Vahvin lenkki
Suomalainen maatalouskoneteollisuus on maailman huippuluokkaa. Tuotekehitykseen on satsattu ja maamme erikoiset viljelyolot otettu huomioon. Koneiden puolesta suomalaisella viljelijällä on mahdollisuus huipputulokseen.
Myös osaamista riittää. Viljelijät ovat koulunsa ja kurssinsa käyneet. Lukuisa ja korkeatasoinen ammattilehdistö jakaa alan viimeisintä tietoa kuukausittain. Tutkimus tuottaa lehdistölle tiedotettavaa ja tiedottaa myös omia kanaviaan pitkin. Viljelijöiden osuustoiminta on voimissaan.
Elintarvikeketjussa on vielä monta muutakin lenkkiä ja kaikki ne ovat Suomessa kuntoon trimmattuja. Vahvinta lenkkiä on vaikea mennä osoittamaan, mutta ehkä se on suomalainen talonpoika itse. Taipuu, muttei taitu.
Missä sitten on ketjun heikoin lenkki?
On ainakin yksi kohta, missä ketjun lenkki on venynyt vaarallisen pitkäksi ja ohueksi. Se on viljelijän motivaatio, tunne tekemisen mielekkyydestä. Eikä syy suinkaan ole viljelijässä.
Jos jatkossa mennään yhä enemmän siihen suuntaan, että saman tuloksen saa riippumatta ponnistusten määrästä, on suuri vaara, että yhä useammalta motivaatio-lenkki rapsahtaa kokonaan poikki.
Euroopan komission esitykset maatalouspolitiikan välitarkastelusta ovat omiaan viemään asioita tähän suuntaan. Tukia halutaan erottaa tuotannosta, viljan hintaa leikata ja maidon hinnanalennuksia suurentaa.
Suomi on omalta osaltaan painottanut maatalouden turvaamista kaikkialla Euroopassa, myös sellaisilla alueilla, mitkä kärsivät erityisistä ongelmista.
Komission ehdotukset eivät niinkään ole tähtäämässä tuotannon kannattavuudesta huolehtimiseen, mutta se ehdottaa epäsuotuisille alueille tiukkoja ja byrokraattisia vaatimuksia tukien saamiseksi. Tämä ei viljelijöiden entisestään alhaista motivaatiota lisää.
On tavattoman murheellista, jos Suomessa kaikkien elintarvikeketjun eteen tehtyjen ponnistusten jälkeen viljelijöillä tulee mieleen näennäisviljelyyn siirtyminen säädösten muuttuessa.
Tekniikkaa ja osaamista ei saa hukata maatalouspoliittisten suhdannevaihtelujen melskeissä. Maapallolla on kuitenkin jatkuva ja paheneva elintarvikepula ja ihmisiä kuolee nälkään yhä lisääntyvässä määrin.
Jossain vaiheessa, toivottavasti pian, humanismi pääsee jälleen valtaan ihmiskunnan keskuudessa. Silloin huolehditaan kustannuksista välittämättä siitä, että kaikkien perustarpeet, ensimmäisten joukossa ravinnon saanti, tulevat tyydytettyä.
Silloin tarvitaan kaikki peltoala, tekniikka ja osaaminen ruuan tuottamiseksi. Suomen rooli tulee olemaan merkittävä sekä ravinnon tuottajana että tietotaidon viejänä.
Jos tuki irrotetaan tuotannosta, on suuri vaara, että meidänkin maassamme viljelijät menettävät motivaationsa ja katoaa mielekkyys ja mahdollisuudet tuotannon kehittämiseen.
Lopulta olisi korjattava myös epäkohta, joka liittyy Suomen viitesatoihin. Niitä on nostettava, jotta peltokasvituen eurooppalainen epätasapaino korjaantuisi. Kun varoja palautetaan maaseutuasetusten mukaisten toimien rahoitukseen, on otettava lisäkriteereiksi harva asutus, epäsuotuisat viljelyolot ja maaseututuen tarve.
Viljelijöiden pinnaa on kiristetty jo niin monella tavalla, että jokainen lisäkiusa saattaa olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän. Uudella hallituksella ja sen maatalousministerillä on asiassa suuri vastuu.
Vastuu on myös jokaisella äänestäjällä. Heikoin lenkki on se, joka jättää äänestämättä.
Martti Seppänen
Teksti:
| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |