Maatilan Pellervo 6/2010
![]() GrowProfit-tiimi testaa raskasta soodaa maatiloilla. Kuvasta näkyy, että pölyongelmia oli eikä levitystasaisuuskaan vakuuttanut. Kuva Jari Peltonen |
KASVITIHEYS ON VALTTIA NURMISADOISSA
Harvasta nurmikasvustosta ei kerry rehuyksiköitä ja laikkuihin pääsevät rikkaruohot heikentävät sadon laatua.
Kymenlaaksossa ryhdyttiin parantamaan satoja määrätietoisesti – ja nousu alkoi. Tavoitteena on 7000 rehuyksikköä hehtaarilta.
Kävimme parilla tilalla Lapinjärvellä ja Virolahdella. Toisella niistä paikataan harvat kasvustot keväällä tai toisen niiton jälkeen, toisella kaikki lohkot täydennyskylvetään keväällä.
Näin Ollin tilalla Virolahdella »
Kilpailijoilla näytön paikka
Lukijat saavat veikata, mikä joukkue tänä vuonna voittaa GrowProfitin Hyvä sato -kilpailun.
Äänestäjien kesken arvotaan yksi matka Maatilan Pellervon Tsekinmaan lukijamatkalle.
Lue lisää »
Sato alkaa kypsyä
Kuva Antti Saraja
Osa erikoisviljelijöistä korjaa jo satoa. Varhaisperuna ja mansikka ovat tuloillaan. Kuvan mansikat ovat kasvihuoneesta Suonenjoelta.
Mansikkatilalta lehdessä »
Nettikamera seuraa, miten lannoitteet liukenevat
Kamera kuvaa lannoiterivejä. Kuva Jari Peltonen
Eri lannoitevalmisteita laitettiin samalla tavalla rinnakkain peltoon Inkoossa ja kamera viereen. Siitä voi katsoa netissä, miten lannoitteet liukenevat ja miten kasvusto varttuu niiden ravinteilla. Kuva vaihtuu tunneittain 4. kesäkuuta alkaen.
Kuvaa saa suurennettua painamalla selaimessa Ctrl + ja loitonnettua Ctrl -.
Tästä kamerasivulle »
Torjunnalla voi ansaita
Kasvinsuojelusta on tieto ja vihjeitä Maatilan Pellervossa 6/2010. Yleisimmät taudit ja niihin parhaiten tehoavat tuotteet.
Agrimarketillaon internetissä S-Agrinet-osiossa palvelu, joka arvioi kasvien tautiriskin ja varoittaa siitä. Se myös ehdottaa sopivan ruiskutusajan.
Juonto, nettivihjeitä »
Tervetuloa Pellervon osastolle Okrassa 8.–11. heinäkuuta!
Okra 2010-maatalousnäyttely on Oripään lentokentällä to–su 8.–11. heinäkuuta.
Pellervo-lehdet ovat sisäosastolla C21.
Okran kotisivut »
Pellervo näyttelyissä 2010 »
Lukijamatka Tšekkiin
Lokakuussa on tilaisuus vierailla Tšekissä Maatilan Pellervon valmismatkalla.
Näemme Prahan, vierailemme maatiloilla, kuulemme esityksen Tšekin maatalouden tilasta, tutustumme maan kulttuuriin.
Ohjelma, hinta, varaukset »
Sikalan taudit
Dysanteriabakteerit pellolle levitetystä lannasta tuhoutuvat kesän aikana.
Dysenteria eli veriripuli ja viruksen aiheuttama ripulitauti PED ovat Terve Eläin -liitteen aiheena.
PEDiä on Virossa ja se riski on liitteeseen kirjoittaneen eläinlääkärin mukaan olemassa, että tauti leviää myös Suomeen.
Vähän lisää taudeista »

KOKO SISÄLTÖ 6 /2010
- Tutkimus: Siivekkäät työläiset torjuvat mansikan harmaahomeen
Maidontuotanto: Kainuu on maitoinen maakunta
Web-kamera: Mikä lannoite liukenee parhaiten
Kasvinsuojelu: Torjunnan tehot käyttöön
Pikakalkitus: Sooda levisi kehnosti
Kasvinsuojelu: Berner sai GEP-statuksen koetoiminnalleen
Nurmiviljely: Kasvitiheys ratkaisee sadon
Kasvukausi: Sade vaihtaa viljelykasveja ja huuhtelee satotoiveita
Kosteutta riittää
Viro: Maitotiloilla vaikeat ajat
Vararikko: Alamäki alkoi navettapalosta
Hyvä Sato -kilpailu: Kilpailulohkot kylvetty
Maatalouslomitus: Karjatilan luottopakki
Tuotantopanokset: Panosten hinnat määräytyvät Pohjoismaiden markkinoilla
Mansikka: Kesän ensi sato kypsyy kasvihuoneessa
Hajajätevesiasetus: Jätepalikat edelleen levällään
Okra 2010 -maatalousnäyttely
Terve Eläin: 16-sivuinen liite
Pohjanmaalla sikadysenteriaa, Virossa PED-epidemia
Toistuvat:
Uutiset
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Terveenä työssä
Nollarajalla
- Kannen kuvat Silja Vuori ja Jari Peltonen.
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 5.8. ja Kodin Pellervo 17.6.2010.

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.