Reilu sika -hanke haastaa sianlihan kuluttajat ja tuottajat keskustelemaan sianlihantuotantoketjun eettisistä periaatteista ja ongelmista. Koko ketjun kattavaa arvokeskustelua myös viritellään.

 

Reilu sika -hankkeen vetäjän, MTT:n vanhemman tutkijan Hilkka Siljander-Rasin mukaan julkista keskustelua sianlihantuotantoketjun eettisistä kysymyksistä on viimeaikoina haitannut sikojen ja sikaloiden olosuhteita valtamediassa käsitelleet kohu-uutiset.

”Vaikka epäkohtia on löytynyt, vastuullisen sikatilan tavoitteena on niin eläimen kuin tuottajan hyvinvointi. Kun sikatalouden positiiviset saavutukset, kuten eläintautien ja teurashävikkien vähäisyys, eivät ole saaneet riittävästi julkisuutta, eettinen pohdinta on vaarassa muuttua yksipuoliseksi sikatalouden tuomitsemiseksi.”

Siljander-Rasin mielestä kuluttajien vieraantuneet mielikuvat sikojen ja sikaloiden olosuhteista kumpuavat osaltaan siitä, ettei kuluttajilla ole enää konkreettista yhteyttä ruoan tuottajiin ja tuotantoon. Suhtautuminen tuotantoeläimiin yksilöinä on lisännyt pohdintaa eläinten oikeuksista.

”Enää ei ajatella, että tuotantoeläimillä on vain käyttöarvoa, vaan myös arvoa sinänsä. Tästä kumpuaa eettinen ajattelu ja arvopohdinta, että voiko eläimiä kasvattaa syötäviksi sekä ylipäätään syödä. Myös kotieläintuotannon ympäristövaikutukset ovat nousseet keskusteluun”, Siljander-Rasi sanoo.

 

Artikkeli jatkuu painetun lehden sivuilla käsitellen kuinka vuorovaikutusta tuottajien ja kuluttajien välille rakennetaan Reilu sika -hankkeessa.

Uusin lehti

SISÄLLYS  10/2012

    Pääkirjoitus
    Ajankohtaista

  • MAIDONTUOTANTO
  • Pajusten Navettalaajennus syntyi rivakkaan tahtiin

    Korkatin tilan huippukarja uuteen robottinavettaan

    VANA-valmisnavetta on lehmiä vaille valmis navetta

    Ritilänpuhdistusrobotit puurtavat ilman hikipisaroita

  • NAUDANLIHANTUOTANTO
  • Nortusten vankassa lihakarjanavetassa uutta tekniikkaa

    Mansikkaharjun maatalousyhtymä keskittyy lihakarjaan

  • TUTKIMUS

  • Angus- ja limousinsonnit tilakokeessa

  • ELÄINJALOSTUS

  • Sonnin valinnassa kokonaisuus ratkaisevaa

    Hovilahden sonniasemalla vaiheikas historia

  • SIKATALOUS
  • Reilu sika -hanke haastaa keskustelemaan sikatalouden etiikasta

  • LAMMASTALOUS

  • Lampaankasvatus jatkuu Majalammin tilalla

    Kainuunharmaksen valtteina liha ja talja

  • KANANMUNANTUOTANTO
  • Kananmunamarkkinoiden kannattavuus koetuksella

    Maku-Muna tuottaa munapastaa Mynämäellä

     

  • Kannen kuva: Vesa Jääskeläinen Seuraava Eläin-liite ilmestyy 5.12.2012.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.