Maatilan Pellervo 9/2008
![]() Laadukkaalle sadolle on nyt kysyntää. Kuva Silja Vuori |
EHITTÄMISTAHTIA
KARJATILOILLA
Tilaesimerkkiä syyskuun Maatilan Pellervossa osoittavat, miten suuria muutoksia maatiloilla on tehty viime vuosina.
Yksi tila Savossa kehittyy määrätietoisen tasaisesti valvovalla luomuotteella ja toinen Kuortaneella investoi kerralla reippaasti niin, että lypsyä varten hankittiin kaksi lypsyautomaattia.
Puumalassa lypsylehmien määrä nousee pian yli sadan ja tilalle on tehty suunnitelma karjan pelastamiseksi esimerkiksi navettapalossa.
Seuraamme myös, mitä on tapahtunut vehnän hinnalle Pariisin Matif-pörssissä.
Vehnäkuorman pörssitilanne »
Toisenlaista kasvua
On muunlaistakin kasvua kuin yksikkökoon kasvattaminen, muistuttaa pääkirjoittaja.
Lue lisää »
Ympäristötuki uudistuu
- mutta miten
Ministeri Sirkka-Liisa Anttila haluaa uudistaa ympäristöohjelmaa, jonka uusi kausi alkaa vuonna 2013. Eri tahojen odotukset eivät mene ihan yksiin.
Mistä kiikastaa »
MTK:n linjaukset »
Lannoitteiden ja tuotannon optimointi tarkkaa työtä
Kasvinviljelytieteen dosentti laski valmiiksi Maatilan Pellervon lukijoille kalkyylit ravinteiden kustannuksen ja tuoton suhteesta.
Lisää lehdessä »
Asiaa utareista
Tässä vedinoperaatio voidaan tehdä hyvissä olosuhteissa.
Utareiden monia vaurioita voidaan leikkaamalla korjata, ilmenee Terve Eläin -liitteestä.
Vaurioita voi ehkäistä »
Luomu vähine panoksineen kiehtoo nyt
Etenkin lannoitteiden huima hinnan nousu on lisännyt kiinnostusta siirtyä luomuviljelyyn.
Luomutuotteille saa hintalisää ja tuottamiselle tukea eikä tuotannon taso jää kovin paljoa tavanomaisesta.
Tällä tilalla siirryttiin »
EU:n komission luomusivut »

KOKO SISÄLTÖ 9/2008
-
Tutkimus: Työ tehostuu, koko kasvaa, ammattitaito kohenee...
Ympäristötuki:Ympäristöohjelma kaipaa suurremonttia
Ympäristötukea maksettava jokaiselle peltohehtaarille
Tuki kohdennettava ravinnevaluma-alueille
Meidän maatila: Maitotila elää kiivaassa rytmissä
Yhtiöittäminen: Jannen Maatalous Oy jatkaa sukutilan viljelyä
Maidontuotanto: Työtä vuorotta kahdelle lypsyrobotille
Lannoitteet: Vastinetta kalliille ravinteille
Muokkaus: Tasausäestys unohtui monilta pelloilta
Kyntö yhä suosituinta Tanskassa
Viljakauppa: Turbulenssi markkinoilla jatkuu
Näyttely: Koneet ja kustannukset pääosassa Cerealsissa
Vaihtoehdot: Kiinnostus luomuun kasvaa
Turvetuotanto: Suo antoi niukan sadon
Puuenergia: Pellettituotannosta sivuelinkeino
Turvallisuus: Viisastu ennen vahinkoa
Työterveyshuolto: Yrittäjä vuosihuoltoon saapasparin hinnalla
Luomutuotanto: Koivusilta elää luomusta ja luonnosta
Terve Eläin: 16-sivuinen liite
Katse vetimiin
Toistuvat:
Huomioita
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Terveisiä
Nollarajalla
Kannen kuvat Paavo Tuovinen ja Silja Vuori.
Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.10. ja Kodin Pellervo 18.9.2008.