Tuki kohdistettava ravinnevaluma-alueille

Syy ei ole viljelijän, jos ympäristötukijärjestelmä on rakennettu väärin, eikä kaikkia toimenpiteiden vaikutuksia ole alun perin tunnettu. ”Turha syyttää renkiä, jos isäntä antaa väärät ohjeet”, arvostelee Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ympäristöjohtaja Johanna Ikävalko nykyjärjestelmää.

MTK:n ympäristöjohtaja Johanna Ikävalko löytää nykyisessä ympäristöohjelmasta myös vahvuuksia. Arvokasta on ollut se, että jokaisella viljelijällä on ollut mahdollisuus osallistua ympäristötukiohjelmaan ja toimia luonnonvaroja säästävästi. Lisäksi ohjelman avulla on pystytty parantamaan viljelijöiden tuntemusta ympäristöystävällisistä viljely- ja tuotantotavoista.
Järjestelmän selkeänä heikkoutena Ikävalko pitää sitä, että toimenpiteillä ei ole saatu aikaiseksi niin myönteisiä tuloksia kuin alun alkaen odotettiin. Lannoitusmääriä on pienennetty voimakkaasti, mutta toimenpiteen vaikutus vesistöjen ravinnepäästöihin on ollut selvästi alle tavoitteen.
”Tutkijat ovat kuvitelleet tuntevansa esimerkiksi typen käyttäytymisen maavesissä hyvin, mutta nyt on paljastunut, että todellisuudessa typen kierto maa–vesi-ekosysteemissä on luultua paljon monimutkaisempi ilmiö”, Ikävalko sanoo. Aiheesta tarvitaan pikaisesti syvällisempää ymmärrystä.
Ikävalko pitää nykyistä ympäristöohjelmaa hyvin monimutkaisena. Hänelle on syntynyt vaikutelma, että monet tukitoimet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa viljelijän on täytynyt enemmänkin ajatella asiaa rahan kuin ympäristön hoidon kannalta. ”Kun yrittää optimoida tuet tulojen kannalta parhaalla tavalla ja opiskella tukipykälien riippuvuudet toisistaan, tulee asiasta niin monimutkaista, ettei siinä pärjää ilman matematiikan yliopisto-opintoja”, toteaa Ikävalko.

Tukea pahimpien
alueiden suojeluun

Ikävalko haluaisi uudistaa ympäristötukijärjestelmää voimakkaasti. Itämeren tila tuntuu olevan tällä hetkellä ensisijainen mittari siitä, miten ympäristömme voi. Suomen ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan nimenomaan lounaisen Suomen saaristoalue ja Pohjanmaan rannikot ovat kiireellisyysluokassa numero yksi päästöjen vähentämistoimissa.
”Tämä tarkoittaa, että juuri näille alueille tarvitaan aivan reilu rahallinen ympäristötuen kohdentaminen”, Ikävalko painottaa.
Kesän alussa julkistettu tutkimus vesiemme ekologisesta tilasta osoitti, että merkittävä osa sisämaan vesistöistä on vielä hyvässä kunnossa. Siksi toimenpiteet, joilla parannettaisiin näiden sisävesialueiden ravinnekuormituslukuja, eivät ole Ikävalkon listalla kiireellisyysluokassa kovin korkealla.
”Tarpeelliset resurssit on suunnattava ensisijaisesti jo rehevöityneisiin vesistöihin, joissa tehdyt toimenpiteet eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla.”
Kaikilla alueilla ei ole myöskään järkevää vaatia samanlaisia toimia, eikä siksi antaa myöskään yhtä suurta tukea. Pitää ymmärtää, että toimenpiteiden tarpeisiin vaikuttaa ensisijaisesti tilan sijainti, mutta myös tuotantosuunta sekä peltomaiden maalajit ja maan ominaisuudet. Siksi tukirahan pitää olla selkeä kannustin viljelijälle vain silloin, kun toimenpiteet oikeasti parantavat ympäristön tilaa.
Yksi asia kannattaa Ikävalkon mukaan aina muistaa: ”Kaikkia ravinnevalumia aiheuttavia ruuveja ei saada koskaan kiinni; eikä se ole tarpeenkaan. Itämeren kantokyky tunnetaan hyvin. Jos tavoitteeksi otettu 30 prosentin ravinnevalumien vähentäminen saadaan tehtyä, sen pitäisi riittää.”

Jatkuvatoimiset
mittauskentät käyttöön

Ikävalko ei ole kovin tyytyväinen nykyiseen tapaan, jolla ympäristöohjelman ja erityisesti ravinnepäästöihin liittyviä tuloksia eli vaikuttavuutta on tutkittu Suomessa. Välttämättä tämä MYTVAS-tutkimukseksi kutsuttu maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön rahoittama hanke ei pääse selville päästöjen alkulähteistä.
Arvioinnissa käytetyt mittaritkaan eivät ole yksiselitteisiä. ”MYTVAS-tutkimuksessa käytetyt mittarit eivät anna luotettavaa kuvaa ravinnevirtaamien ajallisista ja paikallisista vaihteluista tai niiden syistä”, täsmentää Ikävalko.
Hän haluaisi rakentaa maatalouden ravinnevalumien seuraamiseksi jatkuvatoimisia mittauskenttiä. ”Niitä voitaisiin perustaa tarkoin valittuihin valumavesien kerääntymispaikkoihin.” Mittauskentiltä tulisi arvokasta tietoa siitä, mitä ravinteita valuu, mistä valuu, milloin valuu ja miten paljon niitä valuu vesistöihin.
”Mittauskenttien avulla löydämme varmasti nopeammin oikeat ja oikein kohdennetut toimenpiteet maatalouden ravinnepäästöjen vähentämiseksi.”
Mittausanturit eivät ole kovin kalliita, mutta niitä tarvitaan mittausasemille useita. ”Jos nyt ympäristötukeen käytetään vuosittain 300 miljoonaa euroa, murto-osan varoista voisi kohdentaa tämän järjestelmän rakentamiseen”, Ikävalko ehdottaa.
Ravinnetaseen laskemisesta hän kehittäisi työkalun, jolla olisi helppo seurata peltojen ylijäämäisiä ravinnetaseita. Suuri haaste Ikävalkon mielestä on kuitenkin edelleen se, että pitäisi tietää nykyistä paremmin, kuinka suurella ravinnelisäyksellä ja missä ajankohdassa levitettynä viljelijä saisi parhaan mahdollisen sadon – niin että silti kaikki ravinteet siirtyisivät maasta kasviin. ”Hyvä satohan on parasta ympäristön suojelua.”