Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Kestokuivikepihatto toimii
 - kun se pannaan toimimaan

Nykypäivänä parsipihatto näyttää olevan lähes ainoa suositeltava ratkaisu suureen lypsykarjanavettaan. Arto ja Kaarlo Kirsilä Evijärveltä osoittivat siviilirohkeutta ja valitsivat kestokuivikepihaton.


Eläimet ovat rauhallisia hallissa. Puoli metriä syvä ruokintapöydän kouru vasemmalla pitää rehun paikallaan. 
Kuva Jussi Knuuttila

Evijärveläiset maidontuottajat Arto ja Kaarlo Kirsilä eivät päätyneet uutta navettaa suunnitellessaan lähes standardiksi muotoutuneeseen parsipihattoon, vaan kääntyivät kestokuivikepihaton kannalle. Valinta ei suinkaan ole osoitus harkinnan puutteesta, päinvastoin. Suunnittelu alkoi jo 2001. Lähtökohdaksi asetettiin 140 lehmän navetta, jonka pystyy tarvitessa hoitamaan yksi ihminen. Tavoitteena oli tietenkin myös kokonaisedullinen rakennus ja laitteet.

Näin varustautuneina miehet tutkivat erilaisia ratkaisuja Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Ammattilehdet luettiin tarkkaan. Perusteellisten pohdiskelujen päätteeksi valittiin tilalle parhaiten sopivat perusratkaisut.

Isossa karjassa on oleellista, että hoitotyöt ja lypsy hoituvat mahdollisimman pienellä ihmistyöpanoksella. Kaarlon mielestä parsien alituinen kuivittelu ja kolaaminen vievät paljon aikaa. Se on periaatteessa tuottamatonta työtä. Kestokuivikepohja tarvitsee vain säännöllisen ja riittävän kuivituksen. Kirsilän miehet laskivat, että olkien keruu ja kuivitustyö vie vähemmän työtunteja kuin parsien huolto. Työ on mahdollista tehdä täysin koneellisesti.

Olkea kuluu noin
1 500 pyöröpaalia


Kuivikeoljen riittävyys murehduttaa etenkin niitä, joilla kestokuivikepohjaa ei ole. Kirsilät päätyivät siihen, että keskittymällä kuivikeolkien korjuuseen riittävällä tarmolla, ne saadaan talteen kaikissa oloissa. Ensimmäinen vakava koetus tuli jo viime syksynä, kun navetta oli vasta valmistumassa.

Syksy oli surkea. Siitä huolimatta Kirsilöiden maatalousyhtymä keräsi toista tuhatta pyöröpaalia kelvollista kuivikeolkea. Arto Kirsilän mukaan määrä riittää. Enimmillään olkea on arveltu kuluvan 1 500 paalia vuodessa. Kun määrä saatiin kasaan viime syksynä, niin melkoisella varmuudella se saadaan kokoon myös vastaisuudessa.

Kuiviketta lisätään etukuormaimella 3-4 paalia päivässä vuorotellen kestokuivikealustan jompaan kumpaan päähän. Kuivitus onnistuu myös perävaunusta, jolla paalikuorma ajetaan suoraan eläintilaan. Lehmät avustavat innokkaasti kuivikkeen levityksessä.

Lannan palaminen varmistetaan levittämällä karkeaa haketta kohtalainen kerros olkipatjan alle. Lanta poistetaan kerran vuodessa erilliseen lantalaan. Siellä se kompostoituu ja levitetään seuraavana vuonna pelloille.
Kestokuivikepohjaan saattaa pesiytyä utareterveyttä vaarantavia mikrobeja. Kirsilät torjuvat ongelmat kuivikepohjan happamuutta muuttelemalla. Kalkilla sitä saadaan emäksiseen suuntaan, kalsiumkloridilla happamaan. Molemmat ovat halpoja aineita. Kuivikkeen koostumusta voi myös jossakin mitassa vaihtaa, esimerkiksi lisäämällä oljen sekaan turvetta. Näillä toimilla pystytään estämään mikrobikantojen vakiintuminen johonkin haitalliseen tilanteeseen.

