












|
|


Kotieläintalous,
Luomuviljely. Äänestä mieleisesi juttu
lehdestä. >>
Nyt
painetta veroasiassa
Päätoimittaja kannustaa samaan aikaan julkisuutta ja painetta
poliitikoille, jotta yritys- ja pääomaveroasia saadaan tolalleen.
"Osuuskuntien hallintohenkilöillä ja jäsenillä on nyt tilaisuus toimia
koko osuustoiminnan ja oman osuuskunnan ja samalla oman tilansa talouden
hyväksi. Ottakaa yhteyttä omiin kansanedustajiinne, kirjoittakaa
yleisönosastoihin ja pitäkää asiaa esillä aina kun keskustelette
ihmisten kanssa", kirjoittaja jatkaa.
Lue
lisää >>
- Kirjavia korjuukokemuksia
ProAgria Maaseutukeskusten Liiton Kasvutilannekatsaus raportoi
vaivalloisesti etenevästä puinnista ja satomenetyksistä.
Syyskylvöala jäänee vähäiseksi.
Seurasimme sadonkorjuuta etelässä. Turun ja Salon
seudulta tuli ensimmäisiä näytteitä rehutehtaalle. Kirjavaa tuli,
kerrottiin.
Sitten Yhdysvaltoihin: Persikoiden ja pähkinöiden
Georgiassa isojen firmojen katveessa pienet maatilat ovat pystyneet
osuuskuntien avulla parantamaan liiketoimintaansa. Uusista
osuuskunnista esimerkkinämme on FOC,
joka alkaa jalostaa kasviöljyä.
Huonot
ja hyvät erät erilleen >>
- Oltiin Okrassa ja Farmarissa
Oripään valtakunnallista pienempi näyttely on nopeasti katsastettu,
mutta siellä on hyvä syventyä yksityiskohtiin. Okra sisälsi raskasta
kalustoa ja vaihtoehtoja mm. muokkaukseen ja lietteenkäsittelyyn. Nyt
näkyy myös se, että eläinten raatojen hävittämisestä on tullut
liiketoimintaa.
Okrassa kävi yli kolmasosa Farmarin kävijämäärästä.
Farmarissa oli kesänäyttelyn hyvä meininki. Syksyllä on
vielä Farma Konemessut 13.-16. lokakuuta ja Keskon ja Agrimarketin Kone
Forum 19.-21. lokakuuta.
-
Okrassa
>>
Farmarissa >>
Mahtava Karjatila 2004
-messuopas
Maatilan Pellervossa voi tutustua etukäteen
Tampereella 30.9.-2.10. järjestettäviin Karjatila 2004 -messuihin.
Messuilla on useita seminaareja. Oppaassa on niiden
kaikkien ohjelma alustajineen, joten omia messukohteita on mahdollista
suunnitella ajoissa.
Myös kaikki näytteilleasettajat on lueteltu oppaassa.
Kartasta näkee heidän osastonsa sijainnin.
-
Karjatila
2004 kotisivut >>
- Jokaiselle tilaajalle Iso
Kalenteri 2004
Onko
esi-isiltä jäänyt kalenteri, josta voi lukea omakätisesti
kirjoitettuja kommentteja?
Älä katkaise sukupolvien ketjua, tai aloita se itse.
Kodin Pellervon tai Maatilan Pellervon tilaajat saavat
Ison Kalenterin tilaajaetuna. Iso Kalenteri on myös paljon erikseen
tilattu tuote niin maatilalle kuin kaupunkilaisperheeseen.
-
Mediakortti
2005 >>
Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.9. teemoinaan Kotieläintalous,
Luomuviljely.
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 19.8.2004. Lehden teema on Kuntoloma,
Terveys.
| Sivun alkuun | Uutiset
| Kodin Pellervo | www.pellervo.fi
|
 |