Lähiliha nyt hyvässä vedossa
Teksti: Vesa Jääskeläinen
Julkisuudessa vellonut keskustelu vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on lisännyt kiinnostusta lihan ja voin käyttöön. Karppaamisen suosio ei sinänsä kasvata lihan kulutusta, mutta se palauttaa sille kuuluvaa arvostusta. Hyvistä perusraaka-aineista kotona valmistetut liharuuat ovat nyt arvossaan. Liha eri muodoissaan tarjoaa parhaat mahdollisuudet valmistaa luonnollista ruokaa, joka pitää nälän pitkään loitolla.
Karppaus on ilmiönä tervetullut, sillä se lisää ihmisten kiinnostusta ruokaan ja siinä oleviin ravintoaineisiin ja lisäaineisiin. Painostaan huolehtiville karppaus voi olla hyväkin keino laskea elopainoa. Terveyden kannalta täytyy kuitenkin muistaa, ettei mikään äärilaita ole hyväksi. Voilla ja eläinrasvoilla mässyttely ei välttämättä hoikenna ihmistä. Kohtuus ja terve järki ovat ainoat aseet taistelussa liikalihavuutta vastaan.
Lihantuottajien kannalta karppaus ja sen ympärillä käyty keskustelu on hyvästä. Se on selvästi lisännyt kiinnostusta lähiruokaan ja suoramyyntiin. Pieniä lihakauppoja ja suoramyyntipisteitä on kohonnut eri puolille Suomea. Lähilihan suosio on nyt sellaisessa vedossa, että kysyntään on vastattava tosissaan.
Suoramyynti on myös yksi keino tuottajille saada tuottamistaan lihoista ja sisäelimistä parempaa hintaa, kun pelkällä kaupankäynnillä rahastavat välikädet jäävät pois. Pienteurastamoille ilmiö on tehnyt myös hyvää. Laadun leima kiirii suusta suuhun.
Lihatalous-lehti uudistuu
Hyvät lukijat. Nyt on aika kiittää menneistä vuosista. Lihatalous muuttuu vuodenvaihteessa entistä tiiviimmäksi osaksi Maatilan Pellervoa ja ilmestyy ensi vuoden alusta alkaen Maatilan Pellervon Eläin-liitteenä, joka seuraa liha-alan ja maidontuotannon ajankohtaisia asioita. Liitteen kirjoittajina jatkavat samat asiantuntijat kuten aikaisemminkin, mutta painopiste siirtyy entistä enemmän alkutuotantoon, talouden seurantaan ja eläinterveyteen. Ensimmäinen numero ilmestyy jo 5. tammikuuta.

KOKO SISÄLTÖ 8 /2011
- AJANKOHTAISTA
- TEEMA: YMPÄRISTÖ
- MUUT ARTIKKELIT
- Seuraava Maatilan Pellervo ja Eläin-liite ilmestyvät 5.1.2011 ja Kodin Pellervo 15.12.2011.
Uutisia meiltä ja muualta
TNS Gallup: Lanta on hyödyke
Ympäristön huomioiminen tukee kannattavuutta
Oma myymälä toiminnan ytimessä
Kivikylän kinkku tulee tutulta tuottajalta
Paras ruoka tulee läheltä
Luomunauta viedään nyt käsistä
Oekeesti hyvvee lähiseuvun lihhoo
Hiukan valoa Kanadan nautasektorilla
LTK kirkastaa profiiliaan
Luomukalkkunoita suurille markkinoille
Kuivikkeita kaikille
Vasikan hyvinvointi huolettaa edelleen
Lihakarjatiloja velkasaneeraukseen
Sorkkija: Jouluna karpataan sikana
Kannen kuva Leena Pakarinen

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.