Maatilan Pellervo 9/2012
![]() Kuva: Tuomo Kautonen |
Riittääkö lämpösumma viljelyksillesi?
Omille viljelyksille kertynyttä lämpösummaa voi seurata Ilmatieteen laitoksen tekstiviestipalvelun avulla. Lämpösummatiedon saa puhelimeen paluuviestinä postinumeroalueen tarkkuudella. Maataloudelle suunnatuista sääpalveluista moni muukin toimii sujuvasti tekstiviestillä.
Lisää lämpösummasta »
Liika on aina liikaa
Normaalien syyskiireiden lisäksi tänä kesänä paineita on tullut vielä kelien aiheuttamista satotappioista ja kohonneet korjuukustannukset.
Lue pääkirjoitus »
Ota ötököiden apu vastaan
Kuva Päivi Kapiainen-Heiskanen
Luonnossa on paljon hyödyllisiä ötöiköitä, jotka ovat tuholaisten luontaisia vihollisia. Samalla ne myös pölyttävät kasveja.
Lue kuinka Haukivuorella hyödynnetään ötököitä »
Hyvä Sato -kilpailussa tehtiin elokuussa syyskylvöjä
Hyvä Sato -kilpailun rukiit puitiin hyvän sään aikana elokuun puolivälissä. Bernerin joukkue pisti tuulemaan ja kylvi lohkolleen syysrapsin heti kun se oli mahdollista.
Lisää kilpailun
edistymisestä »
Sikasyklin aallonpohja ohitettu
Eläinliitteen pääkirjoituksessa pohdintaa sianlihan tuottajahinnoista, joissa on on nähty pieniä, mutta ei vielä riittäviä, nostoja.
Eläinliitteen pääkirjoitus »
Rotukarja hoitaa perinnemaisemaa Outokummussa
Musta aberdeen-karja ja huolella hoidettu pihapiiri vangitsevat katseita Kangaslaita-tilalla Outokummussa. Keväällä Pohjois-Karjalan ELY-keskus palkitsi Maatalousyhtymä Ratilaisen hyvien tukikäytäntöjen maatilana.
Artikkeli palkitusta kahden Ratilaisen veljeksen tilasta lehdessä
Seitsemän 50-tonnaria samassa navetassa
Kuva Virpi Adamsson
Mäkitalon tilalla Eurassa on remontoitu vanhaa parsinavettaa pienissä erissä. Tämän kesän rakennustöiden jälkeen lehmäpaikkoja on 27. Näillä maidon hinnoilla lisää ei aiota tehdä.
Lue lisää »
Yhdistelmäruokinta - tulevaisuuden strategia sikojen ruokinnassa
Kuva Antje Schubbert
Säilörehu sikojen rehuna kiinnostaa tutkijoita ympäri Eurooppaa. Hyödyt porsastiloille ovat ilmeisiä. Onnistumisen kannalta avainasemassa ovat tulevaisuuden rakennusratkaisut.
Lue lisää »

SISÄLLYS 9/2012
-
Pääkirjoitus
-
MAATILAYRITYS: Marjatilasta kasvoi miljoonabisnes
-
TUTKIMUS:
Vuoden 2025 luomuviljelijä osaa automatisoida työnsä -
HYVÄ SATO -KILPAILU:
Syysrapsin siemenet maahan
-
KASVINVILJELY:
Lämpösummasta tieto tekstarilla
Syysrapsin kylvöt jäivät viime tippaan
Penetrometriin ei pidä luottaa sokeasti
Uutuuspuimurit houkuttelivat peltopäiville -
VIHANNESVILJELY:
Porkkana työllistää koko vuodeksi -
LUOMU:
Luomusipulin pioneeri kaipaa tutkimustietoa
Ota Ötököiden apu vastaan
Hevosten ja luonnon ehdoilla
-
URAKOINTI:
Yhteistoiminta antaa joustoa -
MARKKINOINTI:
Suomalainen laaturuoka houkuttelee venäläisiä -
NÄYTTELYT:
Brittien Cereals keskittyy ammattilaisiin -
MELA-TURVA:
Kannattaa kysyä -
BIOKAASU:
Tervolan opetusmaatila tuottaa sähköä lannasta
Junttilan maatilalla biokaasua hyödynnetään monipuolisesti
-
METSÄ:
Kanto kätkee ison energiapaukun -
PUUYRITTÄJÄ:
Koivu on klapien kunkku -
MAATILAYRITYS: Viholaisesta viljeltävä rohto- ja ravintokasvi
-
TOISTUVAT
Uutiset
Herra Punttila ja robottinsa Matti
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Nollarajalla
- Kannen kuvat Helena Anttila-Lindeman, Päivi Kapiainen-Heiskanen ja Silja Vuori
- Seuraava Maatilan Pellervo ja Eläin-liite ilmestyvät 4.10. ja Kodin Pellervo 20.9.2012.

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.