Ruokintapöydän kouru
säästää työtä selvästi


Kaarloa ei innosta appeen pukkiminen eläinten saataville monta kertaa päivässä. Hänen käsityksensä mukaan se ei lisää tuotosta, ainoastaan työtä. Siitä piti päästä eroon. Ruokintapöytään tehtiin noin puoli metriä syvä, hieman syvyyttä leveämpi ja 56 metriä pitkä kouru. Ape puretaan vaunusta kouruun kerran päivässä. 

Lehmät putsaavat kourun tarkkaan ennen seuraavaa jakokertaa. Rehua ei tarvitse tuuppia lehmien ulottuville lainkaan, sillä se pysyy kourussa hyvin. Massey Ferguson 165 siivoaa kourun kerran pari viikossa. Työn säästö on merkittävä. Rehua ei silti haaskaannu juuri lainkaan. Lehmät eivät vedä sitä jalkoihinsa, eivätkä nakkele sitä ruokintapöydän tasaiselle osalle.

Ape koostuu säilörehusta, viljasta, rankista, rypsirouheesta ja kivennäisestä. Lehmät syövät sitä hyvällä halulla. Ruokintahäiriöitä ei ole ilmennyt. Ruokintapöytä sijaitsee navetan sivuseinällä, joten eläimet eivät koskaan kulje ruokintapöydän yli.

Yhden hengen
karuselli


Lypsysysteemiksi Kirsilät valitsivat Westfalian 20-paikkaisen karusellin. Tästäkin valinnasta paistaa pyrkimys yhden henkilön voimin tapahtuvaan lypsyyn. Karusellissa ovat kaikki lypsyä helpottavat varusteet kuten vetimien esihieronta, automaattinen loppulypsy ja automaattiset irrottimet. Aikaa jää runsaasti utareitten puhdistamiseen ja eläinten tarkkailuun.

Maitomäärää, keskimääräistä lypsynopeutta, maksimivirtausnopeutta ja maidon sähkönjohtavuutta tarkkailee Metatron P21 -järjestelmä. Se valvoo lypsyn edistymistä lypsäjän puolesta ja rekisteröi lypsyn tiedot. Lypsyn lopussa tietoja verrataan kymmenen edellisen lypsyn arvoihin. Grafiikasta näkee poikkeamat yhdellä silmäyksellä.

Esihieronta ja lypsinten irrotus voidaan säätää lehmäkohtaisesti. Metatron ilmoittaa lypsyn alussa kunkin lehmän odotettavissa olevan lypsyajan ja maitomäärän. Lypsyrutiinit ovat siis lehmäkohtaisesti samanlaiset, vaikka lypsäjä vaihtuu.

Lypsykaruselli oli Kaarlon valinta, niin kuin moni muukin iso ratkaisu. Arton mukaan oli luontevaa, että tilanpidon tuleva jatkaja sai vaikuttaa väkevästi valintoihin. Karusellilla yksi ihminen pystyy lypsämään toista sataa lehmää kohtuullisessa ajassa. Valintaan vaikutti sekin, että karusellin ja hyvin varustellun kalanruotoaseman hintaero on pieni.

Tämänhetkinen 90 lehmän karja lypsetään runsaassa tunnissa, vaikka takana on vasta lyhyt totutteluaika. Karjaan on lisätty hiljakkoin kaksi ostokarjaa. Tehoa leikkaa hieman pari - kolme hidaslypsyistä lehmää. Ne eivät ehdi täysin tyhjentyä ennen kuin tulevat poistoportin kohdalle. Westfalian karuselli pysähtyy tällöin täysin automaattisesti ja odottaa lypsyn päättymistä. Lypsyn loputtua se jatkaa taas pyörimistä normaalisti. Isommalla asemalla näitä pysähdyksiä ei luonnollisesti tulisi.

Karusellin etuina muihin asemiin verrattuna Kirsilät pitävät lehmien juohevaa tuloa asemalle. Robottiin verrattuna karuselli antaa lypsäjälle tilaisuuden kaksi kertaa päivässä tarkistaa jokaisen lehmän tilanteen omin silmin. Lypsäjän tekemän tarkkailun tukena asemalla on DairyPlan C21 -tiedonkeruujärjestelmä. Kirsilöiden mielestä ihmishavainnot ovat kuitenkin tärkein eläinten hoidon osatekijä. Tiedonkeruujärjestelmä tukee ihmisen tekemää tarkkailua. Sen avulla tieto saadaan järjestykseen ja helposti hahmotettavaan muotoon.

