Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Tyytyväinen voittajakolmikko
löysi myös parantamisen varaa

Kasvinsuojelun SM-kilpailussa palkintokorokkeelle kivunneilla on syytä juhlaan. Siitä huolimatta jokainen antoi itselleen sapiskaa tunnistamatta jääneistä tauti- ja rikkakasvinäytteistä. Lieneekö niin, että käytännössä pellolla on mukana tunnistusopas, joten tautien nimet eivät tartu mieleen?

Kasvinsuojelun Suomen Mestaruuden voittanut Kalle Korvenoja kertoo ruiskuttaneensa tänä vuonna ennen kisaa noin sata hehtaaria. "Kotitilalla meillä on sekä sikataloutta että kasvintuotantoa. Omien peltojen lisäksi olen vähän ruiskuttanut rahtina muille."

23-vuotias Korvenoja on lähes valmis agrologi Mustialasta. "Isona" hänestä tulee viljelijä, totta kai.

Korvenoja harkitsi kilpailuun osallistumista jo edelliskerralla, mutta silloin oli epäilys vallannut mielen. "Ajattelin, ettei tällainen tavallinen tyyppi voi pärjätä."

Voittoisasti päättyneen kisan päätyttyä Korvenoja jäi miettimään pieleen mennyttä tuulennopeuden arviointiaan. Toinen mielessä pyörinyt asia oli pisteittä jäänyt ruiskutuksen kulmakäännös.

"Ensin menin keppiä päin ja ajattelin, että siitä tulee miinuspisteitä. Sitten ajattelin, ettei voi päisteessä ajaa liian pitkälle puolikkaalla puomilla, ettei mene päällekkäin. Kotona käännyn eri lailla", mies pohtii.

Tunnistamatta jäänyt verkkolaikkukin tuntui jääneen mieleen: "Olisi pitänyt tietää kaikki näytteissä olleet taudit." Itsekritiikistä huolimatta Korvenojan ilme oli iloinen. Voittajana on hyvä hymyillä.

Pientä preppausta
tunnistusoppaista

Hopealle sijoittunut porilainen Juha Strömberg harkitsi kisaan osallistumista lähes viime hetkeen asti. Hän ilmoittautui vain muutama päivä aiemmin.

"Viljelen sokerijuurikasta ja siemenviljaa. Veljeni kanssa yhdessä meillä on viljelyssä 360 hehtaaria", Strömberg kertoo.

Hän sanoo katselleensa ennen kisaa tunnistusoppaita. Kun rikkakasveja ja tauteja ei tarvitse päivittäin osata, ne helposti unohtuvat. Myös Strömbergiä jäi harmittamaan, ettei hän tunnistanut kilpailussa ohran verkkolaikkua.

Ruiskutustehtävässä Strömbergillä olisi ollut mahdollisuus kiriä Korvenojan kahden pisteen etumatka kiinni, jos hän olisi onnistunut kulmakäännöksessä tuomariston vaatimalla tarkkuudella. "Kun on outo ruisku, ei heti pysty tietämään, kuinka nopeasti ruisku reagoi pääkytkimeen. Omalla ruiskulla sen olisi osannut paremmin tehdä", Strömberg miettii.

Kilpailuun lähtiessä hän toivoi selviävänsä loppukilpailuun. Lopputulos täytti odotukset. "Palkintoshekille on käyttöä. Toivottavasti saan tällä ostettavien kasvinsuojeluaineiden hinnan vielä lisääntyneenä satona takaisin."

Kokemuksella
pronssia pokkaamaan

Pronssia voittaneella mäntsäläläisellä Antti Nikulalla on kokemusta kolmannesta sijasta ennenkin. "Ihan hyvä tulos. Kyllä 500 eurolla aina jotain saa."

Nikulakin sanoi kisan jälkeen, että paremmin olisi rikkakasveja ja tauteja pitänyt tunnistaa "Kun oli kaksi lähekkäin olevaa vaihtoehtoa, valitsin tietysti niistä sen väärän." Kisakonkarina Nikulaa ei kilpailu jännittänyt.

Koko voittajakolmikko on Mustialan agrologeja. "Mustialassa on ennakkoluulotonta porukkaa, joka uskaltaa lähteä kisaamaan", Nikula sanoo.

Hänellä ei ollut ennen kisaa odotuksia sijoituksen suhteen. Kolmanteen sijaan mies oli rauhallisen tyylinsä mukaisesti tyytyväinen.

Teksti: Saara Salonen
S-posti: @agrimedia.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö 8/04 | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |