Maatilan Pellervo 4/2011
![]() Alv:n lisääminen salaojituslaskuun riippuu siitä, myykö ojituksen tilaaja ja paljonko rakennus- tai maarakennusalan palveluja. |
KÄÄNNETTY ALV VOIMAAN HARMAAN TALOUDEN VUOKSI
Käännetty arvonlisävero tuli voimaan huhtikuun alussa.
Veroalan asiantuntija kertoo, että Ruotsissa meni noin kaksi vuotta ennen kuin vastaava käytäntö tuli tutuksi verovelvollisille.
Uudistuksen takana on harmaan talouden torjuminen. Aliurakoija rakennusalalla on saanut 23 prosentin alv:n pääurakoijalta, mutta ei ole tilittänyt veroa valtiolle. Nyt alv-velvolliseksi pannaan palvelun ostaja. Silja Vuori kertoo artikkelissaan, että ainakin toistaiseksi käännetty alv koskee myös viljelijälle vain rakentamispalveluja.
Lue lisää arvonlisäverosta »
Sekä suuria että pieniä
Tilaa on myös jättiläiselle, kirjoittaa päätoimittaja ja viittaa varsinaissuomalaisen pariskunnan viiteen vaihtoehtoon laajentaa jo nyt mittavaa yritystoimintaansa.
Lue lisää »
Erikoiskasvit jylläävät
Hyvä Sato -kisassa
Seitsemän joukkuetta hioo strategiaansa Hyvä Sato -kisaan.
Silja Vuori kysyi kapteeneilta tämän hetken kuulumiset.
Vain yhdellä tai kahdella ruudulla viljellään viljaa. Muut luottavat erikoiskasveihin.
Lisää lehdessä »
Riittääkö pelkkä aine
ilman neuvoja?
Kasvinsuojeluaineiden kaupan malli muuttuu nettikaupan myötä.
Netistä saa tuotteita, mutta ei neuvontaa, jota lisäksi tukee koetoiminta.
Maatalouskaupat eivät tahdo luopua myymäläkaupasta, vaikka tekevät nettikauppaa.
Viljelijä ratkaisee »
Vipuneuvoja kokovuotiseksi
Sähköinen tukihaku yleistyy ja palvelu kehittyy.
Ilkka Kommeri Mavista kehottaa hyödyntämään Vipuneuvojaa, joka osaa huomauttaa puutteista. Nyt Vipuneuvoja on käytössä ympäri vuoden.
Viipuneuvojasta lisää »
Lihatalous 3/2011:
Suklaata sonneille?
Markus Hjalmarsson Outokummusta. ©T. Kautonen
Nivalan mies antaa sonnien herkutella suklaalla. Mutta se on vain yksi
Lihatalous-liitteen 3/2011 ruokinnan vinkeistä: on tietoa säilörehusta, kivennäisistä, appeesta, kokoviljasäilörehusta, säilörehu-urakoinnista.
Kalifornian tuomisina on juttu 100 000 naudan tilalta.
Hyvää säilörehua »
Hygienia appeen riskejä
Tässä valmistuu laadukasta apetta. Kosteutta lisätään vesisuihkulla.
Miten aikaansaada laadukasta apetta? Tähän keskittyy Terve Eläin -liite. Aperuokinnalla yltää suuriin tuotoksiin. Myös pyöröpaaleista tulee hyvää apetta.
Hygieniariskeistä lisää »
Vieraslajeja uhkana
Hulluruoho, kananhirssi, myrkkyheinä ja viherrevonhäntä ovat vieraslajeja, jotka saattavat yleistyä myös Suomessa.
Jo 300 vieraslajeina Suomeen tullutta rikkakasvia on yleistynyt meillä, kerrotaan MTT:sta.

KOKO SISÄLTÖ 4 /2011
- Lihantuotanto: Farmi Nummela Oy tavoittelee ekologista suuryksikköä
Tutkimus: Rehuntuotantoon useita malleja
Viljamarkkinat: Hintaheilahdusta ei näkyvissä
Hyvä Sato -kilpailu: Viljelysuunnitelmat hahmottumassa
Verotus: Käännetty alv uudistaa rakentamisen laskut
Maataloustuet: Sähköisessä tukihaussa voi nyt korjata lohkokarttoja
Kasvinsuojelu: Kaupassa rajuja muutoksia
Viljavuus: Maanäytteiden otto koneaikaan
Lihantuotanto: Oma välikasvattamo säästää kustannuksia
Kasvinviljely: Vehnään lisää valkuaista
Viljojen hivenlannoitus kannattaa harvoin
Vahingot: Lumikuorma murtaa kattorakenteet
Maidontuotanto: Aluksi kaksi robottia
Kasvihuoneviljely: Biolämpö lihottaa Närpiön tomaatit
Metsätalous: Metsäliiton savotassa iskukyky vahvistui
Terve Eläin: Aperuokinta tukee lehmien terveyttä
Toistuvat:
Uutisia
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Vaaran paikka
Nollarajalla
- Kannen kuvat Helena Anttila-Lindeman ja Vesa Haapala.
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 5.5. ja Kodin Pellervo 21.4.2011.

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.