ammlehti.gif (1906 bytes)
siniot1.gif (15198 bytes)

90v.gif (6337 bytes)

Markkinavoimien keskittämisestä
nykyiseen avoimeen kilpailuun

Nykyisin riittävää kilpailua markkinoilla turvaa oma laki. Sotien jälkeen kehittynyt talonpoikien markkinavoimien keskittämisen ajatus, jota erityisesti MTK on ajanut, on käytännössä purkautunut. Pieni Suomi on tänään kuitenkin uusien ongelmien edessä, kun kansainvälinen kilpailu kiristyy.

Kun 1981 OTK:n lihateollisuus myytiin Tuottajain Lihakeskuskunnalle eli TLK:lle, niin menoa ei katsottu

piirros.jpg (23528 bytes)
Piirros Thomas Lindberg

hyvällä silmällä jo silloin pitkälle keskittyneen kaupan piirissä. Erityisesti Valion neuvotteluasemia pidettiin liian vahvoina eikä maahan haluttu syntyvän toista "liha-Valiota".

Historian jatkuvaa aaltoliikettä
Tuonnin vapautuminen on antanut kaupalle paljon lisää neuvotteluvoimaa, mistä vain pieni osa on toistaiseksi tullut näkyviin. Lehdissä on kirjoitettu jopa teollisuuden "kyykyttämisestä", kun kaupan markkinointikuluja on maksatettu teollisuudella. Tukon entinen pääjohtaja Uolevi Manninen antoi talvella lausunnon, jossa hän piti tällaisia markkinointikuluja Suomessa suhteettoman korkeina.

Monet ovat sitä mieltä, että nyt ollaan menty taas toiseen äärimmäisyyteen. Kilpailuviraston pitäisi paremmin pystyä valvomaan myös huolestuttavan pitkälle keskittyneen kaupan käyttäytymistä. Ehkäpä historia tässä tietyllä tavalla opettaa kaikille osapuolille kohtuullisuutta omien tavoitteiden asettamisessa.

Kilpailuvirasto on 90-luvulla syynännyt pellervolaisia elintarvikealan yrityksiä jopa poliisin yllätysiskuja yrityksiin tehden, mutta ne ovat selvinneet puhtain paperein. Valio tosin on joutunut suhteellisen pienistä rikkeistä maksamaan sakkoja ja sen kilpailijat ovat herkästi valittaneet markkinajohtajan toimista.

Kansainvälinen kilpailutilanne ympärillä kiristyy
Kilpailuviranomaiset eivät voi estää yrityksiä tekemästä lisääntyvästi järkevää yhteistyötä esimerkiksi tuotantokustannuksia säästäen ja tehokkuutta lisäten. Laillisia keinoja yhteistyöhön kyllä löytyy, jos eri osapuolilla siihen todella vain on aitoa kiinnostusta.

Nyt on huolestuttavinta, että kansainvälinen kilpailutilanne uhkaa kiristyä. Hollannissa, Saksassa, Irlannissa, Tanskassa ja Ruotsissa kilpailuviranomaiset ovat viime aikoina sallineet varsin suuria markkinaosuuksia omaavien elintarvikeyritysten jättifuusioita. Pienen Suomen kilpailuviranomaiset näyttävät noudattavan toiminnassaan kireämpää linjaa.

Mauno-Markus Karjalainen
Osuustoiminta-lehti 3/99


| Sivun alkuun |