Ekologiaa ja ekonomiaa

Arvovaltainen brändityöryhmä maalasi jokin aika sitten kuvaa Suomen suunnasta. Ryhmä esitti, että vähintään puolet maataloustuotannosta tulisi olla luomua vuoteen 2030. Ehdotus tuntui jo tuoreeltaan kokouspöydässä kehitellyltä ja todellisuudesta vieroitetulta.
Kuten tuhannesti on todettu, tuottajia kyllä löytyy jos luomutuotteille ilmaantuu ostajia – sellaisia, jotka ovat valmiita maksamaan luomun tavanomaista tuotantoa korkeammista tuotantokustannuksista. Toistaiseksi kuluttajien suuri enemmistö kannattaa luomua ruokapuheissaan mutta ei ole valmis maksamaan senttiäkään ylimääräistä. Tämä yhtälö ei toimi.
Periaatteessa luomutuotanto toimii jo nyt niin hyvin kuin näissä oloissa on mahdollista. Hankaluutena on, että tuottajan kontolle jää suurelta osin myös tuotteiden markkinointi. Suurten kauppaketjujen vaatimiin toimitusmääriin suomalaiset luomutuottajat tuskin koskaan pystyvät.
Käytännössä luomutuotanto on tällä hetkellä melko puhtaasti erikoistuotantoa. Ja sellaisena se toimii hyvin kaikkien kannalta. Moni maatilayrittäjä on löytänyt sitä kautta hyvän perustan tuotannolleen ja luomutuotteisiin mieltynyt kuluttajakin saa sitä, mitä haluaa. Luomu ei myöskään kilpaile tavanomaisen tuotannon kanssa, sen sijaan se lisää maatilayrittäjän valinnanmahdollisuuksia.
Tässä Maatilan Pellervossa on teemana luomutuotanto. Lehden sivuilla kerrotaan, miten esimerkiksi rikkakasvien torjuntaan kehitetyt menetelmät toimivat. Rikkojen pitäminen kurissa onkin yksi luomutuotannon keskeisimpiä pulmia, koska ilman toimivaa torjuntaa yksittäisen viljelijän on hyvin vaikea lisätä luomualaansa.
Luomumaidon tuottaja on kehittänyt teorian luomuun siirtymisestään: kolmannes ekologiaa, kolmannes ekonomiaa ja kolmannes keski-iän kriisiä ja kylähulluutta. Luomutuotannossa tarvitaan nämä kaikki kolme elementtiä.