Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Lähtölaukaus S-sarjan 
myynnille Suomessa

Vuonna 1999 Hannoverin Agritechnica-näyttelyssä esitelty Valtran S-sarjan prototyyppi on nyt valmis ja saanut tulikasteensa Suomessa. Ensimmäisiksi koneeseen tutustuivat todennäköisimmät ostajat eli suuria peltoaloja viljelevät.

Ensimmäinen S260-traktori luovutettiin raisiolaiselle Erkki Haavistolle Valtran peltopäivillä Siuntion Gårdskullassa 21.5. Muualle maailmaan koneita on myyty viitisenkymmentä.

Mitä toiset edellä, sitä useat perässä. Tulevina vuosina Valtran tavoitteena on myydä S-sarjaa Suomeen runsaat kymmenen kappaletta vuodessa. Kymmenen vuoden kuluttua S260 on tuttu näky pellolla.

Valtra oli kutsunut Gårdskullaan yli 200 peltohehtaaria viljelevät, kaikki potentiaalisia S-sarjan traktoreiden tarvitsijoita.

"Kutsuja lähti kaikkiaan 150. Olimme suunnitelleet ajankohdan niin, että kaikilla olisi kylvöt jo tehty, mutta sateet sotkivat. Moni soitteli, että tulisi mielellään, mutta ei kylvöjen takia voi lähteä", Valtran markkina-aluejohtaja Markku Lappalainen sanoo.

Paikalla oli ehkä nelisenkymmentä viljelijää. Suomalaisten lisäksi joukossa oli vieraita Ruotsista, Virosta, Tanskasta, Yhdysvalloista ja Uudesta-Seelannista. Kuriositeettina mainittakoon, että viiden virolaisen vieraan joukosta kellään ei ollut alle 1000 hehtaaria viljelyksessä. Eräs Amerikan mantereelta tullut lieteurakoitsija puolestaan olisi heti ottanut mukaansa kaksi S:ää.

Päivien ehdoton pääanti oli S260-traktoreiden koeajo. Paikalla oli kolme S-sarjan traktoria, joissa yhden perässä oli hiekalla lastattu 18 tonnin Multiva TRM-perävaunu. Toinen oli Väderstadin 8-metrisen äkeen ja jälkijyrän vetokoneena, ja kolmannessa oli Pöttingerin 8,6 metrin Catnova-silppuri. Tässä traktorissa oli taakseajolaite.

"Ketterä noin isoksi koneeksi"

Liedossa muutamaa sataa hehtaaria viljelevä Timo Laaksonen arvioi S260:ä ketteräksi ja käyttäjäystävälliseksi koneeksi hypättyään hiekkakuormaa ajettuaan pois hytistä. Hyvin kulki myös ylämäkeen.

"Minulla ei ole yhtään Valtran traktoria, vaikka tilalla onkin traktoreita kaikkiaan kymmenen. Meillä on niin pienet peltolohkot, että tarvitsen traktoreita kahden kylvökoneen, täyttövaunujen ja äkeiden eteen", Laaksonen toteaa.

Isosta kokonaisalasta huolimatta pienillä lohkoilla ei isoja työkoneita voi käyttää. Ja kun työkoneet eivät ole isoja, ei tarvita niin isoja traktoreitakaan. "Mutta mikä ettei Valtrakin voisi olla meille sopiva merkki. Kun vaan saan sopivan tarjouksen", Laaksonen virnuilee.

Dag Skurella 800 tuntia kokemusta S-sarjasta

Ruotsissa Västeråsin lähellä viljelevällä Dag Skurella on uutuudesta jo runsaasti kokemusta. Hän on Ruotsin ensimmäinen S-asiakas, traktori tuli pihaan noin vuosi sitten. Skuren peltoala on 230 hehtaaria. Varsinaisen toimeentulon tuo laajamittainen porsastuotanto, tila on 2300 emakon satelliittisikalan keskusyksikkö.

"S260 tärkein työ on lietteen ajo. Sillä ajetaan vuosittain 8000 kuutiota omaa lietettä. Lisäksi urakoimme naapureilta 10 000 kuutiota kaksiakselisella 15 kuution lietevaunulla", Skure kertoo.

Hänellä oli ennen sikabisnekseen siirtymistä noin 500 hehtaaria, jotka hän viljeli runko-ohjattavalla traktorilla. "Maat pikku hiljaa tiivistyivät ja satoa tuli vähemmän, joten vaihdoin kevyempiin Valtran traktoreihin. Olen ollut tyytyväinen."

S260:n parhaiksi puoliksi hän mainitsee hyttimukavuuden. Kun hytti ja etuakseli ovat jousitettuja, on kuin ajaisi kuorma-autoa. Puoliautomaattivaihteet tuntuvat miellyttäviltä maantieajossa, kun ei tarvitse koko aikaa vaihtaa vivusta.

Aiemmin Ruotsissa Valtran huolto- ja varaosat toimitettiin Lantmannenin kautta. Nyt länsinaapurissakin on samanlainen suoramyyntisysteemi kuin meillä. Skure kertoo etukäteen pelänneensä, että palvelu huononee, mutta näin ei ole käynyt. Kun myyjällä on myynnissä vain yksi tuote, hän tuntee sen perin pohjin ja on ekspertti asiassaan.

Skure ennustaa viljelyn menevän Ruotsissa yhä suurempiin yksikkökokoihin. "Yhteistyö on päivän sana. Isoja pinta-aloja hoidetaan jatkossa isoilla koneilla. 100-150 hehtaarin viljelijät ovat tulevaisuudessa ison kysymyksen edessä, miten jatkaa kannattavasti."

Kannattaa muistaa, että Ruotsissa hehtaarikohtainen tuki on huomattavasti pienempi kuin Suomessa. Västeråsin seuduilla keskisato jää noin 5500 kiloon, eli kauaksi Skånen huippusadoista.

Dag Skure, onko S260 ollut hintansa väärtti? "Ehdottomasti. Kannattaa olla ensimmäisten joukossa, saa hyviä alennuksia", Skure vastaa pilke silmäkulmassa.

Teksti: Saara Salonen
S-posti: saara.salonen@agrimedia.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |