Etusivu tehtävä JulkaisutTutkimus Jäsenet Säännöt

 

Osuustoiminnan työelämäprofessorit otolliseen aikaan

Osuustoiminnan neuvottelukunta teki tammikuussa 2020 aloitteen osuustoiminnan työelämäprofessoreista Suomen yliopistoihin. Hankkeessa on mukana laaja joukko yrityksiä ja lähes kaikki Suomen yliopistot. Aloite on saanut suotuisan vastaanoton ja edennyt sidosryhmissä koronatilanteesta huolimatta.

”Osuustoimintaan painottuvat työelämäprofessuurit ovat uusi merkittävä mahdollisuus lisätä yliopistojen ja elinkeinoelämän paikallista yhteistyötä. Kannustankin paikallisia toimijoita viemään hyvin liikkeelle lähteneet hankkeet maaliin kuluvan vuoden aikana. Hetki on otollinen uusille avauksille ja aktiivisella yhteistyöllä viemme Suomea piirun verran takaisin kasvu-uralle,” kannustaa Neuvottelukunnan puheenjohtaja Jaakko Pehkonen.

Neuvottelukunta päätti, että sen työn erityisenä painopisteenä on osuustoiminnan asema Suomen koulutusjärjestelmässä alkaen yrittäjyyskasvatuksesta ja päätyen tutkimukseen ja opetukseen yliopistoissa.

OP Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja, professoriJaakko Pehkonen jatkaa Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtajana vuonna 2020. Varapuheenjohtajana jatkaa Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n puheenjohtaja Petri Pitkänen.  Filosofian lisensiaatti Sami Karhu jatkaa sihteerinä ja varatuomari Anne Kontkanen lainopillisena asiantuntijana. Neuvottelukunta teki valinnat kokouksessaan tiistaina 21.4.2020.

Osuustoiminnan neuvottelukunnan jäsenenä ovat Osuustoimintakeskus Pellervo ry, SOK, Osuuskunta Tradeka ja OP Osuuskunta.