Maatilan Pellervon kotisivulle


Lehden sisältö
Arkisto
Toimitus
Palaute
Mediatiedot

Tilausjulkaisut
Uutiset
Pellervo
www.pellervo.fi



Riskien arviointi vaikeaa mutta välttämätöntä

Yksi tuloksellisen yritystoiminnan perustoimia on riskien arviointi ja vahinkojen estäminen. Näin siitä huolimatta, että riskejä on usein vaikea nähdä. Vahinko tulee harvoin kello kaulassa.

Kotieläinten terveyttä uhkaavat muun muassa taudit, loukkaantumiset, tulipalot ja sähkökatkot tai tekniikan pettäminen. Tässä liitteessä pyritään hahmottamaan, millaisia riskejä tarttuvat taudit, tulipalot ja sähkökatkot aiheuttavat, ja miten yrityskoon kasvu muuttaa riskejä.

Tulipalojen syyt ja seuraukset tunnetaan nykyisin jo hyvin. Palojen määrä on vähentynyt ja vahingotkin pystytään useimmiten rajaamaan tehokkaasti. Keinoja tulipalojen syttymisen estämiseen ja vahinkojen vähentämiseen on silti edelleen paljon käyttämättä. Epäilemättä suurin osa paloista on tässä mielessä edelleen turhia. Arvioinneilla, tarkastuksilla, hälytys- ja sammutuslaitteilla ja pienilläkin korjauksilla pääosa nykyisistä paloista jäisi syttymättä tai vahingot jäisivät pieniksi.

Pitkät sähkökatkot ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Lainsäätäjä tuskin pakottaa sähköyhtiöitä varautumaan sähkökatkoihin maatilojen kannalta riittävän hyvin eivätkä sähköyhtiöt tule korjaamaan tilannetta kuntoon vapaaehtoisesti tai pienten korvausten takia. Maatiloilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin varmistaa itse sähkön saanti katkosten ajaksi. Tätä on turha enää päivitellä. Tilanne on hyväksyttävä ja siihen on varauduttava mahdollisimman nopeasti. Varavoima merkitsee isohkoa kertainvestointia, mutta hyvin hoidettuna laitteet kestävät pitkään ja vuosikustannus jää melko merkityksettömäksi.

Eläintaudit ovat tuottajalle ongelmallisin riskialue. Tautien vaikutuksia ja todennäköisyyksiä on selvitetty jonkin verran, mutta ei riittävästi. Selviä toimintamalleja ja -ohjeita on vain vaarallisimpien tautien osalta. Monet termit ja käsitteet ovat tuottajille ylettömän vaikeita.

Vakuutusyhtiöt hahmottavat riskejä omista lähtökohdistaan. Ne pyrkivät toisaalta estämään ja pienentämään vahinkoja, toisaalta ne tarjoavat mahdollisuuden suojautua maksullisesti jäljelle jäävää riskiä vastaan. Yrittäjän ja vakuutusyhtiön yhteinen intressi luonnollisesti on, että vahingot pystyttäisiin estämään tai ne jäisivät pieniksi.

Teksti: Paavo Tuovinen
S-posti: paavo.tuovinen@agrimedia.fi

 

| Sivun alkuun | Sisältö | Palaute | Uutiset | www.pellervo.fi |