Maatila Pellervo


Uusin lehti
Arkisto
Toimitus
Palaute

Uutiset
Pellervo
WWW.PELLERVO.FI

 
Tammikuu 1998

Tuet taulukkoina


Kansallinen tuki leikattuna

Tammikuun 12. päivänä astuivat voimaan maa- ja puutarhataloustuottajille vuonna 1998 maksettavat tuet, jotka vahvistettiin maa- ja metsätalousministeriössä vuodenvaihteessa.
Niihin kuuluvat siirtymäkauden tuki, pohjoinen tuki, kasvinviljelyn ja kansallisen tuen perusteet ja yksikkötukien taso.

Kansallisen tuen määrärahasta uupui 558 miljoonaa markkaa, jotta tuet olisi voitu maksaa komission sallimina enimmäismäärinä. Rahaa on hieman painotettu lammastalouden ja naudanlihantuotannon hyväksi esimerkiksi nurmitukea laajentamalla.

Nurmituki on 380 markkaa hehtaarilta. Tukea saa enintään tilan kotieläinyksiköiden määrää vastaavilta hehtaareilta. Tuen ehtona on, että nurmi täyttää ympäristötuen perustuen ehdot.

Kotieläinyksiköihin otetaan mukaan 6 kuukautta ja sitä vanhemmat sonnit, uuhet ja kutut, A- ja B-tukialueilla myös emolehmät.

Pohjoinen kotieläinyksikkötuki ja emakoiden siirtymäkauden tuki maksetaan kahdessa erässä: ensimmäinen erä hakemuksen perusteella huhti-toukokuussa ja toinen erä marraskuussa.

Maidon kokonaistuki jää 11-15 penniä kilolta komission mahdollistamaa enimmäistukea pienemmäksi. Vain ulkosaaristossa maidon siirtymäkauden tuki maksetaan täysimääräisenä. Alueilla A ja B maidon tuki alenee 7 penniä kilolta ja alueella C se alenee 10-11 penniä viime vuodesta. Hintaero AB- ja C1-alueen rajalla on 11 penniä.

Pohjoiseen tukee kuuluvien pohjoisen hehtaarituen, yleisen hehtaarituen ja nuorten viljelijöiden tuen saamisen ehdoksi on vahvistettu, että tila kuuluu maatalouden ympäristöohjelmaan tai että yrittäjä antaa vuosittain sitoumuksen näiden ehtojen noudattamisesta.

Peltokasveille maksettava siirtymäkauden tuki on 80 markkaa hehtaarilta. Kansallisen tuen neuvotteluissa rukiin tukea nostettiin 347-415 markkaa hehtaarilta alueesta riippuen.

Sikatalouden tuki alenee tämänvuotisesta 28 markkaa teurastetulta sialta alueilla A, B ja C1 ja 198 markkaa emakolta.

Siirtymäkauden tukea maksetaan teurastetuille lihasioille, sonneille, hiehoille, lehmille, lampaille, broilereille ja muulle siipikarjalle.

Teuraspainot:

Sonnien teuraspaino:
180-219,9 kiloavastaa 11-14 kk:n ikäistä sonnia
220 kiloa ja yli vastaa vähint. 15 kk ikäistä sonnia
300 kiloa ja ylivastaa vähint. 15 kk ikäistä sonnia
(lihar. ja risteyt.) (liharodut ja risteytykset)

Hiehoista maksetaan teurastuki, jos ruhopaino ylittää 160 kiloa.

Investointitukea koskevat päätökset ja tukitaulukot ovat Pellervon Isossa Kalenterissa 1998.

    Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö

*Tekijä: Markku Nummi
*E-mail: markku.nummi@pellervo.fi

| Sivun alkuun | Uusin lehti | Palaute | Uutiset | Pellervo | www.pellervo.fi |