Maatilan Pellervo 1/2011
![]() Vuonna 2010 saaduista puunmyyntituloista on veronalaista 50, 75 tai 10 prosenttia. Kuva Silja Vuori |
VEROTUKSESTA VAALIEN KUUMA AIHE
Miten puutulojen vero riippuu kaupanteon ajankohdasta?
Yli 10 sivun koosteessa verotuksesta selviää moni muukin verotukseen liittyvä asia: sähköinen veroilmoitus, osinkoveron uudistus, metsävähennys muun muassa.
Kansanedustaja Esko Kiviranta ruotii Hetemäen työryhmän esityksiä maa- ja metsätalouden sekä maaseudun näkökulmasta. Kiviranta ennustaa, että verotuksesta tulee kuuma aihe kevään eduskuntavaaleihin.
Myrskypuut ja verotus »
Yhteismetsän veroetu kasvamassa »
Ilmojen armoilla
Sääolot heittelevät ruuan tuotantoa, mutta muuttuu se muutenkin, kirjoittaa päätoimittaja. Esimerkiksi Brasilia vaikuttaa Euroopan ruoan tuotantoon ja hintoihin.
Lue pääkirjoitus »
Vöyrin lämmöt hakeosuuskunnalta
Kahden megawatin voimalaitos. Kuva Johannes Tervo
Vöyrillä Vaasan kupeessa seitsemän viljelijää ryhtyi lämpöyrittäjäksi ja myy energiaa kunnalle, yrityksille ja yksityisille osuuskuntansa kautta.
Valtaosa hakkeesta tulee muiden kuin jäsenten metsistä.
Investoinnit ovat olleet suuria, mutta osuuskunta tekee juuri uutta kahden megawatin voimalaitosta Vähäänkyröön.
Lue lisää lehdestä »
Uutuuksia ruiskuun
keväällä
Kuva Jari Peltonen
Satokaudelle 2011 saadaan tukku uusia kasvinsuojelu-aineita. Jari Peltonen esittelee sekä hyllyyn että nettikauppaan tulevat uutuudet ja kummeksuu rinnakkaisvalmisteiden tuontilupien pallottelua Evirassa.
Rapsikuoriaiset ja kemppi ovat alkaneet sietää pyretroideja.
Tämä on liikaa sietäjillekin »
Kallein ja halvin
Kuva Jari Peltonen
Helsingin yliopiston dosentin Jouko Kleemolan kehittämää laskenta-algoritmia käyttäen MP:n GrowProfit-tiimi ajoi tietokoneella väkilannoitteiden hintavertailun. Lähtötiedot ovat marraskuulta 2010.
Runsas NPK-käyttö kallista »
Sorkkavikoja navetoissa
Broilerien terveys on pysynyt tasaisen hyvänä.
Terve Eläin -liitteestä ilmenee, että sorkkatulehdukset ovat lisääntyneet lypsykarjatiloilla viime vuosikymmenellä. ETT:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi arvioi, että kaiken kaikkiaan kotieläinten terveys säilyi hyvänä viime vuosikymmenellä. Myös tuottajamaidon laatu on parempaa kuin koskaan.
Sorkkavälitulehdus »
Tarujen Skotlantiin
Kuuluisa hirviöjärvi Loch Ness.
Maatilan Pellervo järjestää lukijamatkan Skotlantiin huhtikuussa 2011. Ohjelma ja muut tiedot matkasta tulevat 3. helmikuuta ilmestyvään Maatilan Pellervoon.
Muitakin matkoja »

KOKO SISÄLTÖ 1 /2011
- Tutkimus: Kuluttaja heittää roskiin vuodessa 23 kiloa ruokaa
Porotalous: Porokarja pelkää petoja
Lannoitteet: NKP-lannoitteiden runsas käyttö on kallista suomalaisviljelijöille
Fosforilannoitus kannattaa pitkästä aikaa
Öljykasvit: Peukut pystyyn rypsinjalostajille
Kasvinsuojelu: Valmistevalikoimat laajenevat
Rapsikuoriaiset ja kemppi alkaneet sietää pyretroideja
Kiinnitteiden käyttö on taitolaji
Maidontuotanto: Joukolan tila nousi tuhkasta
Verotus: Tulossa kaikkien aikojen verovaalit
Sähköisen veroilmoituksen jättäminen entistä helpompaa
Osinkoverouudistus siirtäisi veroja yhtiöltä osakkaalle
Metsäverotus: Puutulojen vero riippuu kaupantekovuodesta
Metsävähennys kannustaa metsäalan kasvattamiseen
Kasvinviljely: Viljan ostajalla omat suosikkilajikkeensa
Hyvin itävää kylvösiementä viime vuoden sadosta
Konekauppa: Viro viljelee vaihtokoneita
Metsäenergia: Hake lämmittää viljelijävoimin Vöyrillä
Metsä: Käpysavotassa satoisa talvi
Maaseutuyritys: Hyvää hoivaa ja hevosia
Terve Eläin: 16-sivuinen liite
Eläinterveyden viime vuosikymmen toi sorkkatulehdukset lypsykarjatiloille
Toistuvat:
Uutisia
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Nollarajalla
- Kannen kuvat Johannes Tervo ja Antti Saraja.
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 3.2. ja Kodin Pellervo 20.1.

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.