Suunnittelijat
ennakoivat suuria muutoksia
maatalousrakentamiseen
Maatalousrakentaminen on muutosten edessä. Viljelijöiden mahdollisuudet hartiapankkirakentamiseen ovat katoamassa tuotannon laajentumisen myötä. Tuotannon jokapäiväiseen runnaamiseen kuluu iso osa päivästä ja tuotantoon on keskityttävä entistä tiukemmin Tälle kehitykselle on tuskin vaihtoehtoja lähitulevaisuudessa.
Seinäjokelainen Insinööritoimisto Savela Oy on toiminut kaksikymmentä vuotta rakennesuunnittelijana. Toimitusjohtaja Markku Savelan mukaan tuona aikana suunnittelupöydältä on lähtenyt yli 700 liike-, teollisuus- ja tuotantorakennusta.
Koska Savelan toimisto hallitsee yleissuunnittelun, materiaalina ovat tulleet tutuiksi teräs, betoni ja puu. Savelan mukaan hänen toimistonsa on ollut mukana monessa tuotekehityshankkeessa. Menossa on mielenkiintoinen hanke, jossa on tutkittu teräksisten kolminivelkehien soveltuvuutta ja kilpailukykyä maatalouden tuotantorakennusten rungoiksi.
Kokeneena teräsrakennesuunnittelijana Savela onkin varma, että teräksellä on mahdollista toteuttaa hyviä maatalousrakennuksia kilpailukykyisesti. Teräksinen kolminivelkehä on monessa suhteessa optimaalinen rakenne. Hän arvelee teräksen tulevan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi aivan lähiaikoina.
Savelan mukaan IPE-profiili on kenties sopivin materiaali, vaikka muitakin mahdollisuuksia on tarjolla valtava määrä. Sen poikkileikkaus on kapea ja korkea, eli ylä- ja alalaipat ovat kapeita ja uuma korkea. Tällaisen rungon oma paino on yläpohjaelementteineen 50-60 kiloa rakennuksen neliömetriä kohti.
Kolminivelkehien kohdalla on tarpeen havaita, että niiden aiheuttama sivuttaispaine perustuksiin edellyttää noin 1,5 - 2-kertaisen betonimäärän käyttöä perustuksien valussa, mikäli vetotankoja ei käytetä. Vetotangot voidaan asentaa kolminivelkehien taitoksen kohtaan tai hieman sitä ylemmäksi. Vetotangot voidaan asentaa myös alapuolisina. Syvien lietekuilujen kohdalla alapuolisia vetotankoja on kuitenkin hankala käyttää.
Teräsrakenteiden korroosiosuojaksi hän suosittelee kuumasinkitystä. Rakennuksen pitää olla sillä tavalla rakenteiltaan terve, että vaipan sisälle ei pääse tiivistymään kosteutta, sanoo Savela. Ulkovaipan ja eristeen välissä on oltava tuuletusrako, joka kuivaa eristeen ja pinnat, mikäli niihin on päässyt kosteutta.
Niin sanottuja umpirakenteita, jossa eristeen molemmin puolin on tiivis kerros, on ehdottomasti vältettävä. Jossakin vaiheessa sisäpintaan tehdään kuitenkin reikiä. Tällöin kosteus pääsee rakenteeseen ja tiivistyy tiiviiseen ulkopintaan. Vaipan toimittajalta kannattaa aina vaatia selvitys rakenteen kosteusteknisestä toiminnasta käytännön oloissa.
Hartiapankin aika
on vääjäämättä ohi
Savela arvelee, että ainakin isojen maatalouden tuotantorakennusten kohdalla hartiapankkirakentamisen aika on ohi. Myös viljelijöiden on keskityttävä omaan osaamiseensa ja jätettävä rakentaminen ammattilaisille. Tästä hyötyvät kaikki osapuolet. Hän kyllä myöntää, että rakennusten toiminnallinen suunnittelu ei ole monenkaan rakennusammattilaisen alaa. Siihen tarvitaan eläinten käyttäytymiseen ja tarpeisiin perehtyneitä henkilöitä.
Se, että rakennesuunnittelu ja rakennussuunnittelu toiminnallisen suunnittelun kera ovat nyt maatalousrakentamisessakin eriytymässä, on Savelan mielestä erinomainen asia. Yhteen ihmiseen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista ahtaa kaikkea sitä tietämystä, mikä esimerkiksi maatalousrakentamisessa on tarpeen. Hänen mukaansa jo rakennesuunnittelun kaikkien mahdollisuuksien hallinta on riittävän haastavaa.
Puuta, terästä
vai betonia
Ilmajokelainen rakennusinsinööri Anssi Palmu on toiminut rakennussuunnittelijana kuusi vuotta omalla toiminimellä. Hänen yrityksensä on erikoistunut erityisesti maatalousrakennusten rakenteiden suunnitteluun, vaikka muutakin suunnittelua toimistossa tehdään.
Myös Palmu on vakuuttunut siitä, että rakennussuunnittelu ja rakennesuunnittelu eriytyvät maatalousrakentamisessakin. Hän pitää kehitystä myönteisenä ja toivottavana. Erilaisten rakennekomponenttien tarjonta on niin valtavaa, että valinta niiden kesken vaatii todella perusteellista perehtymistä. Lisäksi tarvitaan suunnitteluohjelmien käyttöä. Ilman tukevaa laskentatehoa ei suunnittelija enää pärjää.
Kolminivelkehät ovat Palmunkin mielestä aloittaneet esiinmarssinsa. Hän on toistaiseksi käyttänyt suunnittelussa puisia kehiä, mutta ei pidä ollenkaan mahdottomana, etteivätkö teräskehätkin voisi olla hyvä vaihtoehto. Palmua kiinnostavat myös betonirakenteet. Hänen valmistumassa olevassa omakotitalossaan ala- ja välipohja ovat ontelolaatoista.
Palmu näkee tulevaisuuden sellaisena, että maatalousrakennuksessa on kantavat kehät ja neljä nurkkaa. Toiminnot sijoitetaan rakennuksen sisälle. Runkoleveydeksi riittää yleensä runsas kaksikymmentä metriä. Toki leveämpiäkin voidaan rakentaa.
Täsmennyksiä
ohjeisiin
Anssi Palmun mielestä maatalousrakentamisen ohjeistus on hieman epäselvässä jamassa. Ohjeet ovat olleet hieman kalastettavissa, niitä on pitänyt kysellä ministeriötä myöten. Hän tervehtiikin tyytyväisenä Maa- ja metsätalousministeriön tulossa olevia uusia ohjeita esimerkiksi betonirakenteista.
Palmu on törmännyt useammin kuin kerran palomääräyksien aiheuttamiin rajoituksiin. Hänen kotipitäjässään rakennustarkastajalla on hyvät tiedot ja yhteistyö on toiminut hyvin. Toisaalta Palmu tietää, että tilanne ei ole samanlainen kaikkialla. Esimerkiksi naulalevyristikoista tehtyä yläpohjaa ei aivan kaikkialla ole tarvinnut rajata 400 neliömetrin osastoihin 15 minuutin palokatkoilla. Palmu toivoo hartaasti, että käytännöt olisivat samanlaiset maan eri puolilla.
Palmu mainitsee senkin, että navettaa ei yksinkertaisesti voi toiminnallisuuden kärsimättä osastoida palo-osastoihin. Vaikka ministeriön 800 neliömetrin osastokokovaatimus onkin muuttumassa 1 000 neliömetriksi, asia ei käytännössä paljoa muutu. Palmun mukaan alle 1 000 neliömetrin navetta alkaa olla harvinaisuus. Yli 2 000 neliömetrin navetoita on jo suunniteltu. Sikaloiden kohdalla asia on yksinkertaisempi, sillä sikalat osastoidaan luonnostaan.
Kotieläinrakennuksissa tulisikin Palmun mukaan pyrkiä P2-paloluokan rakenteisiin. Se antaisi mahdollisuuden edes 2 000 neliömerin osastokokoon asti. P2 paloluokka edellyttää EI-30 rakenneosia, eli niiden on kestettävä paloa puoli tuntia sortumatta. Tässä kohden varsinkin betonirakenteet, mutta myös teräs alkavat näyttää kiinnostavilta. Kumpikaan ei itsessään lisää palokuormaa. Tällä lienee merkitystä, sillä palokuormat ovat ainakin betoniseinäisissä rakennuksissa muutenkin pieniä.
Paalutusta on
ryhdytty käyttämään
Perustusten kohdalla on Palmun mukaan ryhdytty ilahduttavasti käyttämään paalutusta. Se on loppujen lopuksi kustannustehokas tapa, ellei tarvita hyvin pitkiä paaluja. Toisaalta vanhan jatkoksi tehtävää uutta osaa ei yleensä paaluteta. Paalutetun ja paaluttamattoman rakennuksen liitoskohdassa voi ilmetä ajan kanssa suurtakin liikkumista.
Suunnittelemalla laajarunkoisia rakennuksia ja käyttämällä näitä perusratkaisuja lähtökohtana, voitaisiin säästää paljonkin kustannuksia, sanoo Palmu. Se antaisi myös rakenteiden valmistajille mahdollisuuden kustannustehokkaaseen toimintaan suurien sarjojen ansiosta. Rakennuttajalle se antaisi varmuutta, että jo koetellut ratkaisut toimivat.
Niin Palmun kuin Savelankin mielestä pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan vastuu on rakentamishankkeessa suuri. Vaikka vastuu pohjimmiltaan on rakennushankkeeseen ryhtyvällä, niin suunnittelijakin vastaa ratkaisuistaan henkilökohtaisella taloudellisella vastuulla.
Jussi Knuuttila
Teksti:
| Sivun alkuun | 4/04 sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |