Hyvät satonäkymät ovat vakiinnuttaneet Pariisin Matif-pörssin marraskuun vehnäfutuurin liikkeet kesäkuukausiksi 180 ja 210 euron välille. Hintaa ovat heiluttaneet tällä välillä vanhat tutut, eli muun muassa sää- ja satoennusteet eri puolilla maailmaa sekä öljyn hinnan ja valuuttakurssien muutokset.
Viimeisin Strategie Grainin ennuste elokuun puolivälissä nosti arviota EU:n viljasadosta entisestään. Samansuuntainen arvio tehtiin myös Yhdysvaltain sadosta. Kumpikaan ennuste ei enää painanut hintoja alaspäin vaan vaikutus oli lähes päinvastainen. Ilmeisesti ennustetta isosta sadosta oli jo osattu odottaa.
Ruotsalaisen viljamarkkinoihin keskittyvän uutispalvelun Agronomicsin mukaan hintoihin vaikuttavat nyt mahdolliset aikaisen kylmyyden vaikutukset yhdysvaltalaiselle maissille sekä hyvä kysyntä vehnälle kansainvälisillä markkinoilla. Myös huoli eurooppalaisen vehnäsadon laadusta ja rehuvehnän kasvava osuus tukevat leipävehnän hintaa. Vaikka satoennusteita on nostettu, myös kulutuksen ennakoidaan kasvavan Euroopassa kahdella miljoonalla tonnilla.
Rehuvehnää on tuotu EU:n alueelle merkittäviä määriä erityisesti Ukrainasta. Puola on ehdottanut komissiolle tuontimaksujen palauttamista, mutta sille ei ole vielä nähty tarvetta.
Venäjällä valtio on aloittanut sekä leipävehnän, rukiin, ohran että rehuvehnän ostot. Venäjän sadon ennakoidaan olevan suurin sitten vuoden 1978. Viranomaiset arvioivat valtion tukiostojen määräksi tänä satovuonna viisi miljoonaa tonnia. Aiempina ostovuosina 2002, 2005 ja 2006 valtio on ostanut viljaa vuosittain noin kaksi miljoonaa tonnia. Varastoja myytiin hintojen tasapainottamiseksi vuosina 2004, 2007 ja 2008.
Lähde: Agronomics


Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 9 /2008

  • Tutkimus: Työ tehostuu, koko kasvaa, ammattitaito kohenee...

    Ympäristötuki: Ympäristöohjelma kaipaa suurremonttia
    Ympäristötukea maksettava jokaiselle peltohehtaarille
    Tuki kohdennettava ravinnevaluma-alueille

    Meidän maatila: Maitotila elää kiivaassa rytmissä

    Yhtiöittäminen: Jannen Maatalous Oy jatkaa sukutilan viljelyä

    Maidontuotanto: Työtä vuorotta kahdelle lypsyrobotille

    Lannoitteet: Vastinetta kalliille ravinteille

    Muokkaus: Tasausäestys unohtui monilta pelloilta
    Kyntö yhä suosituinta Tanskassa

    Viljakauppa: Turbulenssi markkinoilla jatkuu

    Näyttely: Koneet ja kustannukset pääosassa Cerealsissa

    Vaihtoehdot: Kiinnostus luomuun kasvaa

    Turvetuotanto: Suo antoi niukan sadon

    Puuenergia: Pellettituotannosta sivuelinkeino

    Turvallisuus: Viisastu ennen vahinkoa

    Työterveyshuolto: Yrittäjä vuosihuoltoon saapasparin hinnalla

    Luomutuotanto: Koivusilta elää luomusta ja luonnosta

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Katse vetimiin

    Toistuvat:
    Huomioita
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Terveisiä
    Nollarajalla

    Kannen kuvat Paavo Tuovinen ja Silja Vuori.


  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.10. ja Kodin Pellervo 18.9.2008.