Yksittäisen lehmän utaretulehdus voi olla sattumaa – huonoa onnea. Lehmää on käytännössä mahdotonta hoitaa niin, että sairastumisriski olisi nolla. Lehmässä ja ympäristössä on aina utaretulehdusta aiheuttavia bakteereita, ja aina on mahdollista, että bakteeri joutuu utareeseen.

Mutta karjan utaretulehdustilanne ei ole sattumaa. Se, mitkä utaretulehdusbakteerit karjassa aiheuttavat utaretulehduksia, kuinka pahoja ja kuinka usein, riippuu eläinaineksesta, mutta ennen kaikkea eläinten hoidosta.
Utaretulehduksen riskitekijät tunnetaan melkoisen hyvin. Ja myös keinot vastustaa utaretulehdusta.
Karjan utaretulehdustilanteen hallinnassa keskeisiä ovat:

1. Tartuntapaine
Eri bakteerien taipumus aiheuttaa utaretulehdusta vaihtelee, tarttuvimpia ovat Stafylococcus aureus ja Streptococcus agalactiae. Näiden tartuntapaine karjassa riippuu ratkaisevasti siitä, paljonko niitä esiintyy karjan lehmissä. Muiden bakteerien tartuntapaine riippuu siitä, paljonko ympäristön bakteereita on kosketuksessa vetimen päihin.

2. Seuranta
Utaretulehdusten huomaaminen kattavasti ja nopeasti on tärkeää. Aiheuttajabakteerien selvittäminen auttaa valitsemaan oikeat vastustustavat ja päättämään hoitotarpeesta.


3. Hoito
Ensisijaisesti on hoidettava tai karsittava lehmät, joiden tulehdus on vaaraksi muulle karjalle (Str. agalactiae ja S. aureus -tulehdukset). Lisäksi kannattaa hoitaa uusia utaretulehdustapauksia tuoreeltaan varsinkin nuorilta lehmiltä.


4. Vastustuskyky
Vastustuskyvyssä on kaksi keskeistä asiaa: vedinaukon kunto ja utareen solupuolustuksen tehokkuus. Ensimmäiseen vaikuttaa lypsy ja vedinpolkemien ehkäisy. Jälkimmäisessä ratkaisee lehmän yleiskunto, jossa puolestaan ummessaoloajan ja poikimapäivän ruokinta ovat usein avainasemassa.


5. Lypsy ja lypsykone
Kunnossa oleva lypsykone ja aina samana toistuva oikea lypsyn suoritus estävät vedinaukon vaurioitumista ja tartuntavaarallista maidon takaisinvirtausta utareeseen. Vedinten puhtaus suojaa ympäristöperäisiltä bakteereilta, vedinkaston käyttö ja oikea lypsyjärjestys tarttuvilta utaretulehduksilta.

Kuinka monta
utaretulehdusta haluat?

Valtaosa viljelijöistä toivoisi utaretulehduksen tilalla vähenevän. Useimmilla tiloilla tämä on sekä talouden että sujuvamman karjanhoidon kannalta perusteltua. Jos tilannetta halutaan muuttaa, tämä tarkoittaa, että on oltava valmiita tekemään asioita eri tavalla kuin ennen.
Tilan utareterveystilanne ei ole kohtalon arpoma, vaan hoitaja määrää sen omalla toiminnallaan. Karjan utaretulehdustilanne on tahdon asia.
Jotta utaretulehdustilanne tilalla voidaan pitää hallinnassa, olisi syytä tosissaan päättää, paljonko utaretulehdusta karjassa hyväksytään. On asetettava tavoite. Lisäksi on seurattava, saavutetaanko asetettu tavoite. Ja jos ei saavuteta, on tutkittava, mitä pitäisi tehdä toisin. Ja sitten on muutettava tilan käytäntöjä.

Tavoite on riittävän selkeä kun se on:
yksiselitteinen
mitattava
 aidosti hyväksytty (oma)
 realistinen
 ja tavoitteella on määräaika
Utareterveyden tavoitteita asetettaessa on rehellisyyden nimissä syytä käyttää useaa tunnuslukua, koska yksi luku ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta. Tunnusluvut, joille asetetaan tavoitteet, voivat olla esimerkiksi seuraavat:

 hoidettujen tulehdusten määrä lypsykaudella
 solulehmien määrä (rajana esimerkiksi 200 000 solua)
 tankkimaidon solut
 uusien solulehmien määrä
 utaretulehduksen vuoksi poistettujen määrä
Tavoite on asetettava tosiasiat huomioiden. Jos tähän asti solut ovat olleet 300 000, ei muutamassa kuukaudessa päästä 100 000:een.

Näkymätön
vastustaja

Utaretulehdusten varhainen havaitseminen on tärkeää. Sairastunut eläin voidaan silloin hoitaa ajoissa, jolloin paranemistoiveet ovat hyvät. Ja näin tartunnat eivät pääse salakavalasti leviämään. Jos utaretulehdukset havaitaan tehokkaasti, huomataan myös nopeasti tilanteet, joissa tartunnat yleistyvät ja voidaan etsiä taudinpurkausten syy.

Eläinlääkäri Theo Lam:
Utaretulehduksen yleisyys karjassa
on viljelijän oma valinta.

Alkusuihkeiden tunnollinen tarkastelu lypsypaikan hyvässä valaistuksessa ja utareen katsominen ennen ja jälkeen lypsyn ovat tärkein osa utaretulehdusseurantaa. Näin voidaan ajoissa huomata hyvin suuri osa tulehduksista, ei kuitenkaan kaikkia.
Kuukausittainen solulukuseuranta on lisäksi tarpeen. Sen avulla havaitaan piilevät tulehdukset ja voidaan puuttua niihin ennen kuin ne muuttuvat voimakasoireisiksi tai leviävät laajalle karjassa.
Lamin mielestä Suomessa yleinen soluluvun mittaus viidesti vuodessa on aivan liian harva tahti, jos ei solulukua joka lehmästä sitten seurata tiheämmin esimerkiksi solutestillä. Erityisen tärkeää kuukausittainen solulukuseuranta on robottilypsyssä, koska robotti ei havaitse maitomuutoksia läheskään niin herkästi kuin tarkkasilmäinen lypsäjä.
Suomalainen käytäntö, jossa bakteeritutkimus tehdään lähes jokaisesta antibioottihoidetusta utaretulehdustapauksesta, oli Theo Lamin mielestä esimerkillinen ja kadehdittava. Bakteeritulokset ovat ennen kaikkea tärkeät siksi, että niiden perusteella nähdään, mikä on karjan utaretulehdustyyppi (tarttuva vai ympäristöperäinen). Tätä varten bakteeritulokset on syytä säilyttää muutaman vuoden ajalta.

Lääkitykset karjan
näkökulmasta

Erityisesti silloin, kun karjassa esiintyy tarttuvia utaretulehduksenaiheuttajia (Staf. aureus, Str. agalactiae, joissakin oloissa myös Str. dysgalactiae), on sairaat eläimet pyrittävä eristämään ja niiden määrää karjassa vähentämään.
Uudet tautitapaukset pyritään hoitamaan pikaisesti, koska näin ne ehtivät tartuttaa vähemmän toisia lehmiä ja paranevat paremmin. Jos hoito ei auta tai tapaus tiedetään jo etukäteen toivottomaksi, eläin teurastetaan tai sairas vedin umpeutetaan.
Ympäristöperäiset utaretulehdukset (KNS, E. coli, Str. uberis) voivat olla vakavaoireisia, ja silloin ne on lääkkein hoidettava. Oireettomat ja lieväoireiset tapaukset voidaan ehkä jättää hoidettaviksi umpeen pantaessa.
Umpeenpanohoidolla on kahtalainen merkitys – olemassa olevien tulehdusten hoito ja tulevien tulehdusten ehkäisy. Euroopassa käytetään yleisesti umpeenpanohoitoa kaikille lehmille, Suomessa tämä käytäntö on paikallaan ainakin tarttuvien taudinaiheuttajien vaivaamissa karjoissa.
Karjassa, jossa lypsyhygienia ja lypsyjärjestys ovat kunnossa, ummessaoloajan alku ja loppu ovat uusien utaretulehdustartuntojen pahimmat riskiajat. Ummessaoloaikana saatu tulehdus puhkeaa oireilevaksi usein vasta viikon tai useamman viikon kuluttua poikimisesta.
Jos umpeenpanohoidolla halutaan tehokasta ennalta ehkäisevää vaikutusta, olisi hoidon vaikutettava läpi koko ummessaoloajan. Vedinaukon sisältäpäin tukkiva vismuttisubnitraattivalmiste (Orbeseal) estää uusia tartuntoja ja voidaan yhdistää antibioottihoitoihin.
Umpeenpanolääkityksillä ei kuitenkaan voi korvata sitä, että ummessaolevat eläimet on hoidettava huolella siisteissä oloissa.

