Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Kuluttajaoppia kuluttajalle

Suomessa tuotetaan tutkitusti puhdasta, hyvälaatuista ruokaa. Kuluttajamaidon laatu on maailman parhaita, lihasta ei löydy hormoneja tai antibiootteja eikä kasvinviljelytuotteista raskasmetalleja tai jäämiä kasvinsuojeluaineista.

Alkutuotannon ammattilaiset, suomalaiset tuottajat tietävät, kuinka korkea laatu saavutetaan. Kotieläintilallisille on itsestään selvää, että vain hyvinvoiva eläin tuottaa tarpeeksi. Suuri osa isännistä ja emännistä on käynyt laatukurssit ja tuotanto perustuu laatusopimuksiin.

Sama laatuajattelu jatkuu elintarvikkeita jalostavassa teollisuudessa aina kauppaan saakka. Sitten tulee katkos. Näyttää siltä, ettei laatuketju halutussa muodossa jatku pellolta pöytään asti. Kuluttajien tiedot ruuan tuotannosta eivät tunnu riittävän arvioimaan, mitä laatutyö ja eettinen tuotanto todellisuudessa merkitsevät. Se vaikuttaa valintoihin.

Kotieläintuotannossa puute tulee näkyviin selkeimmin. Maataloudesta vieraantuneet kuluttajat arvioivat esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin hyvin ihmismäisin kriteerein: jos minua palelee kymmenen asteen pakkasessa, nautakin hytisee. Kuntien korkeimmilla eläinsuojeluviranomaisilla, kunnaneläinlääkäreillä on tukuittain tarinoita, kuinka talvella ulkona olevista eläimistä on tehty valituksia. Toisaalta vaaditaan, että eläinten on päästävä ulkoilemaan.

Kotieläintiloilla tiedetään varsin hyvin, milloin eläin voi ja tuottaa hyvin. Esimerkiksi naudan tai sian vaatimuksia ei kannata määrittää ihmisestä päin, vaan on mentävä lehmän tai emakon nahkoihin. Vasta sitten voi tajuta, miten tärkeitä asioita esimerkiksi lajitoverin läheisyys, ruokailutavat ja turvallinen ympäristö eläimelle ovat. Navetta tai sikala voi näyttää ahtaalta ja karulta, likaiseltakin, mutta eläimen silmin se on ihan hyvä.

Kunnaneläinlääkärit ja eläinsuojeluvalvojat selittävät valittajille, että nauta viihtyy kireässäkin pakkasessa, jos se pääsee viimalta ja sateelta suojaan. Heitä pitäisi uskoa. Samoin kuluttajan kuuluisi ymmärtää, että tuottaja on asiantuntija alallaan: useimmiten koulutettu, ja taustalla on lisäksi vankka kokemuksella hankittu ammattitaito.

Ymmärrettävästi asiantuntemattomat ihmettelyt ärsyttävät tuottajaa. Huolellisen työn kyseenalaistaminen ei tunnu mukavalta kenestäkään, mutta vääriä käsityksiä olisi silti jaksettava oikoa. Se on yksi tapa markkinoida kotimaisen tuotannon laatua ja arvoa.

Kuluttajalle kuluttajaoppia -teemaa kannattaa pitää esillä koko ruokaketjussa: maatilalla, jalostuksessa, neuvonnassa, kaupassa…

Jos kuluttajat vieraantuvat alkutuotannosta vielä lisää, katoaa myös arvostus hyvältä työltä.

Teksti: Teemu Pakarinen
S-posti: nimi@pellervo.fi

 

| Sivun alkuun | Tekstit 3/05 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |