Monimuotoisuuskartoituksen tekoaika on nyt!

Maatilan luonnon monimuotoisuuden kartoittaminen on osa ympäristötuen perustoimenpiteitä, johon sitouduttiin pari vuotta sitten. Aikaa toteuttamiseen on huhtikuun loppuun asti.

Heti alkuun turha pelko pois: Monimuotoisuuskartoituksen teosta ei kannata liikoja stressata. Jokainen tuntee tilansa ja peltonsa sekä niiden lähialueet ja tietää mikä siellä on luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävää. Kartoitus tehdään kerran.
”Tavoitteena on, että jokainen osaa tehdä kartoituksen itse. Sitä varten olemme järjestäneet useampia kursseja, joilla kierretään viljelijäporukalla yhden tilan pellot ja opetellaan samalla havaitsemaan kiinnostavia kohteita”, maisemanhoidon neuvoja Aila Tarvainen Pro Agria Uusimaasta kertoo.

Luontokohteet
lomakkeelle ja kartalle
Kolmisenkymmentä enemmän tai vähemmän kiinnostunutta viljelijää on saapunut oppimaan kartoituksen tekoa Tarvaisen johdolla mäntsäläläisten Outi ja Mikko Kuisman lypsykarjatilalle. Kaikille on jaettu valmiiksi lomake 219, jolle havainnot kirjataan. Mikko Kuisma ja Aila Tarvainen huolehtivat tilan digikartoista, joille monimuotoisuuskohteet merkitään.
”Kannattaa käyttää sellaisia karttoja, joissa on pohjavesi- ja Natura 2000 -aluerajaukset. Toki muutkin kartat käyvät, mutta tiedot näistä alueista pitää kuitenkin löytyä”, Tarvainen suosittelee.
Lomake 219 on yksinkertainen. Ykkössivulla on lueteltu kartoitettavia kohteita puukujanteista ja monilajisista pientareista vanhoihin latoihin. Löydetyt kohteet rastitetaan ja viereen merkitään, montako kappaletta niitä löytyy ja millä numerolla ne on merkitty karttaan. Kakkossivulla tiedustellaan ympäristötuen erityistukisopimuksista. Erityisen tärkeää on merkitä kartoituksen tekopäivä ja allekirjoittaa se.
Lomaketta ja karttoja ei tarvitse palauttaa mihinkään, vaan ne säilytetään tilalla. Takuuvarma valvonnan kohde ne ovat ensi kesän kokotilavalvonnoissa. Kartoitusta ei myöskään tarvitse pelätä, silla sanktioita aiheutuu vain sen tekemättömyydestä.
Kurssilaisia askarruttavat muun muassa kysymykset siitä, montako lajia viherkesannolta pitää löytyä, jotta sitä voi pitää monilajisena. Tienpientareissa keskitytään peltoteihin, eli niihin, jotka ovat tilan hallinnassa. Maantienvarsien monilajisuuteen kun ei voi vaikuttaa.
”Puukujanteet ovat monimuotoisimmillaan silloin, kun ne ovat mahdollisimman vanhoja. Hiljattain istutettu koivukuja ei ole mikään kovin erityinen. Kosteikot, purot ja lähteet on helppo tunnistaa. Kaivoja taas ei pidä lähteä merkitsemään”, Tarvainen sanoo.

Monimuotoisuus
on suhteellista
Tarvainen suosittelee kartoittajaa miettimään tilaa ja sen peltoja kokonaisuutena. Samalla pitää punnita, mikä on yksittäisen kohteen arvo tälle kokonaisuudelle. Kohteiden merkittävyyttä pitää arvioida suhteessa omaan tilaan ja sen kohteisiin, eikä sortua vertaamaan niitä naapuritilalta löytyviin.
”Kuisman karjatila tarjoaa loistavan ympäristön hyönteisille ja linnuille. Järven rannassa sijaitsevat hoidetut rantapellot ovat arvokkaat koko kylälle. Tällaiset laajemmat arvot kannattaa myös kirjata.”
Valtaojaa Tarvainen katsoo erilaisin silmin kuin pellon vesitalouden suunnittelija. Se tarjoaa esimerkiksi ketuille ja fasaaneille kulkuväylän ja elinympäristön. Kuisman pellolla kohdatun valtaojan pientareita ei kuitenkaan voitu pitää erityisen monilajisina.
”Pajujakaan ei kannata turhaan vihata. Ne tarjoavat ruokaa kevään ensimmäisille hyönteisille, koska kukkivat keväällä ensimmäisinä.” Siispä merkitsemme valtaojan pientareen pajuineen sittenkin lomakkeelle ”muuksi kohteeksi”.
Kun kerran luonnon monimuotoisuuskohteita kartoitetaan, ei ihmisen isoillakaan teoilla ole paljon painoarvoa. Virkistyslampia, rantasaunoja tai kaivoja ei merkitä minnekään, vaikka ne kauniita olisivatkin. Sen sijaan aivan tavanomaisen näköinen peltotien piennar saa maisemanhoidon neuvojan melkein hyppimään innosta.
”Täältä monilajiselta tienpientareelta löytyy vaikka mitä. Täällä on särmäkuismaa, ratamoa, poimulehteä, niittynätkelmää, ahopukinjuurta ”, Tarvainen hehkuttaa. Riviviljelijäjoukkomme tuskin olisi niitä kaikkia omin päin tunnistanutkaan.
Metsät on rajattu kartoituksen ulkopuolelle aivan peltojen reuna-alueita lukuun ottamatta. Kuisman tilalla reunavyöhykkeet ovat puhtaita talousmetsiä, mutta yksi monilajinen pellon ja metsän reunavyöhyke kartoituksessa löydetään. Siellä kasvaa muun muassa katajaa, terttuseljaa ja taikinamarjaa.

Vanhat koivut
pihapiirin lumo-kohteita
Kuisman tilan sodan jälkeen perustettu tilakeskus on hyvin hoidettu. Pihapiirin LUMO-kohteiksi Aila Tarvainen nostaa vanhat koivut.
”Ne ovat siinä aikansa. Viidenkymmenen vuoden päästä niitä ei enää ole. Koska tilakeskus on suhteellisen nuori, ne ovat sen lumo-arvoja. Tilakeskus perustettiin aikanaan koivusaarekkeeseen.”
Reilun kilometrin päässä tilalta sijaitsevan Kilpijärven rannalla on pohjavesialuetta ja niille haettuja suojavyöhykkeitä. Niiltä korjataan nurmi kerran kesässä rehuksi. Suojavyöhykkeet merkitään myös lomakkeelle. Pellon ja järven väliset reunavyöhykkeet merkitään myös kartoitukseen.
Mikko Kuisma osasi suurin piirtein odottaa, mitä kartoituksessa löytyisi. .
”Ihan hyvä, että nämä pysyvät kohtuudessa. Moni luontoon liittyvä asia hyödyttää myös viljelyä. Esimerkiksi leveämmistä pientareista on se etu, ettei tule ajettua koneilla liian lähelle eivätkä ojat sorru. Muutamat pusikot myös peittävät suoran näkymän kesämökeiltä lantalaan”, Kuisma kertoo.