Kansanviisaus on kehittänyt monta sanontaa huolellisen suunnittelun merkityksestä hankkeen kuin hankkeen toteutuksessa. Yleisimmin käytetty lienee: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Useimmissa tapauksissa toteamus osuu asian ytimeen, mutta joskus sanontaa joutuu myös vääntämään muotoon hyvin suunniteltu on vieläkin tekemättä tai hyvin suunniteltu jäi kokonaan tekemättä.

 

Maatalous- ja metsäyrittäjän arki on jatkuvaa suunnittelemista: viljelysuunnitelma, lannoitussuunnitelma, ruokintasuunnitelma, metsänhoitosuunnitelma, taloussuunnitelma... Maatilaa voi helposti kutsua monipuoliseksi suunnittelualan yritykseksi! Isolta osin näistä suunnitelmista riippuu myös yrityksen taloudellinen tulos tai jopa yrittämisen edellytykset.

 

 

Viranomaisen vaatimuksesta helmikuu on maatiloilla verosuunnittelun aikaa – samalla tietysti tutkitaan yrityksen vuositulosta. Veroilmoitus kannattaa tehdä huolellisesti, mutta verosuunnittelussa täytyisi uskaltaa tähytä vieläkin pidemmälle, niin kauas kuin silmä siintää.

 

Tämän Maatilan Pellervon verotuksen teemasivuilla pohditaan, miten perintö- ja lahjaverotus vaikuttaa esimerkiksi tilakauppatilanteissa. Sukupolvenvaihdos – kuin myös muu varallisuuden siirto – kannattaa suunnitella hyvissä ajoin ja huolellisesti. Oikea ajoitus ja oikea luovutustapa voivat säästää tulevalle yrittäjälle sievoisen summan. Samalla pystyy välttämään perintö- ja lahjaverotuksessa alati vaanivat sudenkuopat.

 

Yksi hyvä keino suunnitella tulevaisuutta on testamentin laatiminen. Silloin pystyy myös laskemaan, kannattaako varallisuutta siirtää jatkajalle myymällä tai lahjoittamalla. Testamentti ei siis ole valmistautumista kuolemaan, vaan tärkeä osa yritystoimintaa ja sen jatkumisen varmistamista. Vanhan viisauden voi tässä tapauksessa vääntää muotoon hyvin suunniteltu on kokonaan tehty.

 

 

Tässä lehdessä on myös juttu maatilayrittäjistä, jotka suunnittelivat pitkään ja hartaasti tuotannon laajentamista. Matkan varrella suunnitelmat jalostuivat ja muuttuivat. Suhdanteet muuttuivat ja kannattavuuslaskelmat vaativat yhä suurempaa yksikkökokoa. Lue sivuilta 10–14, miten sikalasta tulikin kanala.

 

 

Teemu Pakarinen

teemu.pakarinen@pellervo.fi

Uusin lehti

SISÄLLYS 2/2013

  • Pääkirjoitus

  • MAATILAYRITYS: Laajennushanke muuttui viime metreillä

  • TUTKIMUS:
    Maailman ruokaturva horjuu

  • NURMITUOTANTO:
    Kalium auttaa palkokasvit talven yli

  • VEROTUS:
    Verot kiristyvät
    Perehdy perintöön hyvissä ajoin
    Osakeyhtiö voi kesyttää verokarhun
    Metsäverotus kiristyi muiden pääomatulojen mukana

  • MAATALOUSKAUPPA:
    Raisio kannustaa kotimaisuuteen

  • ELINTARVIKETEOLLISUUS: Tarkennetut viljelyohjeet Nestlén raaka-aineille

  • KONEET JA TEKNIIKKA:
    DirectDrive-kaksoiskytkin säästää polttoainetta

  • TYÖHYVINVOINTI:
    Kuntosavotta jalostui osuuskunnaksi
    Lomitus mukana säästötalkoissa

  • HEVOSTALOUS:
    Brad de Veluwe nauttii kilpailemisesta

  • METSÄ:
    Metsänomistajalle lisää valtaa ja vastuuta
    Metsäpalveluiden markkinat muutoksessa
    Kaikenikäiselle puulle kysyntää

  • SAHATAVARA:
    Puu ja sauna – erottamaton pari

  • TOISTUVAT

    Uutiset
    Herra Punttila
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat: Marja Seppälä, Helena Anttila-Lindeman ja Liisa Takala.


  • Seuraava Maatilan Pellervo ja Eläin-liite ilmestyvät 7.3., seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.2.2013.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.