Paukkupakkasissa ja kinosten keskellä vietetty joulukuu sai meidät jälleen ihmettelemään, mitä maapallon ilmastolle on tapahtumassa. Vai onko mitään? Säätieteilijät ovat vakuuttaneet meille, että vuoden tai kahden poikkeukselliset sääolot eivät vielä ole minkäänlainen merkki muutoksesta. Tämän todistavat myös pitkäaikaiset säätilastot ja tutkimukset vuosituhansien varrella tapahtuneista vaihteluista.

Silti poikkeukselliset sääolot pistävät miettimään, onko sittenkin tapahtumassa jotakin eriskummallista. Varsinkin Keski-Euroopassa pohditaan varmasti, ovatko talvet muuttumassa kylmiksi ja lumisiksi. Siellä kun ei ole totuttu loppuvuoden kaltaisiin keleihin samalla tavalla kuin täällä Suomessa.

Euroopan ja koko maailman ruuan tuotannolle ilmoilla on merkitystä. Noin 150 vuoden takaa Suomellakin on kokemusta muutaman vuoden kylmästä jaksosta, ja silloin sadon menetys johti nälänhätään. Nykymaailmassa niin ei varmastikaan käy – ainakaan Suomessa – mutta maailman ruokahuolto on edelleen herkkä sääolojen muutoksille. Tämä tiedetään liiankin hyvin niillä seuduilla, joita kuivuus tai tulvat ovat koetelleet.

Maailman ruuantuotanto todennäköisesti muuttuu, vaikka ilmastoon ei lähivuosikymmeninä tai -satoina suuria muutoksia tulisikaan. Tässä Maatilan Pellervossa Vähätalo kirjoittaa palstallaan, miten nopeasti Brasilia on noussut maataloustuotannon mahtimaaksi – ja miten paljon sillä on vielä tuotantopotentiaalia hallussaan.

Ilmoista riippumatta Brasilia vaikuttaa Euroopan elintarviketuotantoon ja varsinkin ruuan hintaan. Myös sääolojen kehityksellä on merkityksensä, mutta vieläkään ei tiedetä juuri enempää kuin kotikylän Olga ennustuksessaan 1940-luvulla: ”Jos jäät eivät lähde toukokuun 12. päivään mennessä, ne lähtevät sen jälkeen.”



Uusin lehti

KOKO SISÄLTÖ 1 /2011

  • Tutkimus: Kuluttaja heittää roskiin vuodessa 23 kiloa ruokaa

    Porotalous: Porokarja pelkää petoja

    Lannoitteet: NKP-lannoitteiden runsas käyttö on kallista suomalaisviljelijöille
    Fosforilannoitus kannattaa pitkästä aikaa

    Öljykasvit: Peukut pystyyn rypsinjalostajille

    Kasvinsuojelu: Valmistevalikoimat laajenevat
    Rapsikuoriaiset ja kemppi alkaneet sietää pyretroideja
    Kiinnitteiden käyttö on taitolaji

    Maidontuotanto: Joukolan tila nousi tuhkasta

    Verotus: Tulossa kaikkien aikojen verovaalit
    Sähköisen veroilmoituksen jättäminen entistä helpompaa
    Osinkoverouudistus siirtäisi veroja yhtiöltä osakkaalle
    Metsäverotus: Puutulojen vero riippuu kaupantekovuodesta
    Metsävähennys kannustaa metsäalan kasvattamiseen

    Kasvinviljely: Viljan ostajalla omat suosikkilajikkeensa
    Hyvin itävää kylvösiementä viime vuoden sadosta

    Konekauppa: Viro viljelee vaihtokoneita

    Metsäenergia: Hake lämmittää viljelijävoimin Vöyrillä

    Metsä: Käpysavotassa satoisa talvi

    Maaseutuyritys: Hyvää hoivaa ja hevosia

    Terve Eläin: 16-sivuinen liite
    Eläinterveyden viime vuosikymmen toi sorkkatulehdukset lypsykarjatiloille

    Toistuvat:
    Uutisia
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat Johannes Tervo ja Antti Saraja.

  • Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 3.2. ja Kodin Pellervo 20.1.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.