Työtahti maataloudessa kiristyy huimaa vauhtia. Kun tilakoko suurenee, työt lisääntyvät ja vastuu kasvaa, vaikka tilalla olisi investoitu tuotantorakennuksiin ja työtä helpottaviin koneisiin. Maataloudessa työt on myös tehtävä aina ajallaan – lisäaikaa ei heru niin kuin hallituksen asettamille työryhmille. Jos viljelijä antaa itselleen lisää aikaa, se tuntuu heti kukkarossa.

 

Maatilainvestointien tarkoituksena on tietysti tuotannon tehostaminen tai työolojen parantaminen, mieluummin molemmat. Mittavien hankkeiden valmistuttua yrittäjät haluavat usein hyödyntää oman työpanoksensa maksimaalisesti ja päästä sitä kautta nopeasti lainapääoman kimppuun. Uudessa navetassa tai tuliterän traktorin ohjaimissa työ on myös mielekästä ja aikaisempaan verrattuna helppoa.

 

 

Tuotannon laajentamisen yhteydessä on kuitenkin pakko pohtia myös sitä, miten työ järjestellään järkevästi. Mitä ulkoistetaan? Palkataanko ulkopuolista työvoimaa? Missä työssä omasta ammattitaidosta on eniten hyötyä? Vaikeita kysymyksiä.

 

Tässä Maatilan Pellervossa tutustutaan yhteen vaihtoehtoon: Kärsämäellä on hankkeen avulla perustettu maatilojen yhteinen renkirinki ja palkattu siihen rinkirenki. Tällä tavoin madalletaan työllistämiskynnystä, ja maatilat, jotka eivät yksin pysty palkkaamaan kokoaikaista työntekijää, saavat juuri sen verran apua kun tarvitsevat. Palkka maksetaan tilalla tehtyjen työtuntien mukaan.

 

Kärsämäellä työskentelee nyt tyytyväinen renki. Myös rengin ”asiakkaat” kiittävät uudenlaista järjestelmää. Ison lypsykarjatilan isäntäväki suorastaan ihmettelee, että heillä on nyt omaa aikaa – tilaa jopa harrastuksille. Aikaisemmin omakin aika kului navetassa, mutta samalla kypsyi päätös laittaa koko yrityksen työnjako uusiksi.

 

 

Jaksaminen on raskaassa ja vastuullisessa maataloustyössä keskeinen tuotannontekijä. Yrittäjien riesana ovat etenkin työn sitovuus, taloudelliset huolet ja epävarmuus tulevaisuudesta. Viljelijöiden työhyvinvointia pohtii myös sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon asettama työryhmä.

Toivottavasti tämä työryhmä ehtii tehdä työnsä ajallaan. Ja toivottavasti siellä nousee pintaan hyviä ja toteuttamiskelpoisia esityksiä.

 

 

Teemu Pakarinen

teemu.pakarinen@pellervo.fi

Uusin lehti

SISÄLLYS 3 /2013

  • Pääkirjoitus

  • MAATILATALOUS: Renkirinki työllistää ympärivuotisesti

  • MAATALOUSKAUPPA:
    Hankkijan rakenne ja toiminta muuttuvat

  • TUTKIMUS:
    Alkuperä esille

  • KASVINVILJELY:
    Kinua odottaa suurta läpimurtoa

  • YRITYS:
    Kasvinsuojelu on Bernerin ydinbisnestä

  • KASVINVILJELY: Tarkennetut viljelyohjeet Nestlén raaka-aineille

  • LANNOITUS:
    Kasvianalyysi tuotti haastavan tuloksen

    Biokaasulaitokset tuottavat kiistanalaista lannoitetta

  • TYÖHYVINVOINTI:
    Työkunnon edistämiseen uusia keinoja

  • HEVOSTALOUS:
    Pieni työnantaja vastaa itse lähes kaikesta

  • TURKISTUOTANTO:
    Suomalaiset nahat arvossaan

  • METSÄ:
    Asiantuntija ohjaa metsätiedon lähteille

    Työhevonen on yhä toimiva ajokone

  • PUUTAVARA:
    Laatu ja erikoistuminen varmistavat menekkiä

  • MAASEUTUYRITTÄJÄ:
    Kalastaja etsii parhaat apajat

  • TOISTUVAT

    Uutiset
    Herra Punttila
    Vähätalo
    Verkossa
    Antinpoika
    Väinö Vältti
    Vaaran paikka
    Nollarajalla

  • Kannen kuvat: Helena Anttila-Lindeman, Silvi Kaarakainen ja Silja Vuori.


  • Seuraava Maatilan Pellervo ja Eläin-liite ilmestyvät 4.4., seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.3.2013.


  • Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.