Maatilan Pellervo 12/2010
![]() Helppoa on maalla viisastella, kun vahinko merellä sattuu, sanotaan, mutta silti tarkastelimme ilmasta, miten työvirheet pellolla näkyvät kasvustossa. Kuva Jari Peltonen |
PELTOTYÖT LINTU-
PERSPEKTIIVISTÄ
Ilmakuvat ovat
paljastavia. Niistä voi päätellä, onko työkonetta käyttänyt kuljettaja harkinnut ajokuviot, onko hän säätänyt työkoneen oikein ja seurannut suuttimien tai vantaiden toimintaa, ovatko ravinteet tai torjunta-aineet levittyneet tasaisesti, onko pellon vesitalous kunnossa ja muita asioita.
Joulukuun Maatilan Pellervossa olevien ilmakuvien avulla kukin voi arvioida, miten itse voi vaikuttaa parhaan mahdollisen sadon ja taloudellisen tuloksen syntyyn omilla palstoillaan.
Rikkipitoisten typpilannoitteiden suositukset tarkentuvat »
Luomubrändi
Maabrändityöryhmä ehdotti, että Suomen pitäisi lisätä luomutuontoa tuntuvasti.
Päätoimittajan mielestä on syytä olla tyytyväinen, jos brändäys onnistuu ja luomulle syntyy kysyntää.
Lue pääkirjoitus »
Ravinnejäämät yllättivät
Hyvä Sato 2010 -viljelykisan ravinnejäämät yllättivät. Orgaanisista luomulannoitteista jäi kesän 2010 kilpailussa melkoisesti fosforia peltoon. Typpeä jäi käyttämättä eniten Raision ja yliopiston professorien vehnän viljelystä.
Lue lisää »
Investointituet liki ennallaan
Maatalouden investointituet, tukikohteet, tukimuodot ja tukitasot säilyvät pääosin ennallaan vuonna 2011.
Lisää investointituista »
Elmiaa eri teemoin
Tanskalaisella Bredalin levittimellä voi levittää esimerkiksi lannoitteita, kalkkia ja kompostia. Tämän vuoden Elmiasta kuva Silja Vuori
Ensi vuonna lokakuussa järjestettävän Elmian teemana on kotieläintuotanto. Vuonna 2012 näyttely keskittyy perunaan, vihanneksiin ja puutarhaan.
23.–26. lokakuuta 2013 järjestetään jälleen tämänvuotista vastaava näyttely, Elmia Maskin & Fält.
Elmiassa 2011 »
Alkuelämää vasikan silmin
Outo tissi, mutta maistuu...
Terve Eläin-liitteessä puhuu vasikka. Kirjoittaja eläytyi vasikan oloihin ja kommentoi hoitoa ja palvelua vasikan näkökulmasta.
Lupsakasti elämää tulkiten vasikka antaa hyviä neuvoja hoitajilleen.
Eläinlääkäri laati tietoiskut vasikan kehityksestä ja hoidosta.
Malli
tietoiskusta:
Jos perä pettää »
Metsätyöt vilkastuvat
Metsänkäyttöilmoitusten perusteella hakkuita on luvassa.
Tapion johtaja Ritava Toivonen
arvioi, että osin tähän vaikuttavat myrskypuut ja teollisuuden elpyneet markkinat, osin vuoden lopussa päättyvä myyntitulojen verohuojennus.
Lue lisää »
Hevosia on taas
Kuva Kimmo Torkkeli
Hevoset ovat palanneet. Jalot eläimet vetävät harrastajia talleille, piristävät rehu- ja rakennusalaa ja yrittäjien liiketoimintaa.
Kävimme Kiukaisissa, missä pitkään ulkomailla asunut perhe perusti ratsastustallin aution vanhainkodin tiloihin.
HAMKin Hevosyrittäjä-sivut »

KOKO SISÄLTÖ 12 /2010
- Tutkimus: Maito ja liha tulevat yhä suuremmilta tiloila
Ilmakuvat: Pieninkin työvirhe paljastuu
Hyvä sato -kilpailu: Yllätykset jatkuvat
Elintarvikkeet: EU:ssa kirjavat hinnat
Lannoitus: Valmisteiden väliset erot merkityksettömiä
Suomalaiset suositukset eivät pärjää ruotsalaisille
Maidontuotanto: Laadun takeena korkea hygienia
Näyttely: Elmia keskittyi koneisiin
Tietotekniikka: Netti ulottuu tilan joka kolkkaan
Kotieläintalous: Elektroninen korvamerkki helpottaa eläinvalvontaa
Yhteinen hankinta: Tuhat kuutiota lietettä päivässä
Rypsi ja rapsi: Galera-kokemukset keskipisteessä
Öljykasvit: Termiinien täyttämisessä tiukka linja
Viro: Maitomarkkinat elpymässä
Maidontuotanto: Aperuokinta ei aina takaa pötsin tasapainoa
Maaseutuyrittäjä: Joulukuusia vuosikymmenten kokemuksella
Työturvallisuus: Maataloudessa sattuu vuodessa 5 000 tapaturmaa
Ratsutila: Yritys kasvaa hevosten ympärille
Terve Eläin: 16-sivuinen liite
Elämää vasikan silmin
Toistuvat:
Uutiset
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Terveenä työssä
Nollarajalla
- Kannen kuvat Markku Ruottinen ja Vesa Haapala.
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 5.1.2011 ja Kodin Pellervo 16.12.2010.

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.