ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Uusia suurfuusioita lähivuosina?

Pohjoismaiden kansalliset elintarvikeyritykset tahtovat olla liian pieniä pärjätäkseen kansainvälisille elintarvikejäteille. Fuusioitumista ja sitä muistuttavaa yhteistyön tiivistämistä on tapahtunut etenkin Ruotsin ja Tanskan rajojen yli. Huomattavin esimerkki on osuuskunta Arla Foods.

Sekä Ruotsissa että Tanskassa sulatellaan myös maiden sisäisiä fuusioita. Kun se on tehty, yritykset suuntaavat tarmonsa todennäköisesti uusiin fuusiohankkeisiin rajojen yli. Suomalaisten yritystenkin kannattaa mietittiä strategiansa valmiiksi mahdollisten uusien liikahdusten varalle. Mennäkö jopa mukaan fuusioimuun aktiivisena osapuolena?

Reunaehtona näissä ovat kilpailuviranomaiset, joiden suhtautuminen vaihtelee nykyisin eri maissa - esimerkiksi Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa - suuresti.

 

Per-Erik Lindströmin artikkeli pohjoismaisesta elintarviketeollisuudesta Osuustoiminta-lehti 2/01 sivut 30-31

| Sivun alkuun |