Rauhallista menoa
koko navetassa


Kokonaisten karjojen yhdistelystä huolimatta eläimet ovat silmiinpistävän rauhallisia niin navetassa kuin lypsyasemallakin. Osalla lehmistä on sarvet, sillä ne ovat kotoisin parsinavetasta. Ne eivät ole olleet edes laitumella kertaakaan elämänsä aikana. 

Lypsäjillä on runsaasti aikaa. Se johtuu osin siitä, että lypsäjiä on tällä hetkellä kaksi, koska eläinten tunnistussysteemi ei ole vielä käytössä. Kaksi lypsäjää tarvitaan jo tästä syystä. Karusellissa lypsämiseen halutaan myös kouluttaa useita henkilöitä oman väen lisäksi.

Järjestelmään kuuluu myös automaattinen erottelujärjestelmä ja ajolaite. Niiden asennus on kesken, joten tässäkin tuuraa ihminen. Kun ajolaite, tunnistus ja erottelu saadaan käyttöön, siirrytään yhden lypsäjän systeemiin. Yksi lypsäjä pääsee tällä karusellilla 70 lehmän tuntivauhtiin helposti. Tehoa rajoittaa etupäässä lypsäjän nopeus utareitten valmistelussa ja koneiden kiinnityksessä.

Arto Kirsilä ihmettelee sitä, että lehmien keskituotos on pysynyt entisessä 8 500 kilon tasossa. Hän odotti isohkoa pudotusta karjojen ostoista ja yhdistelyistä johtuen. Näyttääkin siltä, että keskituotos alkaa terävästi nousta, kun karja saadaan vakiintumaan.

Nykynavetta
on iso hanke


Rakennuksen tilavuus on 20 000 kuutiometriä. Neliöitä on 2 415. Oleskelutilan pinta-ala on 1 483 neliömetriä, 8,8 neliömetriä lehmää kohti. Seinä nousee 6 metrin korkeuteen. Alimpana ovat 2-3 metrin korkuiset betonielementit. Räystään alla on puinen, 1,45 metriä korkea seinä. Betonin ja puun väliin jäävä osa on pressua ja lintuverkkoa. Pressuseinä voidaan rullata koneellisesti ylös kesäaikana.

Eläinhallin kaikki ovet ovat rullattavia pressuovia. Lämmintä osaa vasten olevat ovet ovat myös pressuovia. Ne ovat vain paksumpia ja toimivat kuten eristetyt ovet. Runko ja kattokannattimet ovat terästä. Rungon on valmistanut Botnia Metal Lapualta.

Katto on Rannilan suunnittelema. Kantava osa on peltiä, ja sen päällä on höyrysulku. Höyrysulun päällä on 130 ja 20 millimetrin kovavilla. Villan ja vesikatteen välissä on tuulettuva ruode.

Koostaan huolimatta rakennus on kohtuullisen hintainen. Hinta jää suunnilleen kustannusarvioon, hiukan vajaaseen 800 000 euroon. Lehmäpaikka maksaa 5 700 euroa. Hiehot kasvatetaan tilan kolmessa muussa navetassa., ja myöhemmin tulee rakennettavaksi ainakin lantavarasto, säilörehusiilot ja konehalli.

Tilalla on peltoa 188 hehtaaria. Osa siitä on vuokrapeltoa. Maitokiintiö on 720 000 litraa.

Navetta on TuotaMaitoa-hankkeen esittelykohde. Pääsuunnittelija on rakennusinsinööri Timo Korpela ProAgria Etelä-Pohjanmaan rakennussuunnittelutoimistosta. Mukana suunnittelussa on ollut useita hankkeessa toimivista asiantuntijoista.

Teksti: Jussi Knuuttila
S-posti: 

 

| Sivun alkuun | Tekstit 4/05 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |