Maatilan Pellervo 8/2009
![]() Claus Nymand hybridirukiin äiti- ja isälinjojen jalostusvainiolla. Kuva Jari Peltonen |
RUISTEEMA: Hybrideillä hehtaarisadot nousuun
Hybridirukiiden viljelyn suosio lisääntyy EU:ssa. Jalostajat sanovat, että niillä voi saada kilpailukykyisiä satoja myös Suomessa.
Totta on: Maatilan Pellervon teemasivuilla eräskin viljelijä kertoo tavoittelevansa kymppitonnin satoa.
Teemasivuilla valittiin parhaat lajikkeet.
Syysviljojen kylvöt menevät ProAgrian mukaan paljolti edellisvuosien tapaan. Kiinnostus rukiin viljelyyn on Varsinais-Suomessa vähenemässä, mutta Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla se on hieman kasvussa. Kiinnostus syysrypsin viljelyyn on kasvussa usealla alueella.
Siementuotanto alkaa Italiasta »
Lyhyt korsi on jalostajan ykköstavoite »
Iso sato, isompi tili
Sadonkorjuun alkajaisiksi ostajat ovat tarjoamassa erityisen alhaisia hintoja. Päätoimittaja toteaa, että nyt yrittäjäpalkkaa voi saada isolla hehtaarisadolla.
Niistä kertovat hybridirukiin viljelijät ruisteeman sivuilla.
Lue lisää »
Voimannäyttöjä
Kuva Jussi Knuuttila
Työnäytöksiä on järjestetty kesän aikana: on ollut nurmi-, suorakylvöpäiviä ja erilaisia esittelypäiviä. Krone-karhotin oli esittelyssä Saarijärven nurmipäivässä.
Kommentteja »
Tuettua hyvinvointia
Kuva Kimmo Torkkeli
Kotieläinten hyvinvointituki sai yhdistelmäsikalan pitäjät kiinnostumaan tuosta pienestä tulonlisästä. Ehtoja tuntuu riittävän ja tuottaja ja tarkastaja tulkitsevan niitä tavallaan. Siat kuitenkin ovat onnellisia.
Lue lisää lehdestä »
Sikainfluenssaa
Piikkiä sikainfluenssaan
Kuva Mari Heinonen
Sikainfluenssaa on ollut Suomessa maaliskuusta 2009 lähtien. Vai tuliko se jo edellisenä syksynä?
Sioilla, ihmisillä ja linnuilla on oma influenssansa. Ihmisten sairastama influenssa ei ole sikainfluenssaa, vaikka sitä siksi nimitetään.
Näin otetaan näyte sioilta »
Puintikausi on käsillä
- ja se on vaarallista työtä
Melan työturvallisuusyksikön päällikkö kertoo puitaessa sattuvien tapaturmien olevan keskimääräistä vakavampia. Hän antaa vihjeitä siitä, miten voi torjua onnettomuuksia.
Kannattaa lukea »

KOKO SISÄLTÖ 8 /2009
- Tutkimus: Päivitystarvetta lihanautojen ruokintasuosituksissa
Maidontuotanto: Tulipalon jälkeen uusi nousu
Viljamarkkinat: Viljan hinnat lähtevät syvistä kuopista
Ruis: Hybridilajikkeista uutta tehoa viljelyyn
Evolo sai kultamitalin
Viljelyssä kaksi erää
Hyväkuntoisilla mailla satoa 8 tonnia hehtaarilta
Kylvötavat on kokeiltu
Viljelyn oppii nopeasti
Siementuotanto alkaa Italian pelloilta
Sikatalous: Täpärä torjuntavoitto
Nurmipäivät 2009: Suuri on kaunista
Koneet ja tekniikka: Vetokalusto konetta myöten
Hyvän sadon viljelykokeet: Kasvinsuojelutyöt tehty
Syysvehnä: Talvehtimisriskit hallinnassa
Viljasato: Suomessa EU:n suurimmat ohran interventiovarastot
Hybridiurea: Tehotyppeä Suomen pelloille
Kasvinviljely: Suorakylvöä ja kasvinsuojelua
Syvältä tai kevyemmin
Rypsi: Teollisuus viilaa hinnoitteluaan
Hyvinvointituki: Olo kuin Onnelan sioilla
Ammatti: Maatilan emännästä politiikan pätkätyöläiseksi
Terve Eläin: 16-sivuinen liite
Sikainfluenssaa myös Suomen sioissa
Toistuvat:
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Terveisiä
Nollarajalla
- Kannen kuvat
Jari Peltonen, Kimmo Torkkeli ja Jussi Knuuttila.
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 3.9. ja
Kodin Pellervo 20.8.2009.

Pellervon Iso Kalenteri sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.