekti, tuotti yllättäviä tuloksia tuotantoympäristön vaikutuksista tuloksiin. Projektin nimi tulee sanoista HYvinvointi ja TUotanto.
”Hyvinvoiva sika tuottaa paremmin”, kuulee usein sanottavan iskulauseen tavoin. Mutta pitääkö se paikkansa? Onko kysymyksessä mitattava asia? Kannattaako sikojen hyvinvointiin panostaminen taloudellisesti?
Nämä olivat keskeisiä kysymyksiä, kun ryhmämme neljä vuotta sitten ryhtyi suunnittelemaan HYTU-projektia. Ajatuksemme oli tutkia hyvinvoinnin yhteyksiä sekä lihasian kasvuun että emakon hedelmällisyyteen. Osaan kysymyksistämme löysimme selkeitä vastauksia, mutta emme kaikkiin.

Kuivikkeilla
tulosparannuksia

Camilla Munsterhjelmin tutkimuksissa ilmeni, että sikojen hyvinvointia lisäävä kuivikkeiden käyttö maksaa kustannuksiaan takaisin parempina tuloksina. Vaikutukset ovat kauaskantoisia: porsituskarsinoiden kuivittaminen palkitsee vielä lihasikalassakin vähäisempänä hännänpurentana.
Välikasvattamoissa karsinoiden kuivittaminen lisäsi porsaiden päiväkasvua yli sadalla grammalla päivässä, eli peräti neljänneksellä.

Emakoiden vapaus
heikensi tiineytyksiä

Hyvinvoinnin kannalta ikävä yllätys oli se, että pihatossa vapaana pidettävien emakoiden tiineyttäminen sujui selvästi heikommin kuin vierotuksen jälkeen häkkeihin siirrettyjen emakoiden tiineyttäminen. Vaikka kokeen hyvinvointia seuraavat mittarit osoittivat, että emakot turhautuvat häkeissä, on vapaana tiineyttämisen saloja tutkittava vielä lisää ennen kuin sitä uskaltaa suositella kaikille tiloille sopivaksi menetelmäksi.
Professori Anna Valrosin mukaan emakoiden porsittamiselle häkissä on vahvoja perusteita, mutta tässä ero ei ole niin selvä kuin tiineyttämisessä. Häkkien käyttö lisää porsaiden turvallisuutta, mutta myös emakoiden vapaana porsittamiselle löytyy hyviä syitä. Vapaana porsituksen turvallisuutta osataan myös jo parantaa porsaiden suojarakenteilla.
Outi Hällin tutkimuksista selvisi, että tilan porsimisprosentin nostamiseksi toimivin menetelmä näyttää olevan jalkavikaisten emakoiden poistaminen. Häkit poistaneet remontit noin viidelläkymmenellä tilalla eivät keskimäärin antaneet kovin lupaavia tuloksia.

Valo-ohjelma ei
toiminut odotetusti

Hällin tutkimus osoitti myös, ettei ryhmämme aiempiin tutkimuksiin perustuva valo-ohjelma toiminut käytännössä. Tutkimus ei silti osoita teoriaa vääräksi, koska valon vaikutus ehkä peittyy yksittäisellä tilalla asiaan vielä enemmän vaikuttavien tekijöiden alle.
Ryhmämme lähtökohtana on ollut pyrkiä ymmärtämään paremmin sian tarpeita, fysiologiaa, terveyttä ja käyttäytymistarpeita. Käsittääkseni tuottajat, jotka ajattelevat samansuuntaisesti eli pyrkivät parantamaan tuotantotuloksia ”sikalähtöisesti”, sian näkökulmasta asioita lähestyen, myös menestyvät parhaiten.




Uusin lehti

SISÄLTÖ 2/2008

  • Meidän maatila: Aution siskoksilla todellinen verkostohanke

    Kasvinsuojelu: Iso annos oikeaan aikaan taltuttaa hukkakauran

    Kasvintuotanto: Kesanto viljelyyn kunnostuksen kautta Viime vuoden viljasato itää heikosti

    Koneet ja tekniikka: Keinot ja vippaskonstit

    Biokaasu: Koehanke ennakoi ison bioöljylaitoksen rakentamista

    Rakentaminen: Maailman ensimmäinen pyöreä robottinavetta

    Tutkimus: Peltoenergia politisoi ruuan tuotannon

    Metsä: Kotimaista puuta tuontia korvaamaan
    Puun tarve suurempi kuin koskaan
    Kasvu jatkuu – metsäraha etsii tuottoa
    Yhteismetsässä olisi savottaa useammallekin
    Metsätalouden tulos veropuntariin
    Vapaaehtoinen suojelu etenee
    Vilkas puukauppa ilahduttaa verottajaa

    Gps-paikannus: Käyttökynnys korkealla

    Luomutuotanto: Koskimäen tilalla on kolme tukijalkaa

    Ruotsi: Omatoimiset meijerimiehet

    Työterveys: Viljelijän palveluihin laatua ja vaihtoehtoja

    Maatiaiset: Käypä hinta kyytöstä

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite Eläinten hyvinvointiin yli sata miljoonaa euroa

    Toistuvat:
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Huomioita
    Väinö Vältti
    Terveisiä
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

    Kannen kuvat Kimmo Haimi, Leena Pakarinen ja Topi Pakarinen

    Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 6.3. ja Kodin Pellervo 21.2.2008.