Suomalaisilla maatiloilla on noin kuukauden ajan käyty kilpajuoksua päivänkierron kanssa: samaan tahtiin kun päivä on pidentynyt myös viljelijän työaika on jatkunut. Pahimmat kylvökiireet alkavat olla takana, mutta esimerkiksi nautatiloilla lähestyy jo kesän toinen työhuippu. Ensimmäinen säilörehusadon korjuu on osattava ajoittaa tarkasti, jotta saadaan talteen mahdollisimman runsas ja laadukas sato.
Lypsykarja- ja lihanautatiloilla säilörehun sato ja laatu korostuvat tänä vuonna entisestään. Lannoitteiden ja ostorehujen hinnat ovat hypänneet, energia kallistunut ja lainojen korot hinautuneet ylöspäin. Tuottajan on pakko ottaa kaikki mahdollinen irti kallistuneista tuotantopanoksista, ja hyvän säilörehun avulla pystyy rehulaskua pienentämään.
Tutkimusten mukaan nurmiviljelyssä onkin mahdollisuuksia tuotannon tehostamiseen. Karjatiloilla eläinten ruokinta ja hoito vievät suurimman osan työpanoksesta, eikä peltoviljelyyn ole luonnollisestikaan ehditty keskittyä yhtä huolellisesti kuin esimerkiksi viljatiloilla.
Karja-Suomessa on saatu lupaavia tuloksia Pelto tuottamaan -hankkeesta, jossa keskityttiin nurmitalouden kehittämiseen Pohjois-Savossa. Hankkeessa mukana olleilla pilottitiloilla on pystytty selvästi nostamaan nurmirehun satotasoa ja parantamaan säilörehun laatua. Varsinkin suurilla tiloilla rahalliset vaikutukset ovat olleet merkittäviä.
Hankkeesta saadut tulokset ovat lohdullisia: vielä löytyy joitakin keinoja, joiden avulla pystyy käymään kustannusten kimppuun. Toivottavasti kesän säät antavat siihen mahdollisuuden.

 




Uusin lehti

SISÄLTÖ 6/2008

    Tutkimus: Tuotantoeläimen hyvinvointi voi olla väline tai itseisarvo

    Meidän maatila: Karjatalous kehittyy sivutoimena

    Euroopan tuottajat: Haasteena koko alan tulevaisuus

    Kasvinviljely: Lannoitusta myös kasvukaudella

    Kasvinsuojelu: Ruotsalaiset viljanviljelijät eivät tingi kasvinsuojelusta

    Kasvukausi: Kaksi kylvötapaa pidentää kylvö- ja korjuukautta

    Ruokohelpi: Vapo ei tingi viljelytavoitteistaan

    Kasvinviljely: Syysrypsi kukkii jo täysillä

    Rakentaminen: Pihatto nousi pikavauhtia

    Ruotsi: Luonnonlaitumelta ilmavaan navettaan

    Kilpailuttaminen: Tarjouspyynnöt postiin jo suunnitteluvaiheessa

    Sokerijuurikas: Viljelijät pelastivat tuotannon ja tehtaan

    Luomutuotanto: Tuottaja totteli taskulaskinta

    Maaseutuyritys: Maatila voi erikoistua hyvinvointipalveluihin

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Sikaloiden tautitilanne huononee

    Toistuvat:
    Huomioita
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveisiä
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Silja Vuori, Kimmo Torkkeli ja Jussi Knuuttila.


  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 7.8. ja Kodin Pellervo 18.6.2008.