Tässä Maatilan Pellervossa nuori viljelijä kertoo periaatteestaan, josta ei halua tinkiä. Mies on päättänyt, ettei aio tappaa itseään työllä. Hän haluaa nähdä lastensa varttuvan ja järjestää elämänsä niin, että aikaa jää myös perheelle.
Maitotilalla on uuden navetan suunnitelmat valmiina, mutta niiden kanssa odotellaan. Parikymmentä lypsävää riittää toistaiseksi. Kaiken lisäksi tämä maidontuottaja sanoo tykkäävänsä työstään eikä ole koskaan stressaantunut tai väsynyt lypsyltä tullessaan.
Varmasti moni viljelijä pitää työstään, muttei välttämättä viihdy siinä. Usein syynä on se, että työ on henkisesti kuluttavaa ja ruumiillisesti liian raskasta. Palkka ei vastaa työn määrää eikä vaatimuksia.
Työn liiallinen kuormittavuus ja jatkuva kiire lisäävät todistetusti erilaisia riskejä. Tapaturma vaanii väsynyttä. Samalla työstä katoaa mielekkyyden lisäksi ilo, tehokin kärsii.
Jokainen maatilayrittäjä joutuu itse ratkaisemaan, miten sovittaa yhteen työmäärä ja jaksaminen. Tuottajahintojen kehitys ”kannustaa” ja valitettavasti joskus myös pakottaa lisäämään tuotantoa. Se vaatii investointeja, mutta voi yhtä hyvin olla keino irtautua työkierteestä.
Parhaimmillaan hyvin suunniteltu tuotannon laajennus vapauttaa yrittäjät rutiineista tuloksen kannalta tärkeämpiin töihin. Tässä lehdessä on myös esimerkki yrittäjästä, joka investoi uuteen navettaan ja lypsyrobottiin tähtäimenään ratkaisu, jossa yksi ihminen selviytyy päivittäisistä töistä.
Ratkaisumalleja on yhtä monta kuin maatiloja; yksi tapa tuottaa toimii erinomaisesti jollakin tilalla, mutta naapurin se veisi hetkessä vararikkoon. Hyvä puoli asiassa on se, että vaihtoehtoja – kokonaan keksimättömiäkin – on vielä olemassa. Jokainen etsii niistä itselleen sopivimman. Se voi olla päätös jatkaa entisellään. Tai jokin muu...


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 2 /2010

  • Lihatalo: Atria takoo kuumaa rautaa Venäjällä

    Navettarakentaminen: Työpaikka yhdelle

    Lihantuotanto: Pihvitilalla tuhat asiakasta

    Munantuotanto: Kanaloita uusittu ennakoitua nopeammin

    Verotus: Arvostamisohje iskee sukupolvenvaihdoksiin
    Halvat maitokiintiöt syövät nettovarallisuutta

    Maatalouskoneet: Väderstad kylvää ja muokkaa Sudanissa ja Suomessa

    Kevätvehnät: Ympäristösäännöt estävät myllyvehnän viljelyn
    Viljelyarvot vertailussa
    Laatuvarmuus löytyy Quarnasta
    Jalostajan testeissä Wellamon ja Marblen sakoluku kestää
    Miksi sakolukututkimukset herättävät närää
    Ympäristötuen typpiraja pilaa vehnän rehuvehniksi
    Rehuvehnän viljely kannatti myllyvehnää paremmin
    Hyvän vehnäjauhon salaisuus
    Zebrassa harmiton geenivirhe?
    Tuontilannoitteet päihittävät kotimaiset

    Kasvitauti: Kehälaikku iski kauroihin

    Kierrätys: Kanisterit uuteen käyttöön

    Maidontuotanto: Työ maistuu, hinta harmittaa

    Biisonit:
    Preerian valtias asettui Loimaan savikoille

    Metsätalous: Metsätilan omistus vaihtuu harvoin
    Kannattavuus heittelee rajusti
    Teollisuuden puun käyttö lisääntyy selvästi

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Sikojen sirkovirustautia kannattaa vastustaa

    Toistuvat:
    Uutiset
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Antti Saraja, Tapani Lepistö ja Jari Peltonen.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 4.3 ja Kodin Pellervo 18.2.2010.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.