John Deere kehittää jatkuvasti myös kasvinsuojeluruiskujen automatiikkaa. Perusmallien eli 700 ja 800 lisäksi on olemassa laajemmin varusteltuja, niin sanotulla i-valmiudella olevia malleja sekä niitä, joissa kaikki olemassa oleva automatiikka on jo valmiina. Suomessa käytössä on muutamia 700- ja 700i-ruiskuja.
Ruiskujen kohdalla automatiikka tarkoittaa muun muassa ajo-opastusta ja erilaisia huuhtelujärjestelmiä. John Deere -traktorin näyttöön saadaan kuva peltolohkosta johon piirtyy ruiskutetut alueet ja ajolinjat. Jos puomi tai sen osa tulee kertaalleen ruiskutetulle alueelle, kyseiset lohkot puomista sulkeutuvat automaattisesti. Tämä tapahtuu myös päisteeseen tultaessa. Periaatteessa päisteet ruiskutetaan ensimmäiseksi, mutta Euroopassa on myös käytössä aineita, joita ruiskutettaessa ei haluta ajaa kertaalleen ruiskutetun alueen yli. Haluttaessa ruisku osaa sulkea lohkot päisteeseen tultaessa vaikka sitä ei olisi vielä ruiskutettukaan.
”Automaattinen lohkojen sulkeminen säästää ainekustannuksia isoilla pinta-aloilla ja tuo tarkkuutta työhön”, John Deeren Georg Larscheid kertoo.
Käyttäjän ei myöskään tarvitse itse laskea, paljonko kasvinsuojeluaineita tankkiin pitäisi kaataa. Kerrottuaan ruiskutettavan pinta-alan ja hehtaarikohtaiset ainemäärät hytissä ruiskulle, se laskee suoraan, montako ruiskullista alalle menee ja paljonko aineita ja vettä kulloinkin tarvitaan. Ohjelma tunnistaa myös säiliöön jääneen ainemäärän ja huomioi sen laskelmassa. Tulosteen saa vietyä hytistä mukanaan täyttöastialle.
Ruiskujen huuhtelemiseen kiinnitetään Euroopassa paljon huomiota, ja osassa maita ne ovat jopa pakollisia. Tavoite on, että ruisku huuhdotaan heti käytön jälkeen pellolla ja laimentunut huuhteluneste ruiskutetaan peltoon. John Deeren i-ruiskuissa on kolme erilaista huuhteluohjelmaa. Valinta riippuu siitä, miten pitkälle matkalle huuhteluliuoksen halutaan menevän ja kuinka vahvana. Mitä laimeammaksi liuos halutaan, sitä suuremmalle alalle se levittyy.

- - - - - - - - - -

CNSS


GNSS (Global Navigation Satellite System) käsittää gps:n lisäksi myös venäläisen Glonass-satelliittiverkon. Järjestelmään kuuluu myös eurooppalainen Galileo, joka tosin on vasta koekäytössä. Muutaman vuoden kuluttua senkin odotetaan toimivan. Silloin satelliitteja pitäisi olla riittävästi käytössä myös meillä Suomessa.

 

- - - - - - - - - -

Isobus

Isobus-yhteensopivuus tarkoittaa käytännössä sitä, että tässä tapauksessa automaattiohjauksella varustetun John Deeren Isobus-näyttöruutuun ilmestyvät ruiskun tiedot heti kun Isobus-kaapeli kytketään kiinni. Isobus-yhteensopivan laitteen hallinta hoituu saman näytön kautta kuin automaattiohjauksenkin, erillistä näyttöä työkoneelle ei näin ollen tarvita.
”Tällä päästään yhden näytön taktiikkaan, jolloin traktorin ohjaamon ei tarvitse näyttää ydinvoimalan valvomolta, täynnä monitoreja. John Deere GS2 -näytön ikkunan asiakas voi räätälöidä mieleisekseen”, tuoteryhmäpäällikkö Samu Kaunisto Hankkija-Maataloudesta kertoo.
Esimerkiksi Isobus-työkonetta käytettäessä näyttö voidaan jakaa kolmeen osaan. Yhdessä isommassa osiossa näkyy työkoneen hallinnan vaatimat tiedot ja kuvakkeet. Peittokartta rajoineen näkyy toisessa isommassa ikkunassa. Pystyssä sivulla, hieman pienemmässä ikkunassa, näkyy AutoTraciin liittyvät asiat. Isobus -standardi takaa, että Isobus -yhteensopivia koneita voidaan käyttää ristiin eri valmistajien terminaaleilla.
AutoTrac eli traktorin automaattiohjaus ei ole pakollinen varuste Isobus-ohjattujen työkoneiden käytölle.

Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 11 /2010

  • Tutkimus: LED tulossa, hehkulamput menossa

    Hyvä sato -kilpailu: Öljypellavayhdistys voitti ylivoimaisesti

    Kone-Forum: Kone-Forum komistui

    KoneAgria: Karjatilalliset kiittivät

    Koneet ja tekniikka: Automaattiohjaus tulee työkoneisiin

    Geenimuuntelu: Kilpailukyky kestotestissä
    Maatalous tarvitsee geenitekniikkaa
    Muuntogeenisiä ainesosia löytynyt jo pitkään
    Amflora kasvoi kelpo sadon
    Aurea kestää herbisidejä

    Viro: Suomlainen suurnavetta

    Maidontuotanto: Parresta robottipihattoon

    Lannoitteet: Roullier alkaa räätälöidä Suomeen tilalannoitteita

    Maidontuotanto: Lely Astronaut A4 on syntynyt

    Työkoneet: Etukarhotin jättää pois kokonaisen työvaiheen

    Japani: Tsurunen vei luomuviljelyn uuteen kotimaahansa

    Toistuvat:
    Uutiset
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Nollarajalla

  • Kannen kuva Topi Pakarinen.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 2.12 ja Kodin Pellervo 16.12.2010.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.