Lika pidettävä
etäällä vedinaukosta

Utaretulehdusbakteerit tulevat utareeseen vedinaukon kautta. Vedinkanava vedinaukkoineen on utareen tärkein bakteerintorjuntajärjestelmä.
Vedinkanava on venttiilirakenne, joka mekaanisesti sulkee pääsyn maitotilaan. Tämän lisäksi vedinkanavassa on keratiinia, joka estää bakteerien lisääntymistä. Vedinpolkemat vaurioittavat vedinkanavaa usein niin pahasti, että utaretulehdusvaara monikymmenkertaistuu. Myös väärin valittu nännikumi, lypsykoneen viat ja huono utareen esikäsittely voivat pilata vedinkanavan ja vedinaukon rakenteen.
Vedinkanava on kuitenkin tarkoitettu paitsi sulkemaan myös avaamaan tien maitotilaan. Lypsyn yhteydessä vedinkanava aukeaa ja jää lypsyä edeltävää tiukkuuttaan löysemmälle lypsyn jälkeenkin. Sitten se sulkeutuu vähitellen.
Suositus on, että lehmät lypsyn jälkeen pidettäisiin seisaallaan – syömässä, ettei seisominen mene hukkaan – yli puoli tuntia, jotta avoin vedinkanava ei osuisi likaisiin jalkoihin tai lattiaan.
Lukuisat tutkimukset osoittavat, että likaiset lattiat, likaiset kulkukäytävät ja lehmien likaiset jalat altistavat utaretulehdukselle. Kaikessa tässä on kysymys siitä, että vedinaukon seudulle on tarjolla paljon bakteereja.
Kuivitus ja puhtaus ovat avainasemassa. Hollantilaisen suosituksen mukaan makuuparsista saisi vain 5 prosenttia olla kullakin hetkellä likaisia, mikä tarkoittaa lannan ja likaantuneen kuivikkeen siivoamista onnistuneesti mitoitetuistakin parsista 2–3 kertaa päivässä. Lehmien kulkukäytävät tulisi puhdistaa kahdesti päivässä.
Taudinaiheuttajabakteerit pärjäävät erityisen hyvin kosteassa ja lämpimässä. Siksi navetan tulisi mielellään olla viileä ja kuiva, etenkin, kun lehmä kokee yli 20 asteen lämpötilat helteenä, jossa liikkumista ja syömistä aletaan vähentää.

Tartuntoja helposti
ummessaolokaudella

Ummessaolokaudella lehmä saa helposti uusia utaretulehdustartuntoja, erityisesti parina viikkona ummessaolon alussa ja lopussa. Usein tällainen tartunta näkyy sairastumisena vasta ternimaitokauden jälkeen, viikon tai jopa usean viikon kuluttua poikimisesta. Siinä vaiheessa, kun lehmän vastustuskyky jostain syystä alenee.
Vedinkanavan läpi maitotilaan selvinneet bakteerit lehmä yrittää tunnistaa ja torjua maidossa olevien veren valkosolujen avulla. Jos bakteereita havaitaan maitotilassa, valkosolut tilaavat paikalle lisää veren valkosoluja ja maidon soluluku nousee.
Mutta se, miten käy bakteereille valkosolujen vyöryessä maitotilaan, riippuu valkosolujen nopeudesta. Ja valkosolujen nopeus taas näyttää riippuvan lehmän yleiskunnosta.
Lehmän yleiskunnossa on hyvin keskeistä se, miten lehmä syö poikimapäivänä. On normaalia, että syönti poikimapäivänä vähenee ummessaoloajan vajaasta kymmenestä kuiva-ainekilosta kolmanneksen. Mutta jos syönti laskee kaksi kolmannesta eli pariin, kolmeen kiloon kuiva-ainetta, on vaikeuksia odotettavissa.
Usein taustalla on poikimahalvauksen piilevä muoto, joka on sangen yleinen. Sitä on karjassa noin viisinkertainen määrä ylösnousukyvyttömyysoireiseen poikimahalvaukseen verrattuna.
Jos lehmä piilevän poikimahalvauksen tai muun sairauden vuoksi paastoaa poikimapäivänä, se alkaa voimakkaasti hajottaa rasvavarastojaan. Verenkierrossa olevat rasvahapot sitten aiheuttavat lehmälle kylläisyyden tunnetta, eikä sen syöntikyky nouse täyteen määrään moneen viikkoon.
Paitsi että vajavainen syönti haittaa herumista ja altistaa asetonitaudille, tällainen aineenvaihdunta on pahaksi myös puolustusjärjestelmälle. On mitattu, että rasvaansa voimakkaasti hajottavilla lehmillä valkosolut eivät enää ripeästi hakeudu bakteerien luo ja ala niitä tappamaan.
Valkosoluista tulee hidasliikkeisiä ja tappotyössään tarmottomia. Tämä johtaa siihen, että bakteerit usein pääsevät lisääntymään sen sijaan että valkosolut olisivat tappaneet ne jo silloin, kun niitä oli vain muutamia. Näin tulehdukset – niin kohtu- kuin utaretulehduksetkin – sekä yleistyvät, pahenevat että pitkittyvät.
Lehmät, jotka ovat lihavia (kuntoluokka 3½ tai yli) umpeenpantaessa, ovat vaaravyöhykkeessä, aivan erityisesti, jos ne laihtuvat ummessa ollessaan. Myös ummessaoloaikana itsensä lihaviksi syöneet kuuluvat riskiryhmään.
Ummessaoloajan ruokinta olisi suunniteltava poikimahalvausta ehkäiseväksi, mutta lähipäivät ennen poikimista lehmää on jo totutettava lypsykauden rehuihin. Poikimapäivänä sen olisi hyvä saada jopa hemmottelevan monipuolista ja korkealaatuista rehua, jotta se söisi mahdollisimman hyvin.

Kokonaisvaltaista
ehkäisyä

Utaretulehduksen ehkäisyssä keskeistä on tartuntapaine, seuranta, lääkitykset, vastustuskyky ja lypsy. Mitä moninaisimmat asiat vaikuttavat johonkin näistä tekijöistä. Siksi on vaikea antaa kaikille käypiä yleisiä ohjeita tilan utaretulehdustilanteen parantamiseen. Se, mikä yhdellä tilalla on keskeisin utareterveyttä heikentävä asia, ei ole sitä toisella tilalla.
Toisaalta lähes aina, kun eläinten olosuhteita onnistutaan parantamaan, luodaan paremmat olosuhteet myös utareelle. Siten ammattitaitoiset eläinlääkärin terveydenhuoltokäynnit ovat investointi, jonka jo pelkkä parantunut utareterveys nopeasti kuolettaa.

Eläinlääkäri Theo Lamin kaksipäiväisen kurssin englanninkieliset luentokalvot ovat nettiosoitteessa http://latu.savonia.fi/index.php/tiedostot/cat_view/9-diaesitykset . Niiden tiedostonimi alkaa tunnuksella UGCN.

Tarttuvimmat utaretulehduksen aiheuttajat ovat Stafylococcus aureus ja Streptococcus agalactiae. Ne voivat levitä karjassa yhtä nopeasti kuin suu- ja sorkkatauti. Leviämistä voi tehokkaasti hidastaa vedinkastolla.
l Antibioottihoito tehoaa huonosti pitkittyneeseen utaretulehdukseen. Siksi tulehdukset olisi havaittava nopeasti ja hoidettava. Kolme kuukautta soluttanutta ei yleensä enää saa paranemaan.




Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 3 /2010

  • Tutkimus: Maatalousmaisema ja maatilat ovat oikeaa maaseutua

    Koneurakointi: Aurauskalusto käy kuumana

    Hyvä Sato -kilpailu: Luomu jätti peltoon eniten ravinteita

    Valkuaisanalyysi: Viljanostajien tulokset samalla tasolla

    Maidontuotanto: Suurpihatto 330 lypsävälle

    Erikoiskasvit: Viljelysopimuksia niukasti tarjolla
    Tärkkelysohra on haluttu sopimuskasvi
    Öljykasveista ei ylituotannon vaaraa
    Ohran beta-amylaasi vientivalttina
    Pellavajalosteiden kysyntä kasvussa
    Suomalaisella kuminalla neljännes maailmanmarkkinoista
    Helpi palaa jo 40 voimalassa

    Seleenilannoitus: Runsas rikki vähentää seleenin hyötyjä
    Seleenilannoitus joutunee remonttiin

    Lannoitteet: Jätevesilietteet ovat mainettaan parempia

    Agriristeily: Verot kiristyvät, ruuan hinta nousee

    Työhyvinvointi: Tiivis tukiverkosto auttaa pahimman yli

    Sikatalous: Luomulihalla kysyntää – tuottajia puuttuu

    Maatilayrittäjä: Juustoja kuttulasta ja kyyttölästä

    Metsätalous: Päätehakkuut vilkastuneet

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Utaretulehdusten ehkäisyyn uusia keinoja

    Toistuvat:
    Uutiset
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveenä työssä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Antti Saraja, Jussi Knuuttila ja Silja Vuori.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 8.4 ja Kodin Pellervo 18.3.2010.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.